Yle: Rasistinen vai ei? Oikeusoppineet arvioivat perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelman 28.2.2015
Yle: Juho Eerola valmis muuttamaan perustuslakia
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 (pdf)
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittista ohjelmaa on syytetty rasistiseksi ja syrjiväksi. Pyysimme oikeusoppineita arvioimaan, onko väitteissä mitään perää.
perjantai 27. helmikuuta 2015
Kansan Uutiset: Työttömät somalimiehet työkykyisempiä kuin kantasuomalaiset
Kansan Uutiset: Työttömät somalimiehet työkykyisempiä kuin kantasuomalaiset 27.2.2015
THL:n blogi: Shadia Rask: Hyviä ja huonoja uutisia maahanmuuttajista
Suomessa asuvat maahanmuuttajat ovat työhaluisia ja kokevat työkykynsä paremmaksi kuin väestö keskimäärin. Tämä ilmenee THL:n Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimuksessa, jossa selvitettiin venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisen työikäisen aikuisväestön terveyttä ja hyvinvointia.

klo
19.49
Avainsanat:
Ben Zyskowicz,
maahanmuuttajat,
nimetön työnhaku,
Shadia Rask,
somali,
tutkimus,
työelämä,
työttömyys
Suomenmaa: Törkeä puheenvuoro
Suomenmaa, pääkirjoitus: Törkeä puheenvuoro 27.2.2015
Helsingin Sanomat: Kreikan matalaotsainen peruslisko
Länsiväylä: Halla-ahoa verrataan ”lapsensa syövään liskoon” – vaaliloka lentää nyt joka suunnasta
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho on kirjoittanut facebook-sivuilleen törkykirjoituksen, jossa hän hyökkää halveksivin sanankääntein eduskuntavaaleissa ehdolla olevia maahanmuuttajataustaisia suomalaisia kohtaan.

Erityisesti Halla-aho solvaa keskustan helsinkiläistä ehdokasta Abdirahim ”Husu” Husseinia, mutta kirjoittaa, että ”lähes jokaisella puolueella on ’nevöhööd-somaleja listansa koristuksena’.”

11.15
Avainsanat:
Abdirahim Hussein,
Facebook,
Jussi Halla-aho,
Keskusta,
perussuomalaiset,
rasismi,
vaalit
torstai 26. helmikuuta 2015
Kainuun Sanomat: Sanallista törkyä ”mamuehdokkaista”
Kainuun Sanomat, pääkirjoitus: Sanallista törkyä ”mamuehdokkaista” 28.2.2015
Halla-aho paljasti taas rasistisen asenteensa solvatessaan "Husu" Husseinia.
Hussein ei ole suostunut rooliin syrjittynä tai päähän potkittuna eikä uhrina.

23.40
Avainsanat:
Facebook,
Jussi Halla-aho,
perussuomalaiset,
rasismi,
Suomen Pen,
Timo Soini,
vaalit,
Veronika Honkasalo
Demari: ”Häpeä Suomelle” – Rinne nostaisi kehitysapua
Demari: ”Häpeä Suomelle” – Rinne nostaisi kehitysapua 26.2.2015
MTV: Rinne kirkon arvoillassa: Häpeän kehitysavun tasoa
Kehitysavun nosto ja pakolaiskiintiöiden kasvattaminen saivat puolueilta laajaa kannatusta evankelis-luterilaisen kirkon arvoillassa.
Kokoomusta ja perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki kannattivat kehitysavun nostoa tavoitteeksi asetettuun 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Svenska Yle: Halla-aho till attack mot invandrarkandidater
Svenska Yle: Halla-aho till attack mot invandrarkandidater 26.2.2015
Sannfinländaren Jussi Halla-aho väcker igen uppmärksamhet med sina invandrarkritiska uttalanden. I ett inlägg på Facebook går han till attack mot Abdirahim Hussein (C) och alla andra kandidater med invandrarbakgrund, som han kallar ö-klassens kandidater.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015
Karjalainen: Puutteellinen kielitaito jarruttaa maahanmuuttajien urahaaveita
Karjalainen: Puutteellinen kielitaito jarruttaa maahanmuuttajien urahaaveita 25.2.2015
- Minulla oli Somaliassa kanoja ja lehmiä. Maapalstalla oli maissia, sipulia ja tomaattia.
Kolme vuotta Lieksassa asunut Siyad Sadiya opiskelee ammatilliseen koulutukseen valmistavassa koulutuksessa ja haaveilee lähihoitajan opinnoista.
Kaksikolla on sama ongelma kuin monella muullakin maahanmuuttajalla: kielitaito ei vielä riitä alan suomalaisiin opintoihin ja sitä kautta työpaikkaan.

