keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Turvapaikkapolitiikka esillä Maltan pääministerin ja hallintovaliokunnan tapaamisessa

Eduskunta: Turvapaikkapolitiikka esillä Maltan pääministerin ja hallintovaliokunnan tapaamisessa 2.12.2009

EU:n turvapaikkapolitiikkaan liittyvät kysymykset nousivat esille tiistai-iltana 1.12.2009, kun Maltan pääministeri Lawrence Gonzi tapasi eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan Tapani Töllin (kesk.) ja valiokunnan jäseniä.

Maltan pääministeri hakee Suomesta tukea Maltan tavoitteille EU:n turvapaikkapolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä ja halusi keskustella asiasta hallintovaliokunnan kanssa.

Keskellä Välimerta sijaitsevalle Maltalle ohjautuu maan pieneen kokoon ja vastaanottokykyyn nähden suuret määrät turvapaikanhakijoita ja laittomia maahanmuuttajia. EU:ssa valmistellaan kokeilua, jossa muut EU-maat ottaisivat huolehtiakseen osan Maltan kautta unioniin pyrkivistä ihmisistä. Maltan pääministeri pyysi tapaamisessa tukea kyseiselle hankkeelle.

Valiokunnan puheenjohtaja toisti Suomen kannan, jonka mukaan Maltaa ja muita vastaavassa asemassa olevia jäsenmaita on parempi tukea muilla tavoin, esimerkiksi antamalla teknistä ja taloudellista sekä asiantuntija-apua.

Gonzin toivomukseen EU:n rajavalvontaviraston vahvistamisesta Tölli sen sijaan lupasi Suomen tukea.

Gonzi vieraili Suomessa yhdessä Maltan maaseutu- ja luonnonvaraministeri George Pullicinon kanssa. He tapasivat Suomessa tasavallan presidentti Tarja Halosen, pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ja eduskunnan hallintovaliokunnan.