tiistai 8. kesäkuuta 2010

Savon Sanomat: Lyhytnäköinen päätös

Savon Sanomat, pääkirjoitus: Lyhytnäköinen päätös 8.6.2010

Suonenjoen kaupunki aikoo jo toistamiseen vuoden sisällä torjua valtion esityksen pakolaisten vastaanottamisesta. Asia oli esillä maanantaina Suonenjoen kaupunginhallituksessa, ja lopullisesti asiasta päättää kaupunginvaltuusto.

Jos kaupunginvaltuusto on samaa mieltä kuin kaupunginhallitus, joutuvat Vanhamäen ryhmä- ja perheryhmäkotiin sijoitetut runsaat kymmenen somalinuorta jättämään Suonenjoen jo syksyllä. He eivät saa Suonenjokea kotikunnakseen, vaikka heillä onkin oleskelupa Suomessa.

Osa nuorista haluaisi opiskella Pohjois-Savossa, mutta Suonenjoen kaupungin päätös merkitsisi sitä, että se tuskin onnistuu. Todennäköistä on, että heidän sijoituspaikkansa on jatkossa jossakin päin Etelä-Suomea, mahdollisesti pääkaupunkiseudulla.

Suonenjoen kaupunki perustelee kielteistä kantaansa Pohjois-Savon ely-keskuksen esitykseen lisääntyvillä kustannuksilla. Jos nuoret saisivat kotikuntaoikeuden, he voisivat asua täysi-ikäisiksi Vanhamäessä valtion kustannuksella. Kunta takaisi pakolaisnuorten peruspalvelut eli lähinnä opetus- ja terveyspalvelut. Näitä kustannuksia Suonenjoki ei halua kontolleen.

Ratkaisu on lyhytnäköinen. Mahdollisesti pakolaisnuorista aiheutuisi kaupungille lisäkustannuksia. Ne tulisivat kuitenkin moninkertaisesti takaisin, jos osa nuorista töihin mentyään jäisi asumaan Suonenjoelle.

Sisä-Savon ja koko Pohjois-Savon väkiluku vähenee tasaisesti. Miksi emme käyttäisi mahdollisuutta kääntää kehitystä toiseen suuntaan?

Toinen tärkeä näkökohta on, että myös me täällä Pohjois-Savossa olemme vastuussa Suomeen tulevista pakolaisista. Maakuntamme on kuitenkin yksi vähiten pakolaisia sijoittava maakunta. Lopulta kyse on enemmän asenteista kuin pakolaisten aiheuttamista kustannuksista.