maanantai 21. maaliskuuta 2016

Yle: Helsinki satsaa rajusti maahanmuuttajien kotoutumiseen – palvelut "yhdeltä luukulta"

Yle: Helsinki satsaa rajusti maahanmuuttajien kotoutumiseen – palvelut "yhdeltä luukulta" 21.3.2016

Helsinki varautuu Suomesta oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen uusin keinoin. Nyt apu on hajallaan, vastedes tukea saisi yhdestä keskuksesta.

Helsinkiin ollaan perustamassa osaamiskeskusta maahanmuuttajille. Tämä käy ilmi Helsingin kaupungin turvapaikanhakijoiden kotoutumispalvelutyöryhmän raportista.

Osaamiskeskuksen ideana on, että tulijoiden taidot kartoitetaan nykyistä tarkemmin ja kaikki palvelut hoituisivat samalta luukulta.

Tarkoituksena on saada maahanmuuttajat nykyistä paremmin osaksi yhteiskuntaa. Työryhmä esittää hankkeelle tänä ja ensi vuonna 7,5 miljoonaa euroa kunakin vuonna.

Raha on osa kaupungin vuoden 2016 talousarvioon varatusta kymmenen miljoonan euron määrärahasta, joka on korvamerkitty turvapaikanhakijoiden kotoutumiseen.

Nyt esitettävä osaamiskeskus on maahanmuuttajien kotouttamista varten perustetun työryhmän ykkösehdotus.

Kaupunginhallitus käsittelee osaamiskeskusta ja mahdollista rahoitusta tänään maanantaina.

Turvapaikanhakijoista osa etelään

Suomeen saapui viime vuonna yli 32 000 turvapaikanhalijaa, arvioiden mukaan noin 2 300 oleskeluluvan saanutta henkilöä päätyy Helsinkiin kuluvan vuoden aikana.

Tämä asettaa merkittävän haasteen Helsingin kotoutumispalveluille, koska tulijoiden koulutus- ja osaamistausta on kirjava. Työryhmän selvityksen mukaan nykyiset kotouttamismallit ovat hajallaan ja tehottomia.

Uudessa osaamiskeskuksessa kartoitetaan taitojen ja koulutuksen lisäksi muun muassa tarve kuntoutukseen. Monilla sodan jaloista paenneilla on myös traumoja jotka vaativat hoitoa ja hoitamattomana estävät osaltaan kotoutumista.