Yle: Supo: Isis-alueelle lähtenyt Suomesta yli 60 – mukana kokonaisia perheitä
Yle: Supo: Isis-alueelle lähtenyt Suomesta yli 60 – mukana kokonaisia perheitä 25.2.2015
Yle: Supo: Suomesta Syyriaan lähteneistä kuollut arviolta kymmenkunta
Yle: Isis-soturi Joni kertoo Ylelle: En ole päässyt vielä tappamaan
Yle: Isis-soturi Jonin taustat: Yksinäinen nettieläjä, joka vihasi armeijaa ja haki yliopistoon
Yle Radio 1:n Ykkösaamussa vieraillut suojelupoliisin terrorismiin erikoistunut tutkija Pekka Hiltunen sanoo, että konfliktialueilta palanneita on noin parikymmentä.
Suojelupoliisin arvion mukaan Suomesta konfliktialueelle matkustaneiden määrä on noussut yli 60:een.

Karjalainen: Rasismi motiivina somalitaksikuskin pahoinpitelyyn Lieksassa?
Karjalainen: Rasismi motiivina somalitaksikuskin pahoinpitelyyn Lieksassa? 25.2.2015
Lieksassa marraskuun alussa somalialaissyntyiseen taksikuskiin kohdistunut pahoinpitely on syyttäjän mielestä motiiviltaan rasistinen.

Ilta-Sanomat: ”Sirkushahmo, koriste, toteemiolento...” - maahanmuuttajia haukkunut Halla-aho torjui väittelyhaasteen
Ilta-Sanomat: ”Sirkushahmo, koriste, toteemiolento...” - maahanmuuttajia haukkunut Halla-aho torjui väittelyhaasteen 25.2.2015
Suomenmaa: Saarikko pitää Halla-ahon puheita vastenmielisinä – ”Leimaamista ei pidä hyväksyä”
Väittelyhaasteen saanut perussuomalaisten Jussi-Halla-aho vetoaa aikataulusyihin.
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ei aio ottaa vastaan vihreiden eduskuntavaaliehdokas Ozan Yanarin esittämää haastetta julkisesta väittelystä yleisön edessä.
– Juttelin Jussin kanssa äsken puhelimessa, ja hän sanoi, ettei hänelle sovi aikataulusyistä. Viikonloput ovat kuullemma täynnä, Yanar sanoo IS:lle.

17.53
Avainsanat:
Abdirahim Hussein,
Annika Saarikko,
Facebook,
Johannes Kotkavirta,
Jussi Halla-aho,
maahanmuuttajat,
Ozan Yanar
Yle: Muslimiyhteisön johtaja: "Jos Suomi sulkee rajan, nuori voi radikalisoitua entistä pahemmin"
Yle: Muslimiyhteisön johtaja: "Jos Suomi sulkee rajan, nuori voi radikalisoitua entistä pahemmin" 25.2.2015
Tampereen islamin yhdyskunnan puheenjohtaja Mustafa Kara arvioi, että Isis on saanut houkuteltua nuoret koukkuunsa netissä levitettävän väärän tiedon avulla. Karan mukaan kansalaisuuden ottaminen pois tai kielto palata takaisin Suomeen eivät ole oikeita keinoja vastata radikalisoitumiseen.

Verkkouutiset: Suojelupoliisi listasi 300 riskihenkilöä Suomesta – "ideologia kasvaa"
Verkkouutiset: Suojelupoliisi listasi 300 riskihenkilöä Suomesta – "ideologia kasvaa" 25.2.2015
Suojelupoliisi seuraa ääriradikaalin Islamilaisen valtion taistelualueelle lähteneiden ja sieltä palanneiden suomalaisten määrää.
Suojelupoliisilla on lista riskihenkilöistä, joita nimitetään terrorismin torjunnan kiinnostuksen kohteiksi.
– Listalla on lähes 300 ihmistä. Edellisessä arviossa puhuttiin noin 200 henkilöstä, joten muutaman vuoden aikana lisäystä on tullut noin 100 henkilöä, sanoi Suojelupoliisin terrorismiin erikoistunut tutkija Pekka Hiltunen Ylen Ykkösaamussa.

