perjantai 19. toukokuuta 2017

Iltalehti: Iranilainen kurdiaktiivi käännytetään Suomesta - Iranissa odottaa todennäköisesti kuolemantuomio

Iltalehti: Iranilainen kurdiaktiivi käännytetään Suomesta - Iranissa odottaa todennäköisesti kuolemantuomio 19.5.2017

Kurdistanin demokraattisen puolueen (PDKI) aktiivinen jäsen Nazakat Abdolghader odottaa tällä hetkellä Metsälän säilöönottoyksikössä Helsingissä maasta poistamista. Hän saapui vuonna 2013 turvapaikanhakijana Suomeen, ja kuluvalla viikolla hänen tapaukseensa tuli viimeinen päätös. Korkein hallinto-oikeus ei antanut hänelle valituslupaa.


- Hän on siellä häkissä. Odottaa kuolemaa, Abdolghaderin ystävä Berhan Ahmadi kertoo.

Ahmadi on ystäväänsä päivittäin yhteydessä puhelimitse.

- Nyt on kiire. Jos hänet käännytetään Iraniin, se tarkoittaa kuolemantuomiota, Ahmadi korostaa.

Abdolghaderin pelastamiseksi on aloitettu nettiadressi. Miehet kuitenkin pelkäävät, ettei siitä ole tarpeeksi apua.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn raportin mukaan Iran, Saudi-Arabia, Irak, Pakistan ja Kiina olivat eniten teloittavia maita vuonna 2016. Amnestyn mukaan Iranissa ja Pakistanissa teloitettiin satoja ihmisiä vähemmän kuin vuonna 2015. Silti Iranissa teloitettiin 567 ihmistä ja Pakistanissa 87.

Iranin vihollinen

Abdolghader on Iranin Kurdistanin demokraattisen puolueen jäsen. Lisäksi hän on puolueen Suomen komitean hallituksen jäsen. Hän vastaa Suomessa järjestön viestinnästä ja tiedotuksesta. Hän on toiminut Iranissa Kurdistanissa puolueen järjestötoiminnassa ja myös koko Suomessa oloaikansa hän on osallistunut erittäin aktiivisesti puolueen toimintaan.

Abdolghaderin ystävät Suomessa kertovat, että puolueaktiviteettiensa vuoksi tämä luokitellaan Iranin viholliseksi. He ovat sitä mieltä, että Iranin viranomaiset tietävät Abdolghaderin toiminnasta myös Suomessa, koska PDKI:n verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa on uutisoitu myös Suomen toiminnasta.

PDKI vastustaa Iranin hallitusta, joten se on viimeisen 38 vuoden aikana käynyt taisteluja hallitusta vastaan. Viime vuodesta lähtien aseellinen toiminta Kurdistanissa on lisääntynyt. Abdolghaderin ystävien mukaan juuri tämän vuoksi yhä useampia puolueen jäseniä on tapettu.

He jatkavat, että vuodesta 1983 lähtien Ayatollah Khomeinin käskystä Iranin Kurdistanin demokraattinen puolue on julistettu vallankumouksen vastaiseksi puolueeksi ja sen jäsenet on julistettu Jumalan vihollisiksi ja maanpäällä olevaksi saasteeksi.

Kuolemantuomio

Ahmadi toteaa, että hänen ystäväänsä odottaa kokolailla varmuudella kuolemantuomio, jos tämä käännytetään Iraniin. Toinen vaihtoehto on kidutus ja erittäin pitkä vankilatuomio.

Abdolghaderin tarkat henkilötiedot ovat Iranin tiedustelupalvelun tiedossa. Lisäksi hänet on ilmiannettu maan hallitukselle. Tämän vuoksi Abdolghader katsoo olevansa erityisessä vaarassa joutua teloitetutuksi Iranissa.

Abdolghaderin ystävät vetoavatkin Suomen viranomaisiin adressillaan. He toivovat, ettei heidän ystäväänsä käännytetä maahan, jossa on ihmisoikeuksia rikkova lainsäädäntö ja käytössä on kuolemanrangaistus.