Aamulehti: Laajakaistaa pitkin törkytorille

Aamulehti, pääkirjoitus: Laajakaistaa pitkin törkytorille 18.12.2009

Keskisuomalainen, kolumni: Tapani Luotola: Turvallisuuden pohja putoaa

Netissä vellovan rasismin kitkemiseksi tarvitaan tehokas vihjejärjestelmä, jonka välityksellä surffaajat voivat kertoa poliisille vihakirjoittelusta

Kun takavuosina törkeydet töherrettiin vessan seiniin, nykyisin ne tungetaan kenen tahansa luettaviksi internettiin.

Ja niitähän suomalainen sielunelämä näyttää tuottavan. Netti on sikäli oivallinen kanava aggressiivisille ja vihaa lietsoville purkauksille, että vastuu siirtyy lukijalle eikä kiinnijäämisen riskiä juuri ole, vaikka teksti täyttäisi kaikki kunnialoukkauksen ja rasismin tunnusmerkit.

Internetissä vellova törkykirjoittelu on kuitenkin vain osa Suomessakin viime vuosina yleistynyttä viharikollisuutta. Viharikos on teko, jonka motiivi on vihamielisyys tai ennakkoluulo uhrin taustaa kohtaan.

Poliisiammattikorkeakoulun selvityksen mukaan poliisin tietoon tuli viime vuonna 859 viharikosepäilyä. Useimmiten kyse oli pahoinpitelystä tai kunnianloukkauksesta. (AL 15.12.)

Viharikosten ylivoimaisesti yleisin motiivi on uhrin etninen tai kansallinen tausta. Tilannetta kuvaa hyvin se, että EU:n perusoikeusviraston hiljakkoin julkistaman selvityksen mukaan somalit kokevat täällä enemmän uhkailua, väkivaltaa ja häirintää kuin mikään vähemmistöryhmä Euroopassa.

Sekin tiedetään, että poliisin tietoon tulee vain pieni osa viharikoksista, ja niistäkin perin harva etenee syyttäjälle ja tuomioistuimeen. Vielä harvinaisempaa on, että rangaistuksia kovennetaan, jos rikoksen motiivi on rasistinen, vaikka se jo nykyisen lainsäädännön mukaan olisi mahdollista.

Rikostilastoja kaunistaa vielä se, että lain mukaan vaikkapa homottelu tai muu nimittely julkisilla paikoilla tulkitaan kunnianloukkaukseksi, joka on asianomistajarikos. Ymmärrettävästi uhrin on ylitettävä aika korkea kynnys ennen kuin hän tekee asiasta rikosilmoituksen.

Sisäministeriö onkin nyt valpastunut ja aikoo kiristää viharikoksia koskevaa lainsäädäntöä. Kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan asia on sikälikin ajankohtainen, että seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomeen arvioidaan tulevan enemmän maahanmuuttajia kuin viimeisten 60 vuoden aikana yhteensä.

Lainsäädännön kiristäminen on selvä signaali kansalaisille siitä, missä menee hyväksytyn käyttäytymisen raja Missä määrin se muuttaa syvällä istuvia ennakkoluuloja, on jo toinen asia.

Erityisen ongelmallista on se, että lain koura ei tahdo ylettyä netissä rehottavaan viharikollisuuteen. Kouluampumisten jälkeen sisäministeriön poliisiosasto sai rahaa internetin valvontaan. Se on kuitenkin sellainen viidakko, että ilman tavallisten nettisurffailijoiden apua läheskään kaikki uhkaavat viestit eivät voi mitenkään tarttua poliisin haaviin.

Se ei riitä, että palveluntuottajien vastuuta lisätään. Tarvitaan myös vihjeilmoitusjärjestelmä, jonka avulla surffaajat voivat kertoa poliisille vihamielisestä ja uhkaavasta nettikirjoittelusta.