HS: Amnesty moittii Suomea turvapaikanhakijoiden kohtelusta
Helsingin Sanomat: Amnesty moittii Suomea turvapaikanhakijoiden kohtelusta 25.2.2015
Suomi saa ihmisoikeusjärjestö Amnestyltä edellisvuosien tapaan sapiskaa turvapaikanhakijoiden kohtelusta.
Amnestyn vuosiraportin mukaan Suomessa otettiin vuonna 2013 säilöön 1 500 turvapaikanhakijaa ja muuta ulkomaalaista, joista suurin osa joutui poliisivankilaan riittämättömien säilöönottotilojen vuoksi.

Suomenmaa: Halla-aho tölvii Husua ö-luokan ehdokkaaksi
Suomenmaa: Halla-aho tölvii Husua ö-luokan ehdokkaaksi 25.2.2015
Kansan Uutiset: Perussuomalaista asiakeskustelua: maahanmuuttajat ö-luokan ehdokkaita ja sirkushahmoja
Europarlamentaarikko, perussuomalaisten Jussi Halla-aho käy sosiaalisessa mediassa poikkeuksellisin kovin sanoin maahanmuuttajaehdokkaiden kimppuun.
Halla-aho ottaa tikun nokkaan keskustan helsinkiläisen eduskuntavaaliehdokkaan Abdirahim ”Husu” Husseinin.

12.34
Avainsanat:
Abdirahim Hussein,
Facebook,
Jussi Halla-aho,
Keskusta,
Li Andersson,
maahanmuuttajat,
Ozan Yanar,
perussuomalaiset,
rasismi,
vaalit
Verkkouutiset: Kontulan ja Zyskowiczin sanasota maahanmuutosta: "sinisilmäistä", "minun hyvyyteni ihmisenä"
Verkkouutiset: Kontulan ja Zyskowiczin sanasota maahanmuutosta: "sinisilmäistä", "minun hyvyyteni ihmisenä" 25.1.2015
Kokoomuksen Ben Zyskowicz ja vasemmistoliiton Anna Kontula kävivät kiivaan keskinäisen debatin eduskunnassa, joka käsitteli lakia kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja ulkomaalaislain muuttamista.
Ben Zyskowicz kehui eduskunnan hallintovaliokunnan mietintöä porsaanreiän tukkimisesta.

1.09
Avainsanat:
Anna Kontula,
Ben Zyskowicz,
käännytys,
laiton oleskelu,
oleskelulupa,
ulkomaalaislaki
tiistai 24. helmikuuta 2015
Yle: Syyrian sotaa paennut perheenisä kaipaa töitä ja juttuseuraa – "Tulevaisuus ei ole meitä, vaan lapsia varten"
Yle: Syyrian sotaa paennut perheenisä kaipaa töitä ja juttuseuraa – "Tulevaisuus ei ole meitä, vaan lapsia varten" 24.2.2015
Vuonna 2011 Syyriasta paennut Al-Kasemin perhe on asunut puoli vuotta Raisiossa. Isä, äiti ja 5-vuotiaat kaksoset opettelevat kuumeisesti suomea. Ilman kielitaitoa perhe on eristyksissä.

Demari: Razmyarin ”Oiva vaalimanifesti” haastaa perussuomalaiset
Demari: Razmyarin ”Oiva vaalimanifesti” haastaa perussuomalaiset 24.2.2015
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 (pdf)
Perussuomalaiset julkaisivat hiljattain oman maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa, joka sisältää kansanedustajaehdokas Nasima Razmyarin (sd.) mukaan runsaasti asiavirheitä. Se on myös osin ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa.

21.55
Avainsanat:
Jussi Halla-aho,
maahanmuuttopolitiikka,
Nasima Razmyar,
perussuomalaiset,
vaalit
MTV: Palkintoehdokas: Toimittaja ei ole mitään ilman solvausketjua Hommaforumilla
MTV: Palkintoehdokas: Toimittaja ei ole mitään ilman solvausketjua Hommaforumilla 24.2.2015
Suuri Journalistipalkinto -kilpailun ehdokkaista suurin osa oli saanut epämiellyttäviä viestejä osakseen. Harvempi oli kokenut varsinaista uhkailua ja vihapuhetta.

