keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Uusimaa: Imaami Jamil Jamal: emme voi tehdä mitään

Uusimaa: Imaami Jamil Jamal: emme voi tehdä mitään 23.3.2016

Porvoon islamilaisen yhteisön imaami Jamil Jamal näkee, että Belgian viime päivien tapahtumat ovat suoraa seurausta liian avoimesta eurooppalaisesta maahanmuuttopolitiikasta.

– Rajojen avaaminen oli virhe, Jamal sanoo.

Jamal on seurannut muun porvoolaisen muslimiyhteisön lailla uutisointia Brysselissä tiistaina tapahtuneista terrori-iskuista. Tunnelmat ovat yhtä surulliset ja voimattomat kuin marraskuussa Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Sama ryhmä tappaa ihmisiä Irakissa, Ranskassa ja Belgiassa, Jamal toteaa.

- Emme voi tehdä mitään. He ovat rikkaita, Jamil sanoo jihadistijärjestö Isiksestä.

Imaami arvioi, että Isis on saanut pontta terroritekojen suunnittelulle liian avoimesta maahanmuuttopolitiikasta.

Viime vuonna valtava ihmismäärä lähti muun muassa Syyriasta, Irakista ja Afganistanista Eurooppaan. Varsinkin Saksan liittokansleri Angela Merkelistä tuli nopeasti humaanin maahanmuuttopolitiikan keulahahmo koko Euroopassa. jamalin mukaan ihmisiä on tullut liian paljon, emmekä tiedä, keitä he kaikki ovat.

Jamal oli rajojen sulkemisen kannalla jo Pariisin terrori-iskujen jälkeen, eikä mielipide ole siitä muuttunut. Hänen mielestään Suomen on mahdollisimman selvitettävä, keitä tulijat ovat ja onko heillä terroristiyhteyksiä.

Hän on kutsunut Porvoon vastaanottokeskuksen muslimeja moskeijalle, mutta hänen arvionsa mukaan vain viisi prosenttia heistä on ottanut kutsun vastaan.

– Se on liian vähän.

Jamal pitää erittäin tärkeänä, että tulijoille tarjotaan mahdollisuus koulutukseen ja tukeen, jotta he saavat elämänsä täällä kuntoon.