maanantai 2. joulukuuta 2013

Turkulainen: Kotirauha paranee vuokrataloissa

Turkulainen: Kotirauha paranee vuokrataloissa 2.12.2013

Kaupungin vuokratalo oli takavuosina sanapari, jolla oli huono kaiku asuinalueilla. Nyt tästä mielikuvasta halutaan lopullisesti eroon. TVT Asunnot Oy on kokeillut Varissuolla, voidaanko asuntoja remontoimalla ja tiukemmalla asukasvalinnalla parantaa asumisviihtyvyyttä.

Suurpäänkatu 47:ssa kaikki asunnot remontoitiin. Huoneistoihin valittiin aiempaa selvästi laadukkaampia materiaaleja. Samalla taloissa rajattiin erityisryhmien ja maahanmuuttajien osuutta asukasmäärästä.

– Tavoitteena on, että erityisryhmien osuus on vain 2–3 prosenttia asuinyhteisössä ja maahanmuuttajien enintään 20 prosenttia, TVT Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Teppo Forss sanoo.

Asukasvalinnan perusteena ovat ruotsalaiset kaupunkitutkimukset, joiden mukaan asuinyhteisö ”sietää” non 20 prosentin verran maahanmuuttajia. Jos määrä ylittää sen, kantaväestö alkaa etsiytyä muualle.

Varissuon malli on näyttänyt toimivan niin hyvin, että nyt TVT Asunnot Oy aikoo viedä sitä myös muille asuinalueille. Seuraavana vastaavia toimenpiteitä aiotaan tehdä Pansio-Pernon alueella.

Forss korostaa, ettei kukaan silti ilman asuntoa jää.

– Asukkaita ohjataan eri alueille. Maahanmuuttajia ohjataan esimerkiksi niille alueille, joissa ei vielä asu niin paljon maahanmuuttajia.

Yhteiskuntavastuuta yhtiö kantaa myös rakentamalla Orikedolle palvelukeskuksen päihdeongelmaisille. Ruusukortteliin ollaan kaavoittamassa lisää asuntoja senioreille.

TVT Asunnot Oy satsaa myös tavallisten vuokra-asuntojen rakentamiseen ja korjaamiseen: Pansiontie 1:een rakennetaan uutta vuokrakerrostaloa, Amiraalistonkatu 5:ssa korjataan asuntoja lapsiperheille, myös Stålarminkatu 27:n ja 30:n asunnot ovat remontissa.

Portsassa palaneen puutalon kohtalo Puutarhakatu 41:ssa on vielä avoin. Forss toivoo, että sen tilalle voitaisiin rakentaa uusi puutalo.