Yle: Suomen imaamit yhä vailla rahaa ja koulutusta
Yle: Suomen imaamit yhä vailla rahaa ja koulutusta 24.2.2015
Suomessa toimivien imaamien koulutukseen ei ole vieläkään löytynyt rahaa. Epätietoiset imaamit kyselevät islamin tulkinta-apua ulkomailta.

Yle: Syyrialaisten maahantulon järjestäminen syyteharkintaan lähiviikkoina
Yle: Syyrialaisten maahantulon järjestäminen syyteharkintaan lähiviikkoina 24.2.2015
Syyrialaisten laittoman maahantulon järjestelyä koskeva juttu koetetaan saada syyteharkintaan kuukauden sisällä. Tutkinnanjohtaja yliluutnantti Juha Vuorjoki kertoo, että jutussa odotetaan vielä viimeisiä aineistoja Venäjältä, jonka jälkeen juttu etenee syyttäjälle.

Sisäministeriö: Ministerit Räsänen ja Kiuru: Oppilaitoksilla merkittävä rooli alkavan radikalisoitumisen tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa
Sisäministeriön tiedote: Ministerit Räsänen ja Kiuru: Oppilaitoksilla merkittävä rooli alkavan radikalisoitumisen tunnistamisessa ja siihen puuttumisessa 24.2.2015
Väkivaltainen ekstremismi Suomessa - Tilannekatsaus 1/2015 (pdf)
Väkivaltaista ääriajattelua ja siihen viittaavia merkkejä havaitaan lukioissa ja ammattikouluissa, mutta tapaukset ovat yksittäisiä. Eniten väkivaltaiseen ääriajatteluun viittaavat merkit näkyvät oppilaiden asenteissa aatemaailmaan perustuvana vihana ja suvaitsemattomuutena. Tämä käy ilmi sisäministeriön julkaisemasta väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksesta.

maanantai 23. helmikuuta 2015
Yle: Islamin opettajista pula kouluissa - päteviä opettajia yksi tuhatta oppilasta kohti
Yle: Islamin opettajista pula kouluissa - päteviä opettajia yksi tuhatta oppilasta kohti 23.2.2015
Suomen islamin opettajien liiton mukaan Suomessa on kaksitoista opettajan pätevyyden saanutta islamin uskonnon opettajaa. Islamia opiskelevia koululaisia on noin 9 000. Islamin opetusta pidetään muun muassa yhtenä vastalääkkeenä musliminuorten radikalisoitumiseen.

HS: Minä olen Charlie -näyttely jouduttiin sulkemaan jo kolmannen kerran
Helsingin Sanomat: Minä olen Charlie -näyttely jouduttiin sulkemaan jo kolmannen kerran 23.2.2015
Suomen sarjakuvaseuran Minä olen Charlie -näyttelyllä on vaikeuksia löytää pysyvää näyttelytilaa. Maanantaina näyttely suljettiin jo kolmannen kerran, kun se ehti olla avoinna vain hetken Kirjasto 10:ssä Helsingin Elielinaukiolla.

Verkkouutiset: SK: Eniten Suomesta karkotetaan venäläisiä
Verkkouutiset: SK: Eniten Suomesta karkotetaan venäläisiä 23.2.2015
Suomesta on karkotettu kahtena edellisenä vuotena ennätysmäärä ulkomaalaisia, kertoo Suomen Kuvalehti.
Viime vuonna Suomesta karkotettiin yhteensä 258 ihmistä. 30 karkotetuista oli venäläisiä.

15.09
Avainsanat:
Jyri Rantala,
karkotus,
Maahanmuuttovirasto,
Olli Koskipirtti,
Suojelupoliisi,
terrorismi,
ulkomaalaiset,
Venäjä
Kansan Uutiset: Pakolaisapu: Suomi luo tietoisesti uuden paperittomien siirtolaisten ryhmän
Kansan Uutiset: Pakolaisapu: Suomi luo tietoisesti uuden paperittomien siirtolaisten ryhmän 23.2.2015
Eduskunta käsittelee tiistaina ehdotusta ulkomaalaislain muuttamiseksi.
Hallitus esitti syksyllä vapaaehtoisen paluun vakiinnuttamista ulkomaalaislakiin. Suomen Pakolaisavun mukaan vapaaehtoisesta paluusta kieltäytyviltä evätään oleskelulupa ja heidät käytännössä pakotetaan maan alle.

