lauantai 27. tammikuuta 2018

Ilta-Sanomat: Supon päällikkö Ylellä: Suomessa noin 370 ihmistä seurannassa terrorismiriskin takia – syynä radikaali islam

Ilta-Sanomat/STT: Supon päällikkö Ylellä: Suomessa noin 370 ihmistä seurannassa terrorismiriskin takia – syynä radikaali islam 27.1.2018
Yle: Supo palkkaa 100 uutta työntekijää – valmistautuu terrorismin uhkaan ja tiedustelun laajenemiseen

Suomessa on nyt seurannassa noin 370 ihmistä terrorismiriskin takia, kertoi suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari Ylen Ykkösaamussa lauantaina.

He kaikki ovat Pelttarin mukaan seurannassa oletetun radikaalin islamismin vuoksi. Esimerkiksi kotimaisen äärioikeiston tai -vasemmiston edustajia ei siis tähän ryhmään lukeudu.

Ruotsissa on nyt seurannassa terrorismiriskin vuoksi noin 3 000 ihmistä.

– Muissa Pohjoismaissa tilanne on vaikeampi kuin Suomessa. Valitettavasti (seurannan) kohdehenkilöiden määrä jatkaa kasvuaan Suomessakin, Pelttari totesi.

Hänen mukaansa Lähi-idässä islamistien riveihin lähteneistä suomalaisista on kaatunut 12–16. Pelttarin mukaan Isisin riveissä taistelleiden länsimaalaisten joukosta "vähäinen määrä" on palannut toistaiseksi kotimaihinsa, vaikka Isis on menettänyt käytännössä koko alueensa.

Suojelupoliisin päällikkö korosti Ylen haastattelussa, että Suomessa on tärkeää estää lähiöiden eriytyminen. Esimerkiksi Ruotsissa on lähiöitä, joihin poliisit eivät enää mielellään mene.

Ongelmalähiöitä on pidetty rikollisjengien pesäpaikkoina ja terrorivärväyksen kohteina.

– Suomen lähiöissä tilanne on vielä kohtuullisen hyvä, Pelttari vertasi.

Asiasta kertoi Ylen uutiset.