Kyse ei ole pelkästään mahdollisten uhrien suojelemisesta. Yhteiskunnan tehtävä on yrittää suojella myös rasismin sumentamia ihmisiä heiltä itseltään. Kun viha kerran riistäytyy käsistä, sitä on vaikea pysäyttää.

___________________________________________________

KSML: Tapani Luotola: Turvallisuuden pohja putoaa

Hallituksen sisäisen turvallisuuden ohjelman mukaan Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015.

Matkaa on paljon. Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten turvallisuudentunne on kolmena viime vuotena heikentynyt.

Vielä muutama vuosi sitten Suomessa laskettiin olevan eniten väkivaltarikoksia läntisessä Euroopassa. Nykytilastoissa Suomi on Eurostat-vertailussa väkivaltarikosten määrässä asukasta kohden laskettuna viides. Tämän vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana poliisin tietoon tuli lähes 330 000 rikosta.

Uusi vastenmielinen ilmiö ovat niin sanotut viharikokset, joiden määrä on Suomessa lyhyessä ajassa tuplaantunut.

Viharikoksien motiivina on ennakkoluuloisuus tai vihamielisyys uhrin edustamaa ryhmää kohtaan. Erilaisuutta - johtuipa se sitten etnisestä taustasta, uskonnollisesta vakaumuksesta tai sukupuolisesta suuntautuneisuudesta - ei suvaita.

Tärkeä yhteydenpidon väline on internet, joka on paitsi tiedon myös rotuvihan valtatie. Nettimaailmassa on loputtoman tuntuisesti "vihasivuja", joilla kaikenlaista inhimillistä erilaisuutta vihataan myös väkivallalla uhaten. Vihasivujen vihapuhetta on myös historiallisesti virheellisen tiedon levittäminen vihan kohteista parjaustarkoituksessa.

Lainsäädäntömme ei vielä tunne viharikoksen käsitettä. Silti ilmiö on arkipäiväämme. Viime vuonna Suomessa tilastoitiin 859 epäiltyä rasistista tai muuta viharikosta. Lähes joka toinen somali on Suomessa kokenut syrjintää, kolme neljästä väkivaltaa tai uhkailua. Luvut ovat Euroopan vähemmistöjen huippua.

Tilannetta selittävät muun muassa kohentunut rikostilastointi sekä samaan aikaan kasvaneet talousvaikeudet ja turvapaikanhakijoiden määrät. Mutta ilmeistä on, että yhteiskunta ei ole pystynyt reagoimaan riittävästi haasteisiin, joissa syyt ja seuraukset kietoutuvat monin tavoin toisiinsa. Poliisin valtakunnallinen turvallisuustutkimus osoittaa, kuinka kansalaisten turvattomuuden tunteissa heijastuvat huolet työttömyydestä, syrjäytymisestä ja rikollisuudesta.

Oman lisänsä turvattomuuspohdintoihin ovat tuoneet uutiset koulunuorison keskinäisen väkivallan raaistumisesta. Moni kysyy, onko välinpitämättömyys ja silmien ummistaminen muulta kuin omalta itseltä (ja omilta eduilta) nyt sitten lopulta maan tapa, kun kansalaisia on siihen jo vuosia ehdollistettu.

Sosiaalistavassa ja kasvattavassa halussa ymmärtää kaikkia osapuolia, myös pahoinpitelijöitä ja heidän kasvatusvelvollisuutensa laiminlyöneitä vanhempiaan, ollaan helposti liiankin suvaitsevaisia. Esimerkiksi puhuminen "koulukiusaamisesta" ymmärtää nuorta liian pitkälle silloin, kun kyse on jo silkasta väkivaltarikollisuudesta.

Kansalaisten vastaus kysymykseen turvallisuutensa lisäämisestä on sentään lohdullinen: lisää toiminta- ja harrastusmahdollisuuksia nuorille ennen valvonnan ja kontrollin lisäämistä. Valitettavasti kuntatalouden ahdinko painaa päätöksentekoa juuri päinvastaiseen suuntaan.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.