14.31
Avainsanat:
Kaisa Väkiparta,
käännytys,
laiton oleskelu,
oleskelulupa,
Suomen Pakolaisapu,
turvapaikanhakijat,
ulkomaalaislaki
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Verkkouutiset: Paavo Arhinmäki: Maahanmuuttokriittiset pelaavat ääri-islamilaisten terroristien pussiin
Verkkouutiset: Paavo Arhinmäki: Maahanmuuttokriittiset pelaavat ääri-islamilaisten terroristien pussiin 22.2.2015
Paavo Arhinmäki: Kaiken rasismin ja terrorismin vastustaminen on Suomen puolustamista (blogi)
Poliitikoilla on vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan keskeinen rooli siinä, ettei maaperää terrorismille ja rasismille synnytetä.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäen mukaan rasismia esiintyy Suomessa entistä laajemmin ihmisten puheissa. Sitä kuulee hänen mukaansa "suoraan ostareilla ja toreilla, mutta vielä enemmän Internetissä leviävänä vihapuheena".

Hbl: Den förrädiska högerextremismen
Hbl: Marianne Lydén: Den förrädiska högerextremismen 22.2.2015
En attack mot det öppna samhället. OCH en attack mot judar. För att de är judar. Danmarks statsminister Helle Thorning-Schmidt var tydlig när hon fördömde terrordåden i Köpenhamn.

15.57
Avainsanat:
islam,
Jussi Halla-aho,
Olli Immonen,
perussuomalaiset,
terrorismi,
äärioikeisto
lauantai 21. helmikuuta 2015
Keskisuomalainen: Huoli vihapuheista heräsi yllättäen
Keskisuomalainen, pääkirjoitus: Huoli vihapuheista heräsi yllättäen 21.2.2015
Perussuomalaiset ovat huolissaan törkypostin ja uhkailun kasvusta ja vihapuheen lisääntymisestä. Pariisin terrori-iskut huolestuttivat puoluetta niin, että puolue päätti siirtää strategiapaperinsa julkaisemista. Näin totesi puheenjohtaja Timo Soini torstaina tiedotustilaisuudessa, jossa oli tarkoitus julkistaa puolueen vaaleihin valmistavat strategiset linjaukset.

15.19
Avainsanat:
maahanmuuttajat,
perussuomalaiset,
terrorismi,
Timo Soini,
turvallisuus,
vaalit,
vihapuhe
Kansan Uutiset: Yritys keskustella perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelmasta johti pelotteluun
Kansan Uutiset: Yritys keskustella perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelmasta johti pelotteluun 21.2.2015
Veronika Honkasalo perää puolueen vastuuta Jussi Halla-ahon masinoimasta vaientamisyrityksestä.

14.28
Avainsanat:
Facebook,
Jussi Halla-aho,
maahanmuuttopolitiikka,
perussuomalaiset,
rasismi,
vaalit,
Vasemmistoliitto,
Veronika Honkasalo
perjantai 20. helmikuuta 2015
MTV: Kotiin liimattiin natsilappu - kirjailija teki rikosilmoituksen
MTV: Kotiin liimattiin natsilappu - kirjailija teki rikosilmoituksen 20.2.2015
Kirjailija sanoo tehneensä rikosilmoituksen lapusta, joka liimattiin hänen kotitaloonsa. Lapun otsikko on: "Tunne naapurustosi natsit".

Verkkouutiset: Perussuomalaiset vaativat ulkomaisen hoitohenkilöstön kielivaatimusten tiukentamista
Verkkouutiset: Perussuomalaiset vaativat ulkomaisen hoitohenkilöstön kielivaatimusten tiukentamista 20.2.2015
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet ovat jättäneet valiokunnassa vastalauseen liittyen ulkomaisen hoitohenkilöstön kielitaitovaatimuksiin.
Vastalauseeseen sisältyvistä lausumista äänestettiin tänään. Kaikki muut puolueet vastustivat perussuomalaisten esityksiä.

