perjantai 28. helmikuuta 2014

Ilta-Sanomat: EU-turistien autoleiriytyminen ja saasterajojen rikkominen käynnistyi jälleen - "Tuttu ilmiö", sanoo poliisi

Ilta-Sanomat: EU-turistien autoleiriytyminen ja saasterajojen rikkominen käynnistyi jälleen - "Tuttu ilmiö", sanoo poliisi 28.2.2014

Ilta-Sanomat löysi tänään perjantaina noin aamuseitsemän ja puoli kahdeksan välissä peräti kolme eri autoleiriä eteläisestä Helsingistä. Kaikissa autoissa majoituttiin mahdollisesti laittomasti.
Ulkomaankilpisissä farmari- ja pakettiautoissa nukkui jokaisessa kahdesta viiteen henkilöä. Kahdessa tapauksessa kolmesta autojen moottorit olivat käynnissä, todennäköisesti sisäilman lämmittämisen vuoksi. Lain määrittelemät hengitysilmaa suojelevat tyhjäkäyntirajat ylittyivät pelkkien IS:n havaintojen mukaan moninkertaisesti.

Helsingin poliisin johtokeskuksen IS:lle antaman arvion mukaan kyse on vanhasta tutusta autoilmiöstä eli pian jo kymmenen vuotta kestäneestä itäisen Euroopan kiertolaisromanien majoittumisesta. Poliisi "aikoo puuttua asiaan muun valvonnan ohella".

Esimerkiksi Ilta-Sanomien vuonna 2012 haastatteleman ylikomisario Jaakko Walleniuksen mukaan pelkkä autossa yöpyminen voidaan tulkita laittomaksi leiriytymiseksi.