Kainuun Sanomat: Ketkä kuuluvat perheeseen?

Kainuun Sanomat, kolumni/Päivi Bisi: Ketkä kuuluvat perheeseen? 22.3.2010
Satakunnan Kansa, pääkirjoitus: Ulkomaalaiset mummut – uhka suomalaiselle yhteiskunnalle 21.3.2010

Tasavallan presidentti Tarja Halonen otti perjantaina kantaa kahden isoäidin käännytyspäätökseen. Halonen totesi etteivät päätökset sovi hänen oikeustajuunsa, vaikka viranomaiset ovatkin sinänsä toimineet voimassaolevan lainsäädännön mukaan. Eivät korkeimman hallinto-oikeuden päätökset mahda sopia kovin monen muunkaan oikeustajuun.

Viranomaisten toiminta tuntuu uskomattoman pelkurimaiselta, etenkin kun perheet ovat sitoutuneet pitämään taloudellisesti huolta isoäideistään. Paetaan lakipykälien taakse ja häädetään vanhat ihmiset pois omaistensa luota, selviytymään yksin Egyptissä ja Venäjällä.

Nyt maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors sitten aikoo keskustella eduskuntaryhmien kanssa ulkomaalaislain muuttamisesta niin, että se sallisi oleskelulupien myöntämisen ydinperheen ulkopuolisille omaisille.

Miksi vasta nyt, kun asiasta on väännetty kättä jo vaikka kuinka pitkään? Miksi vasta nyt, kun egyptiläisisoäiti Eveline Fadaye on määrätty lähtemään maasta jo 29. maaliskuuta eli ensi viikolla.
* * *

Viranomaiset pelkäävät, että Suomeen alkaa virrata mummoja tolkuton määrä, jos perheen käsitettä lainsäädännössä hieman lavennetaan. Pelko tuntuu yhtä uskomattomalta potaskalta kuin Supon väite, että Tiitisen listan julkistaminen vaarantaa Suomen suhteet ulkovaltoihin.

Hoidin itse äitiäni hänen viimeisen vuotensa kotonani ja olisi kyllä tuntunut järjettömältä, jos vaikkapa Kajaanin viranomaiset olisivat tulleet meille sanomaan, että palauttakaapa nyt mummo tuolta petin pohjalta takaisin Vaalaan. Hän kun ei kuulu perheeseen, eikä ole oikeutettu käyttämään kajaanilaisten veronmaksajien maksamia palveluja.

Kuten esimerkiksi Purolan katuja, joilla lykkäsimme häntä pyörätuolilla. Pimeän tullen jopa katuvalojen loisteessa. Kävin myös lainaamassa hänelle kirjoja Kajaanin kirjastosta silloin, kun hän vielä pystyi lukemaan.
* * *

Entäpä jos meidän perheemme olisi määritellyt ydinperheen kuten KHO ja jättänyt sairaan vanhuksen yksin Vaalaan. Miten asiat sitten olisivat sujuneet?

Vaikka omaishoitajana toimiminen oli toki hirveän raskasta, väitän, että vielä raskaampaa olisi ollut jatkuva huoli ja epävarmuus siitä, miten mummo pärjää. Olisi pitänyt ajaa Vaalan ja Kajaanin väliä kaikki vapaa-ajat.

Vaalan kunta olisi saanut vuodeksi laitospotilaan hoidettavakseen. Minä olisin ollut hermoraunio samaisen vuoden ja varmaankin jollain pitkällä sairaslomalla. Lapset olisivat saaneet kärsiä huonon omantunnon vaivaamaa hermostunutta äitiä.

Sen sijaan mummon hoidossa auttaessaan lapsemme mielestäni oppivat jotain äärimmäisen tärkeää. Perheessä me väitämme ja huolehdimme toistamme.

Vaan mitä tämä suomalainen lainsäädäntö nyt opettaa lapsille?

______________________________________________

Satakunnan Kansa, pääkirjoitus: Ulkomaalaiset mummut – uhka suomalaiselle yhteiskunnalle

Olemme lainkuuliainen kansakunta. Olemme niin lainkuuliaisia, että karkotamme kaksi isoäitiä Suomesta.

Venäläinen Irina Antonova, 82, ja egyptiläinen Eveline Fadeyel, 65, karkotetaan Suomessa asuvien perheittensä luota. Näin päätti korkein hallinto-oikeus äänestyksen jälkeen. Juridiikan asiantuntijoiden mukaan päinvastainenkin päätös olisi ollut helppo perustella.

Suomi on linjannut, että isovanhemmat eivät kuulu ydinperheeseen. Vanhustemme laitoshoitoa katsellessa huomaa, että olemme sisäistäneet tuomioistuimenkin määrittelemän suomalaisen perhekäsityksen oikein hyvin.

Lain kirjain on toteutunut ja uhka väistyy. Mummut saatetaan pois Suomesta. Jos emme toimisi tiukasti, pian tänne vyöryisivät kaikki maailman mummut.

Ehkä mummujen pelätään vievän suomalaisten työpaikat, rantatontit ja naiset?

Me ja ne. Verkon keskustelupalstoilla velloo ulkomaalaiskeskustelu. Melkein mikä tahansa keskustelu kääntyy jossain vaiheessa ulkomaalaisvihaan.