Ilta-Sanomat: Professori lyttää perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisen ohjelman - ”Laatijoidensa mielikuvitusta, ei tosiasioita”
Ilta-Sanomat: Professori lyttää perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisen ohjelman - ”Laatijoidensa mielikuvitusta, ei tosiasioita” 20.2.2015
Ilta-Sanomat: Perussuomalaiset ei aio korjata kohuohjelmaansa – ”Virheiden kaivelu ei ole keskustelua”
Suomen Uutiset: Halla-aho vastaa ”SKP-professorin” kritiikkiin
Ilta-Sanomat: Kommentti: Kuka ruokkii trollia?
Ilta-Sanomat: Kommentti: Perussuomalaisten oma leimakirves heilahti heti
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 (pdf)
Kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheininin mukaan kohuttu ohjelma ei pohjaa faktaan.
– Eihän tämä ole totuudellinen paperi. Tässä on virkkeitä, jotka näyttävät viittaavan tosiseikkoihin, mutta jotka edustavat laatijoidensa mielikuvitusta sen sijaan että niillä olisi tosiasiapohjaa, Italiassa sijaitsevan Euroopan yliopistoinstituutin professorina toimiva Martin Scheinin toteaa.
– Ohjelmassa esitetään asioita, jotka eivät pidä lainkaan paikkaansa.

torstai 19. helmikuuta 2015
HS: Keskustan ehdokkaaksi ilmoittautunut Hussein: Kepu kotoutti minut
Helsingin Sanomat: Keskustan ehdokkaaksi ilmoittautunut Hussein: Kepu kotoutti minut 19.2.2015
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 (pdf)
Hussein pitää perussuomalaisten ohjelmaa rasistisena

20.22
Avainsanat:
Abdirahim Hussein,
Keskusta,
maahanmuuttopolitiikka,
perussuomalaiset,
rasismi,
Riikka Slunga-Poutsalo,
turvallisuus,
vaalit
Kansan Uutiset: Soini uhriutui suorassa nettilähetyksessä
Kansan Uutiset: Soini uhriutui suorassa nettilähetyksessä 19.2.2015
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini valitti puolueen suorana internetissä torstaina aamupäivällä esittämässä tiedotustilaisuudessa yhteiskunnallisen keskusteluilmapiirin kiristymistä. Hän kertoi itse saaneensa tappouhkauksia, viimeksi tammikuussa, ja puhui Pohjolassa tapahtuneista poliittisista murhista. Moni perussuomalainen miettii Soinin mukaan sitä, uskaltaako lähteä vaalikentille, mutta uhkailun edessä ei alistuta.

12.15
Avainsanat:
Facebook,
Jussi Halla-aho,
maahanmuuttajat,
maahanmuuttopolitiikka,
perussuomalaiset,
rasismi,
terrorismi,
Timo Soini,
turvallisuus,
vaalit,
Veronika Honkasalo
Opettaja-lehti: Ensin puhe, sitten kirjoitus
Opettaja-lehti: Ensin puhe, sitten kirjoitus 19.2.2015
Luku- ja kirjoitustaito plus kielitaito kymmenen kuukauden kurssilla? Taina Tammelin-Laineen mielestä lukutaidottomien maahanmuuttajien kieliopintojen tärkeysjärjestys pitäisi ajatella uusiksi.

Rakennuslehti: Suurin asuntotarve tulee maahanmuutosta
Rakennuslehti: Suurin asuntotarve tulee maahanmuutosta 19.2.2015
74 prosentttia Suomen väestönkasvusta tuli viime vuonna maahanmuutosta. Muutto painottuu suurimpiin kaupunkeihin ja erityisesti Helsingiin. Maahanmuuton vaikutusta asuntomarkkinoihin tai maahanmuuttajien asunnonhankintamahdollisuuksia ei ole juurikaan tutkittu. Miten esimerkiksi virolainen rakennusmies pystyy hankkimaan asunnon Helsingistä?

keskiviikko 18. helmikuuta 2015
HS: Minä olen Charlie -näyttely koettiin turvallisuusuhaksi ja suljettiin – edessä muutto uusiin tiloihin Helsingissä
Helsingin Sanomat: Minä olen Charlie -näyttely koettiin turvallisuusuhaksi ja suljettiin – edessä muutto uusiin tiloihin Helsingissä 18.2.2015
Helsingin Sanomat: Suomen sarjakuvaseuran Minä olen Charlie -näyttely käy kekseliäällä huumorilla terrorismia vastaan
Suomen sarjakuvaseuran järjestämä Minä olen Charlie -näyttely ehti olla avoinna vain vajaan viikon Arabianrannan kirjastossa Helsingissä. Näyttely on nyt jouduttu sulkemaan, koska kiinteistön omistaja olisi halunnut kirjastoon vartioinnin.

