HS: Pakolaisen paluuta kotimaahansa pitäisi yhä kehittää

Helsingin Sanomat, Vieraskynä: Katja-Helena Grekula: Pakolaisen paluuta kotimaahansa pitäisi yhä kehittää 29.12.2009

Euroopan unionin määritelmä vapaaehtoisesta paluusta muistuttaa enemmän pakollista paluuta.

Yhdistyneiden kansakuntien yleismaailmallinen ihmisoikeusjulistus turvaa yhdessä muiden sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa jokaisen ihmisen oikeuden lähteä maasta ja palata sinne.

Kotimaahan ei kuitenkaan voi palata, jos valtio ei halua ottaa pakolaista vastaan tai ei tunnusta tätä kansalaisekseen. Useimmiten paluun estävät turvattomat olosuhteet.

Kansainvälisen yhteisön tavoitteena on löytää pakolaiskysymykselle pysyvä ratkaisu muun muassa tukemalla pakolaisten vapaaehtoista paluuta kotimaahan. Ongelmallista on, ettei vapaaehtoisuudelle ole virallista määritelmää kansainvälisissä pakolaissopimuksissa.

Euroopan unioni on pyrkinyt ikävällä tavalla hämärtämään vapaaehtoisen paluun käsitettä. Sitä koskeva EU:n direktiivi katsoo poistumisen vapaaehtoiseksi, jos henkilö lähtee maasta tietyn ajan kuluessa saatuaan kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Ihmisoikeuksien näkökulmasta kyseessä on pakollinen paluu, koska henkilöllä ei ole enää laillista perustetta jäädä maahan ja siten hänen edellytetään poistuvan maasta. Yleensä pakolainen suostuukin mieluummin palaamaan kotimaahansa kuin jää maahan laittomasti tai tulee poistetuksi pakkokeinoin.

Eurooppalaisten pakolaisjärjestöjen kattojärjestö ECRE on antanut suosituksen vapaaehtoinen paluu -termin käyttämisestä. Sen mukaan paluu voidaan luokitella vapaaehtoiseksi vain silloin kun henkilöllä on laillinen peruste oleskella maassa mutta hän on tehnyt tietoisen päätöksen palata vapaaehtoisesti ja ilman ulkoista painostusta. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on samoilla linjoilla.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että palaajalla on oltava riittävästi tietoa kotimaansa olosuhteista paluupäätöksensä tueksi. Paluun onnistumisen perusedellytys on, että pakolainen pystyy sopeutumaan uudelleen kotimaahansa; tähän tarvitaan monenlaista tukea.

Osa toimista voidaan niveltää alueella jo meneillään oleviin kehitysyhteistyöohjelmiin. Näin voidaan tukea koko yhteisön elämää ja vähentää jännitettä paikallisen yhteisön ja palaajan välillä.

Vapaaehtoinen paluu ei ole lähtömaalle helppo tapa päästä eroon kansainvälisistä suojeluvelvollisuuksista. On selvitettävä tarkkaan, mitkä suojeluvelvollisuudet kuuluvat lähtömaalle ja mitkä paluumaalle tai kansainväliselle yhteisölle, sekä määritettävä, missä vaiheessa vastuu siirtyy toimijalta toiselle.

Lisäksi on tärkeää, että lähtömaan pakolais- ja maahanmuuttopolitiikka on linjassa valtion muiden ulko- ja kehityspoliittisten tavoitteiden kanssa, sillä ne ovat kiinteässä vuorovaikutuksessa. Suomi noudattaa Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joten ensisijaista on politiikan eri lohkojen koordinointi suhteessa maan turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin siviilikriisinhallinnan tavoitteisiin.

Suurin vastuu jää kuitenkin paluumaalle, jonka pitäisi kyetä ratkaisemaan yhteistyössä kansainvälisen yhteisön kanssa ne perustavat syyt ja ongelmat, jotka ensisijaisesti aiheuttavat pakolaisuutta. Vain siten tulee mahdolliseksi palata pysyvästi ja turvallisiin olosuhteisiin.

Katja-Helena Grekula Kirjoittaja on pakolaisoikeuden asiantuntija Ihmisoikeusliitossa.