maanantai 14. joulukuuta 2009

Vartti: Kalasataman romanilapsille haetaan pakkassuojaa

Vartti: Kalasataman romanilapsille haetaan pakkassuojaa 14.12.2009

Helsingin Kalasatamassa asuntovaunuissa majaileville alaikäisille romanilapsille ja heidän vanhemmilleen etsitään väliaikaisia asumuksia pakkasta pakoon. Avoimen sosiaalikeskuksen pihalla on majaillut romaneja 30 - 40, joista lapsia on toistakymmentä.

- Eteläänkin on nyt luvassa noin 20 asteen pakkasia, ja asuntovaunuissa on ihmeellisiä sähkö- ja lämmitysvirityksiä. Helsingissä lapset eivät voi asua tällaisissa olosuhteissa. Tavoitteena, ettei kukaan kuole pakkaseen, sanoo ohjausryhmän puheenjohtaja Jarmo Räihä Diakonissalaitoksen ja sosiaaliviraston yhteisestä Rom po Drom -projektista.

Kaupungin eri hallintokuntien virkamiehet sekä pelastuslaitoksen, poliisin ja Diakonissalaitoksen edustajat keskustelivat akuutista tilanteesta viime viikon lopulla. Säätilan muutos on vauhdittanut toimia.

Räihä korostaa, että nyt ei ole kyse huostaanotosta. Lapsille ja heidän vanhemmilleen tarjotaan tilapäinen asunto, ja heidän tilanteensa kartoitetaan. Tilapäisasuntojen paikasta päätetään maanantaina.

Lokakuussa majansa menettäneistä romaneista valtaosa on poistunut Suomesta. Helsingin kaupunginvaltuusto käsittelee tammikuussa Kimmo Helistön (vihr.) tekemää kunnallista välikysymystä romanien hätämajoituksesta.
_____________________________________________________

Helsingin Sanomat: Helsinki etsii pakkassuojaa Kalasataman romanilapsille

Helsingin kaupunki etsii kiireisesti talvimajoitusta Kalasatamassa majaileville romanilapsille ja heidän vanhemmilleen. Avoimen sosiaalikeskuksen pihalle pysäköidyissä asuntovaunuissa asuu sosiaaliviraston arvion mukaan nyt 30–40 Keski-Euroopasta tullutta romania. Heistä kymmenkunta on alaikäisiä.

Viraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä sanoo, ettei asuntovaunujen lämmitys riitä kovilla pakkasilla. Räihä on Diakonissalaitoksen ja sosiaaliviraston yhteisen Rom po Drom -projektin ohjausryhmän puheenjohtaja.

”Kävimme katsomassa vaunuja torstaina. Niihin on vedetty sähköt sosiaalikeskuksesta. Mukana ollut palotarkastaja kuvaili vaunujen sähkö- ja lämmityslaitteita ihmeellisiksi virityksiksi.”

Räihän mukaan tämän päivän aikana selviää, mihin ja milloin romanilapset voisi majoittaa. Todennäköisesti kyseeseen tulee jokin Diakonissalaitoksen tila.

”Keskeisenä ajatuksena on, etteivät lapset voi Helsingissä kuolla pakkaseen”, Räihä sanoo.

Väliaikaiseen suojaan lapset saadaan Räihän mukaan mahdollisesti jo ensi yöksi.

”Tosin on vaikea sanoa, miten ihmiset käyttäytyvät. Voi olla, että nämä ihmiset poistuvat muualle ennen kuin ehdimme viemään heidät majapaikkaan”, Räihä sanoo.

_________________________________________________

MTV3: Helsinki etsii pakkassuojaa romanilapsille Helsingissä


Helsingin kaupunki etsii kiireisesti talvimajoitusta Kalasatamassa majaileville romanilapsille ja heidän vanhemmilleen. Avoimen sosiaalikeskuksen pihalle pysäköidyissä asuntovaunuissa asuu sosiaaliviraston arvion mukaan nyt noin 30 Keski-Euroopasta tullutta romania. Heistä kymmenkunta on alaikäisiä.

Viraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä sanoo, että majoitusta etsitään Diakonissalaitoksen tiloista. Lämmintä suojaa romanilapsille pyritään löytämään jo ensi yöksi.

- Diakonissalaitoksella on palvelutila Munkkisaaressa, joka voisi tässä tapauksessa tulla kysymykseen. Meillä on asiasta palaveri iltapäivällä klo 16:n aikoihin, kertoo Räihä.

Räihän mukaan koko asiassa on kysymys siitä, että lapsia ei voi Suomessa pitää ulkona pakkasessa. Heille pitää löytää suoja. Asuntovaunujen lämmitys ei riitä kovilla pakkasilla.

- He ovat tuoneet vaununsa tänne jostakin tai ostaneet täältä. Vaunuihin on vedetty kaikenlaisia sähköviritelmiä. Kyllä he itsekin ovat sitä mieltä, että kovilla pakkasilla täällä on mahdoton olla, sanoo Räihä.

Räihän mukaan nyt katsotaan myös sitä, mihin sosiaaliset selvitykset johtavat. Sosiaalivirastolla on yhteyksiä Romanian viranomaisiin ja suurlähetystönkin kanssa on tehty yhteistyötä.

- Vapaan liikkuvuuden direktiivissä on se lähtökohta, että henkilöt voivat oleskella toisessa EU-maassa, mutta ei tietenkään toisen jäsenvaltion kustannuksella, Räihä painottaa.