Yle: Uusi syyrialaisryhmä jäi kiinni itärajalla – järjestäytynyttä toimintaa epäillään
Yle: Uusi syyrialaisryhmä jäi kiinni itärajalla – järjestäytynyttä toimintaa epäillään 18.2.2015
MTV: Rajavartiosto nappasi kävellen Suomeen yrittäneen syyrialaisryhmän
Karjalainen: Syyrialaiset oleskelivat Venäjällä laillisesti - rajanylityksen syynä rasismi ja huonot elinolot
Karjalainen: Venäjältä järjestelty laittomia rajanylityksiä - joulukuussa tullut syyrialaismies epäiltynä rikoksesta
Venäjän rajavartiopalvelu otti tammikuun lopulla kiinni kolme syyrialaista miestä Venäjän Värtsilän kylän läheisyydessä. Venäjän viranomaisten mukaan miehet olivat yrittämässä kävellen rajan yli. Viranomaisten mukaan tammikuun yritys on yhteydessä joulukuussa Kiteellä kiinni jääneeseen syyrialaiskolmikkoon.

16.22
Avainsanat:
laiton maahantulo,
rajavalvonta,
rasismi,
rikollisuus,
sosiaaliturva,
Syyria,
Venäjä
MTV: Hakevat apua Suomesta: Ihmiskaupan uhreista lähes puolet samasta maasta – kukaan ei tiedä miksi
MTV: Hakevat apua Suomesta: Ihmiskaupan uhreista lähes puolet samasta maasta – kukaan ei tiedä miksi 18.2.2015
Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään hakeutuneista uusista asiakkaista iso osa oli viime vuonna Nigerian kansalaisia. Syytä siihen, miksi heitä hakeutuu Suomeen, ei tiedetä.

Helsingin Uutiset: Suomesta saatava houkuttelevampi maahanmuuttajille
Helsingin Uutiset: Suomesta saatava houkuttelevampi maahanmuuttajille 18.2.2015
Siirtolaisuusinstituutin johtajan Ismo Söderlingin mielestä maahanmuutto-keskustelu on vielä sangen vaatimatonta.
Maahanmuuttajien määrä Suomessa pitäisi kaksinkertaistaa. Näin julisti Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) raportissaan. Sosiaalisessa mediassa on hämmästelty, että miksi väkeä on saatava tänne lisää, kun nykyisillekään ei riitä työpaikkoja.

12.41
Avainsanat:
Ismo Söderling,
maahanmuuttajat,
maahanmuuttokeskustelu,
Siirtolaisuusinstituutti,
työelämä
tiistai 17. helmikuuta 2015
HS: Äärioikeistolaiselta vaaditaan 50 000 euron korvauksia – syytetään satojen ihmisten tietojen keräämisestä
Helsingin Sanomat: Äärioikeistolaiselta vaaditaan 50 000 euron korvauksia – syytetään satojen ihmisten tietojen keräämisestä 17.2.2015
Äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliikkeen aktiiville on luettu syytteet henkilörekisteririkoksesta. Oikeudenkäynti alkoi tiistaiaamuna Keski-Suomen käräjäoikeudessa Jyväskylässä. Syyttäjä vaatii 29-vuotiaalle miehelle tuntuvaa sakkorangaistusta.

Iltalehti: Perussuomalaiset pakottaisivat työttömät maahanmuuttajat eri puolille Suomea
Iltalehti: Perussuomalaiset pakottaisivat työttömät maahanmuuttajat eri puolille Suomea 17.2.2015
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 (pdf)
Perussuomalaiset esittää maahanmuuttopoliittisessa vaaliohjelmassaan, että työttömät maahanmuuttajat asutettaisiin tasaisesti ympäri Suomea, vailla oikeutta vaikuttaa asuinpaikkaansa.
Ohjelmassa esitetään myös, että maahanmuuttajilta voitaisiin evätä sosiaaliturva, mikäli he kieltäytyvät hajasijoituksesta.

