Turun Sanomat: Pakolaisten pallottelua

Turun Sanomat, pääkirjoitus: Pakolaisten pallottelua 23.12.2009

Mielipide: Jukka Paaso: Ei mitään uutta

Luterilainen kansankirkko on kerännyt myönteistä mainetta armeliaisuudella, jota se on osoittanut turvapaikan hakijoita kohtaan. Tosin kirkko ei ole tässäkään asiassa sama kuin sen yksittäiset jäsenyhteisöt. Suhtautuminen hädänalaisten auttamiseen vaihtelee viljalti seurakunnasta toiseen.

Kuvaava on tilanne Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Lehtemme kyselyssä kävi ilmi, että liki puolet yhtymän yhdeksästä seurakunnasta ei ole saanut yhtään avunpyyntöä. Yhdeltä on tiedusteltu alustavasti suojapaikasta ja kolme seurakuntaa on käsitellyt yhden tai kaksi tapausta.

Valtaosa yhteydenotoista on kanavoitunut Turun Mikaelinseurakuntaan. Se raportoi hoitaneensa viime vuosina kymmenkunta tapausta. Valtakunnalliseen tietoisuuteen mikaelilaiset ja heidän kirkkoherransa Jouni Lehikoinen ponnahtivat kesällä 2007 ottaessaan suojiinsa Suomesta karkotuspäätöksen saaneen Iranin kurdin Naze Aghainin.

Lehikoisen kollegat sanovat olevansa tyytyväisiä siihen, että yksi seurakunnista on ottanut pakolaisasioissa johtoroolin. Käytännön kokemus on tuottanut Mikaelinseurakunnalle tietoa ja asiantuntemusta, jonka puutteet muut kokevat ongelmakseen.

Kyselyn yleisvaikutelmaksi jää, että seurakuntien valmius reagoida odottamatta ovelle kolkuttavaan on sangen heikko. Käytännön toimintaohjeeksi tuskin riittää se paperinmakuinen yleisohje, jonka yhtymän kirkkoneuvosto on kaukana hallinnon ylätasolla hyväksynyt.

Katariinanseurakunnan kirkkoherra Martti Hirvonen myöntää, että henkilöstöltä puuttuu sekä koulutusta että asiantuntemusta toimia yllättävässä tilanteessa. Lisäoppia tarvittaisiin paitsi oikeudellisten seikkojen hallitsemiseksi myös ammattitaidossa erottaa, milloin turvapaikan hakijalla on todellinen hätä ja milloin ei.

Tarjotessaan suojaa, ylöspidon ja henkistä tukea niitä tarvitsevalle kirkko asettuu inhimillisyyden puolelle, mutta ei laillisuutta vastaan. Siksi yhteistyö poliisin ja muiden viranomaisten kanssa on tärkeää, vaikka akuuteissa tilanteissa oltaisiin kuin eri puolella barrikadia.

Kurdiperheen aamuyöllinen karkotus Turun Pansion vastaanottokeskuksesta on tuore osoitus siitä, etteivät kirkon ja viranomaispäätöksiä toimeenpanevan poliisin käsitykset ihmisten humaanista kohtelusta aina käy yksiin.

Kirkon virallinen linjaus velvoittaa yhteisöjä auttamaan niitä, joille muut ovat kääntäneet selkänsä. Seurakunnissa kristillisyyden perusohjeistusta tulkitaan paikoin pikemmin vapaasti kuin vastuullisesti. Siitä kielivät tapaukset, joissa turkulaiset kertovat pakolaisia tyrkytetyn tänne Keski-Suomea ja Pohjanmaata myöden (TS 21.12.).

Inhimillistä hätää kärsivien pallottelu ei ole kunniaksi seurakunnille, vaikka samantapainen menettely on tuttua kuntien suhtautumisessa turvapaikan hakijoihin.

Jos kirkko haluaa olla oppinsa ja ihanteidensa mukainen instituutio, sen tulee paimentaa seurakunnat tässä asiassa yhtenäisempään ruotuun.

Tehtävä ei ole helppo, mutta sitäkin haasteellisempi. Se edellyttää arvojohtajuutta, josta esimerkiksi tulevassa arkkipiispan vaalissa on olennaisesti kysymys.
_____________________________________________

Mielipide: Ei mitään uutta

Turun poliisi nouti marraskuisena yönä 2009 kurdiperheen Pansion vastaanottokeskuksesta ja lennätti perheen Budapestin kautta Kreikkaan. Tässä ei ole mitään uutta sillä Turussa on toimittu samalla tavalla aina aikaisemminkin.

Erik Kuninkaan aviovaimon Karin Månsdotterin 7-vuotias Gustav riistettiin yli 400 vuotta sitten kuningattaren viereltä keskellä yötä Turun linnassa ja vietiin Puolaan, jottei Gustavista tulisi koskaan Ruotsin kuningasta. Tämän ruman tempun takana oli Eerikin veli Juhana.

Jukka Paaso, arkkitehti