tiistai 29. maaliskuuta 2016

Yle: Muslimiyhteisön johtaja: "Miksi meitä kotouttavat edelleen Minnat ja Sannat?"

Yle: Muslimiyhteisön johtaja: "Miksi meitä kotouttavat edelleen Minnat ja Sannat?" 29.3.2016

Jos kotouttamistyötä olisi tekemässä Fatima suomalaisen Minnan ja Sannan rinnalla, tieto menisi paremmin perille, arvioi Tampereen islamin yhdyskunnan puheenjohtaja Mustafa Kara. Kara perääkin Suomeen juurtuneita maahanmuuttajia mukaan turvapaikan saaneiden kotouttamistyöhön.

Maahanmuuttajataustaisia henkilöitä tulisi hyödyntää vahvemmin turvapaikan saaneiden ihmisten kotouttamistyössä, vaatii Tampereen islamin yhdyskunnan puheenjohtaja Mustafa Kara. Karan mukaan maahanmuuttajien ns. vertaisapu säästäisi yhteiskunnan resursseja, vähentäisi päällekkäistä työtä ja auttaisi kotouttamisen onnistumisessa.

– Epäonnistumisia voisi olla huomattavasti vähemmän, jos kotouttamishankkeissa tai -toiminnassa olisi maahanmuuttajataustainen mukana, Kara sanoo.

– Miksi meitä kotouttavat edelleen suomalaiset Minna ja Sannat, Kara kysyy.

Suomalaisten viranomaisten osaamista Kara ei halua moittia, mutta hänen mukaansa heidän jakamansa tieto ei välttämättä vakuuta toisesta kulttuuritaustasta tulevia. Osa asioista voi jäädä ymmärtämättä kielivaikeuksien takia, toisaalta myös ennakkoasenteet vaikuttavat asian omaksumiseen.

– Jos on kolmas henkilö, eikä puhuta suoraan, vaan kaveri tulkkaa, niin se voi olla puutteellista, ei ymmärretä asiaa niin hyvin.

– Maahanmuuttajilla voi olla ennakkoluuloja suomalaisia viranomaisia kohtaan ja omat hengenheimolaiset saavat omasta mielestä paljon enemmän aikaan, joten onnistumisprosentti on korkeampi suomalaiseen Sannaan verrattuna, Kara sanoo.

"Pilkkua ja pistettä myöten selitetään"

Tampereen islamin yhdyskunnan jäsenet kääntävät jatkuvasti suomalaisten viranomaisten päätöksiä ja neuvovat miten toimia, vaikka suomalaisviranomaiset ovat jo kertaalleen hoitaneet saman asian.

– Oleskeluluvan saaneilla on monenlaisia lupa-asioita hoidettavanaan. Joillakin on kotimaassa suoritettuja tutkintoja ja he kyselevät niiden tutkintojen tai diplomien rinnastamisen perään. Tai että mitä lippuja ja lappuja vaaditaan kouluun tai töihin, Kara kertoo.

– Pistettä ja pilkkua myöten me selitetään uudestaan näitä asioita henkilöille. Samaa asiaa me täällä puhutaan jopa kaksi tuntia, ei siinä riitä virkamiehelle varattu 20 minuutin aika.