perjantai 11. joulukuuta 2009

YLE: Satakunnan kunnat haluttomia vastaanottamaan pakolaisia

YLE Satakunta: Satakunnan kunnat haluttomia vastaanottamaan pakolaisia 11.12.2009

Satakunnan kunnat ovat edelleen haluttomia vastaanottamaan pakolaisia. Ainoastaan neljä kuntaa on tehnyt TE-keskuksen kanssa sopimuksen vastaanottamisesta.

Kokemäen kaupunki teki marraskuun lopussa päätöksen kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta ensi vuoden aikana.

Vastaavan sopimuksen ovat tehneet myös Pori, Rauma ja Huittinen. Näistä vain Pori on ollut viime aikoina aktiivinen vastaanottaja, kun kaupunkiin saapui keväällä 21 myanmarilaista ja viisi pakistanilaista pakolaista.

Satakunnan kunnat ovat maan passiivisimpia pakolaisten vastaanotossa. Työvoimapalvelujen asiantuntija Minna Giss TE-keskuksesta arvioi, ettei asialle ole löydettävissä yhtä selkeää syytä.

- Se varmaan juontaa juurensa jostakin hyvin kaukaa, että Satakunta on edelleenkin niiden maakuntien joukossa, joissa vastaanotto on hiljaisinta.

Gissin mukaan kustannukset vaikuttavat osaltaan passiivisuuteen.

- Valtion maksama korvaus koetaan liian pieneksi niin, ettei se kata kustannuksia, joita pakolaisista aiheutuu. Toisaalta päättäjät varmaan miettivät kuntalaisten mielipiteitä ja punnitsevat hyvin tarkkaan ennen kuin kunta tekee päätöksen vastaanottamisesta.

Minna Giss sanoo, ettei hän ole kuitenkaan törmännyt työssään kielteisiin asenteisiin pakolaisten vastaanottoa kohtaan.