maanantai 8. toukokuuta 2017

HS: Helsinki jättää Suomi ensin -leirin ympäristön siivoamatta Rautatientorilla – ”Mielenosoittajat uhkailevat ja häiritsevät työntekijöitämme”

Helsingin Sanomat: Helsinki jättää Suomi ensin -leirin ympäristön siivoamatta Rautatientorilla – ”Mielenosoittajat uhkailevat ja häiritsevät työntekijöitämme” 8.5.2017

HELSINGIN kaupunki ei toistaiseksi siivoa osaa Rautatientorista, koska arvioi maahanmuuton vastaisen mielenosoituksen olevan turvallisuusuhka työntekijöilleen.

Uhka juontuu kaupungin mukaan pitkään jatkuneesta Suomi ensin -mielenosoituksesta Aleksis Kiven patsaalla, torin Kansallisteattterin puoleisessa päässä. Sen vieressä olevia yleisiä roskakoreja ei ole tyhjennetty muutamaan päivään.

Helsingin kaupungin rakennuspalvelun Staran työjohtaja Jari Lehtonen vahvistaa, ettei Suomi ensin -leirin vieressä olevia roskakoreja tällä hetkellä tyhjennetä.

”Yksikön johto on ottanut kannan, että tällä hetkellä Stara ei velvoita työntekijöitään menemään sinne.”

Lehtosen mukaan Staran työntekijöitä on uhkailtu. Hän kävi myös itse tarkastamassa tilanteen paikan päällä sunnuntaina.

TAPAHTUMIEN taustalla on video, jonka Suomi ensin -aktivistit kuvasivat vappuviikon torstaina. Videolla Staran työntekijä pyysi mielenosoittajia siirtämään tavaroita pois kaupungin nurmialueelta. Tapahtumien edetessä Staran työntekijä näyttää menettävän hieman malttiaan.

”Stara ei velvoita työntekijöitään menemään sinne, koska siellä on häirintää”, Lehtonen sanoo.

Lehtonen ei voi kuvailla tarkemmin häirinnän ja uhkailun laatua, sillä hän vetoaa työntekijöiden yksityisyyden suojaan. Hän kuitenkin lisää, että esimerkiksi vihaviestejä on tullut sähköpostitse.

Maahanmuuton vastustajat ovat viime kuukausina julkaisseet muitakin videoita, joilla esiintyy sanaharkkaa ja erilaisia konflikteja.

HS kävi torilla maanantaina puolilta päivin. Roskakorit olivat tyhjentämättä ja Aleksis Kiven patsaan ympärillä oli muutamia roskia.

Aukiota ei voi sanoa epäsiistiksi, mutta pizzalaatikoita pullisteleviin roskiksiin ei enää juurikaan roskia mahdu. Patsaan ympäristön siisteys on aiemmin ollut esillä rottaongelman takia.

Patsaan vieressä on Suomi ensin -liikkeen telttarakennelma, jonka katolla liehuu useampi Suomen lippu. Teltan edustalla on aidattu alue, jossa istui maanantaina muutamia mustiin pukeutuneita ihmisiä puutarhatuoleissa. Etunimellään esiintyvä aktivisti Toni kertoi, että roskakorit on tyhjennetty viimeksi ennen vappua torstaina, samana päivänä kun video kuvattiin.

Mielenosoitusleiriläisten mukaan Staran työntekijä käyttäytyi heitä kohtaan aggressiivisesti, eivätkä mielenosoittajat uhkailleet häntä.

”Hän käyttäytyi aggressiivisesti ja kiroili. Sen jälkeen aluetta ei ole siivottu”, Suomi ensin -huppariin pukeutunut Toni kertasi.

Maahanmuuttoa vastustavat mielenosoittajat ovat kertomansa mukaan itse siivonneet aluetta viimepäivinä.

RAUTATIENTORILLA on osoitettu mieltä jo monta kuukautta. Helmikuussa perustettujen leirien ympärillä on tapahtunut paljon. Maaliskuussa torilla oli yhteenotto, jossa käytettiin kaasusumutetta. Lopulta tapahtumat äityivät siihen pisteeseen, että turvapaikanhakija kiipesi puuhun, mahdollisesti aikeenaan hirttäytyä. Leiritykset ovat laajentuneet viime aikoina.