Ajattelen positiivisesti. Ehkä se on terapeuttista? Ehkä siellä on vain muutama kymmenen kuumapäätä? Kun riehuu verkossa, ei tarvitse riehua kaduilla.

Ei auta. Verkossa velloo viha. Siinä on nimettömän fasismin tunnusmerkit. ”Ne” ovat uhka ”meille”. Ministeriä uhataan väkivallalla.

Maahanmuuton asiantuntijat sanovat (HS 14. ja 15.3.), että he eivät enää omalla nimellään kommentoi maahanmuuttoasioita julkisuudessa. Kommentit ovat kaataneet törkyä ja jopa perheisiin kohdistuneita uhkauksia heidän niskaansa. En tiedä, kumpi on pahempi asia, verkon törky vai reagointi uhkailuun.

Pelottelun edessä ei saa vaieta. Sananvapaudesta on pidettävä kiinni vaikka henkeä uhattaisiin. Saksan 1930-luvun historiaa kannattaa aina välillä kertailla. Vaikeneminen olisi pahan voitto. Jokainen uhkaus pitää kääntää poliisin tutkittavaksi – ja poliisin pitää ottaa jokainen henkeen ja terveyteen kohdistuva uhkaus vakavasti.

Asenteet tiukentuneet. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan (HS 15.3.) suomalaisten asenteet maahanmuuttoon ovat jyrkentyneet. Yli 20 vuotta kestänyt myönteinen asennekehitys näyttää taittuneen. Nyt 60 prosenttia suomalaisista suhtautuu maahanmuuttoon kielteisesti, kun kolme vuotta sitten heidän osuutensa oli 36 prosenttia.

Asenteet tiukentuvat aina laman aikana, mutta kaikkea talouden taantuma ei selitä.

Maahanmuuttokriittisyys synnyttää pohjan maahanmuuttokielteisyydelle. Siitä on lyhyt matka ääriasenteisiin. Merkitseekö se suomalaisen piilorasismin muuttumista kohtisuoraksi rasismiksi?

Maahanmuuttokeskustelu on äärettömän hankalaa. Välillä tuntuu, että vain ääripäät puhuvat. Äänessä ovat joko vihaa lietsovat verkkokeskustelijat tai sitten ideologisesti maahanmuuttoon asennoituvat maailmanparantajat. Maahanmuuttokeskustelua kahlitsee poliittinen korrektius. Monista asioista vaietaan, monet sävyt jäävät vaille ääntä. Jos keskustelua käydään täydellinen suvaitsevaisuus-rasismi -akselilla, mitään kunnon keskustelua ei synny.

On liian paljon asioita, joista ei saa puhua – sekin rajoittaa sananvapautta. Jos joidenkin ryhmien ongelmista – vaikkapa rikollisuudesta, nuorten sopeutumattomuudesta, kulttuurien törmäyksestä – ei voi asiallisesti keskustella, ongelmat todennäköisesti vain kärjistyvät. Välillä tuntuu, että Suomessa ei saisi puhua ollenkaan edes työperäisestä maahanmuutosta.

Kun puhumme Suomeen muuttaneista ulkomaalaisista, kenestä puhumme? Monta vuotta pakolaisleirillä asuneesta ihmisestä, joka on päässyt suomalaiseen vastaanottokeskukseen? Vai ranskalaisen ydinvoimalainsinöörin rouvasta, joka siemailee kahvia Vanhan Rauman kahvilassa? Nokialla työskentelevästä intialaisesta tietoliikenneinsinööristä? Honkajoen virolaisesta maataloustyöntekijästä?

Mistä me puhumme, kun me puhumme maahanmuutosta?

Muuttajia tarvitaan. Suomesta puuttuu kunnollinen maahanmuuttopolitiikka, vaikka asia on seuraavan kymmenen vuoden aikana tärkeimpiä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Pakolaislinjauksia meillä on, mutta iso kuva on piirtämättä.

Jos pystymme pitämään yllä edes pientä talouskasvua ja haluamme säilyttää nykyisen elin- ja palvelutason, tulemme tarvitsemaan vuoteen 2030 mennessä satoja tuhansia maahanmuuttajia. Joidenkin arvioiden mukaan miljoonakaan ei riitä. Luvut syntyvät pelkän väestömatematiikan perusteella.

Jos tänne ei tule uutta väkeä, työtä tekevät kädet loppuvat. Uusi teknologia, syntyvyyden tai tuottavuuden kasvu eivät ihmispulaamme vuoteen 2030 mennessä ratkaise.

Itsekkyys on sallittua. Millaisia ihmisiä Suomi tarvitsee? Myös vetovoimaa pitää miettiä. Kuka Suomeen oikeasti haluaa tulla? Näiden asioitten miettimisellä on kiire.

Tosikkomaisuus vaivaa. Kaikkea ei saisi ottaa aivan ryppyotsaisesti. Jos kansanedustaja Veltto Virtanen laulaa Jukka Virtasen Hottentotti-lastenlaulun, miksi ihmeessä asiasta tehdään numero? Huumori – oli se sitten hyvää tai huonoa – ei saa hävitä miltään elämänalueelta.