Pakolaisapu: Yksin saapuvat turvapaikanhakijalapset ovat sotalapsia

Suomen Pakolaisapu, Kati Pietarinen: Yksin saapuvat turvapaikanhakijalapset ovat sotalapsia 15.12.2009

Pakolaisavun puheenjohtaja ja tiedotuspäällikkö vertasivat marraskuun lopussa Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan Suomeen yksin tulevia turvapaikanhakijoita Suomesta sotavuosina lähetettyihin sotalapsiin. Toimistolle tuli joitakin vihastuneita yhteydenottoja. Kyse ei kuulemma ole ollenkaan samasta asiasta.

Soittajat ovat osittain oikeassa. Mittasuhteet ovat ainakin erilaiset: Suomeen on viimeisen neljän vuoden aikana saapunut yhteensä 1397 alaikäistä yksin ja 623 on saanut jäädä Suomeen. Suomesta taas lähetettiin neljän vuoden aikana viisikymmenkertainen määrä lapsia Ruotsiin ja Tanskaan: 75 000–80 000 lasta sekä lisäksi joitakin tuhansia äitejä ja vanhuksia. Kaikki otettiin vastaan. Arviolta 15 500 jäi uuteen kotimaahansa.

Suomesta lähetetyt pienet pellavapäät olivat pääasiassa 7–14 -vuotiaita lapsia. Suomeen saapuvat ovat lähinnä teini-ikäisiä poikia, jotka pakenevat armeijoiden ja sissijoukkojen pakkorekrytointeja raakaan sisällissotaan. 90% Suomeen saapuvista alaikäisistä on kotoisin Somaliasta, Afganistanista ja Irakista, joissa siviilit – myös lapset – ovat sotien pääasiallisia uhreja. Somaliassa kuoli tämän vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana yli tuhat siviiliä; Irakissa on kuollut viimeisen kuuden vuoden aikana ainakin 94 000 siviiliä ja Afganistanissa viimeisen neljän vuoden aikana arviolta 6000 siviiliä.

Suomeen saapuva lapsi saa jäädä maahan vain, jos hän on ollut kotimaassaan vainon uhri, hän pakenee aseellista selkkausta tai ympäristökatastrofia, kuolemanrangaistusta, kidutusta tai mielivaltaista väkivaltaa tai hän ei voi palata kotimaahansa vaikeasta ihmisoikeustilanteesta tai aseellisesta selkkauksesta johtuvan huonon turvallisuustilanteen takia. Joillekin alaikäisille myönnetään lupa inhimillisistä syistä, suomalaistumisesta tai huonosta terveydentilasta johtuen. Muiden EU-maiden kautta Suomeen saapuneita lapsia – niitäkin, joilla on taustallaan vainoa, kidutuksia ja sotia – pallotellaan ympäri Eurooppaa. Suomesta Italiaan palautettuja lapsia on päätynyt elämään kadulle ja kerjäämään, vailla yhteiskunnan tukea.

Ruotsi ja Tanska eivät asettaneet ehtoja ottaessaan suomalaislapsia vastaan. Sotalapsiyhdistyksen mukaan arviolta 2900 tuberkuloosista kärsineen aliravitun lapsen henki pelastui Ruotsin paremman hygienian ansiosta. Muiden kohdalta yhdistys toteaa, että ulkomaille lähettämisessä oli kyse valtion propagandan synnyttämästä muoti-ilmiöstä. Lapset lähetettiin maasta ja otettiin vastaan, vaikka he eivät jälkikäteen arvioituina varsinaisesti olleet vaarassa. Vanhemmat eivät tätä tietenkään sodan ja hädän keskellä osanneet arvioida: heitä ohjasi pelko lastensa puolesta.

Myös irakilaisten, somalialaisten ja afganistanilaisten lasten vanhemmat tekevät päätöksensä halusta suojella jälkikasvuaan tilanteissa, joissa kuolemanpelko on todellinen: vain neljän sadasta lapsesta on todettu hakeneen Suomesta turvapaikkaa perusteettomasti. Monia lapsia ei lähetä kukaan. Heidän vanhempansa ovat kuolleet tai kadonneet. Joukossa on aseellisten joukkojen kaappaamia entisiä lapsisotilaita, joiden vanhemmat on tapettu lasten nähden.

Tapaukset, joissa lapsi lähetetään maailmalle tarkoitushakuisesti ovat marginaalisia ja ne tulkitaan maahantulosäännösten kiertämisyritykseksi. Tällöin vanhemmat eivät pääse Suomeen ja lapsi palautetaan useimmiten perheensä luokse.

Yksin tulleilla lapsilla on Lapsen oikeuksien sopimuksen perusteella laillinen oikeus perheenyhdistämiseen. Suomessa lasten oikeuksia kuitenkin kierretään tiukalla lainsäädännöllä ja aliresurssoinnista johtuvalla byrokratian hitaudella: lapset ehtivät päätöstä odottaessaan täysi-ikäistyä ja menettää perheenyhdistämisoikeutensa. Mediassa toisteltu omaistulva onkin tosiasioiden vääristämistä: oikeus perheenyhdistämiseen on käytännössä toteutunut vain somalialaisten lasten kohdalla, jotka ovat laskennallisesti saaneet kukin yhden tai kaksi omaista Suomeen. Muista maista tulleista lapsista vain murto-osa pääsee koskaan enää näkemään vanhempiaan.

Kuka kehtaa kutsua näitä lapsia ankkurilapsiksi?

Kati Pietarinen, kotimaan tiedottaja