21.24
Avainsanat:
asuminen,
Jari Lindström,
Johannes Koskinen,
maahanmuuttajat,
maahanmuuttopolitiikka,
Nelli Baran,
rasismi,
Riikka Slunga-Poutsalo,
SDP,
työttömyys,
vaalit
Yle: Terveydenhuollon henkilökunta ei aina tiedä, antaako paperittomalle hoitoa vai ei
Yle: Terveydenhuollon henkilökunta ei aina tiedä, antaako paperittomalle hoitoa vai ei 17.2.2015
Ilman laillista oikeutta Suomessa oleskelevat paperittomat ja muut samassa asemassa olevat, kuten turvapaikanhakijat, voivat saada vain kiireellistä terveydenhoitoa. Esimerkiksi kidutusta kokeneiden ongelmiin on vaikeaa vastata.

maanantai 16. helmikuuta 2015
Hämeen Kaiku: Nelli Baran: PerusS:n vaaliohjelma on laiton
Hämeen Kaiku: Nelli Baran: PerusS:n vaaliohjelma on laiton 16.2.2015
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 (pdf)
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisessa vaaliohjelmassa esitetään, että työttömänä olevat maahanmuuttajat asutettaisiin tasaisesti ympäri Suomea, ilman oikeutta vaikuttaa omaan asuinpaikkaansa. Ohjelmassa esitetään myös, että maahanmuuttajilta voitaisiin evätä sosiaaliturva, mikäli he kieltäytyvät hajasijoituksesta.

Yle: Professori: "Pohjoismainen tapa toimia vie aseet terroristien käsistä"
Yle: Professori: "Pohjoismainen tapa toimia vie aseet terroristien käsistä" 16.2.2015
Sosiologian professori Juho Saaren mukaan terrori-iskun uhka on Suomessa muita maita pienempi. Huono-osaisuus ei ole ainakaan vielä kasautunut vaarallisella tavalla.

13.32
Avainsanat:
Anders Behring Breivik,
Juho Saari,
koulutus,
maahanmuuttajat,
terrorismi,
turvallisuus,
työelämä
Turun Sanomat: Tutkijat: Terrori-iskusta hyötyy ehkä PS, häviäjiä punavihreät
Turun Sanomat: Tutkijat: Terrori-iskusta hyötyy ehkä PS, häviäjiä punavihreät 16.2.2015
Terrorismista ei ole Pariisin iskujen jälkeenkään tullut Suomessa poliittista vaaliteemaa. Kukaan ei tiedä vielä, muuttaako Kööpenhaminan viikonloppu tilanteen.
Tutkijat pitävät suuria heilahduksia epätodennäköisinä.
– Tämä lisää tietoisuutta islamismin läsnäolosta totta kai, mutta tuskin vaikuttaa prosenttien kymmenyksiä enempää, arvioi Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

12.06
Avainsanat:
Alexander Stubb,
Antti Rinne,
Jussi Halla-aho,
maahanmuutto,
maahanmuuttokriittisyys,
Markku Jokisipilä,
Ranska,
Rauli Mickelsson,
Tanska,
terrorismi,
Timo Soini,
vaalit
Yle: Ulkomaalaisten rekkamiesten epäillään katkaisevan liikenteen tahallaan Lapissa
Yle: Ulkomaalaisten rekkamiesten epäillään katkaisevan liikenteen tahallaan Lapissa 16.2.2015
Paikalliset epäilevät ulkomaalaisten rekkamiesten tahallaan ajavan rekkansa poikittain tielle ulosajotilanteessa liukkaassa kelissä Lapissa. Kun liikenne keskeytyy on viranomaisten viipymättä pyrittävä avaamaan tie liikenteelle. Näin kuskit saavat avun paikalle heti, eikä heidän tarvitse värjötellä kesävehkeissään tien poskessa pitkään.

Yle: Kuntien into kiintiöpakolaisiin sammui vuodessa
Yle: Kuntien into kiintiöpakolaisiin sammui vuodessa 16.2.2015
Ylen kyselyn mukaan monen kunnan into kiintiöpakolaisten vastaanottamiseen jäi viime vuoteen. Helpoiten kuntapaikka heltiää syyrialaisille. Vaikeinta on löytää kunta, joka vastaanottaisi Kongon pakolaisia.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015
MTV: Salaiset arkistot 1990: Hallituksella oli järeä somalipykälä valmiina
MTV: Salaiset arkistot 1990: Hallituksella oli järeä somalipykälä valmiina 15.2.2015
Suomen hallitus valmistautui loppuvuodesta 1990 salaisessa kokouksessa pysäyttämään Neuvostoliitosta tulevien kolmansien maiden kansalaiset rajalle. Somalialaisia varten laadittiin valmis valtioneuvoston päätös, jota ei koskaan käytetty.

lauantai 14. helmikuuta 2015
Ilkka: "Suomessa on jatkuva sadekausi"
Ilkka: "Suomessa on jatkuva sadekausi" 14.2.2015
Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps.) ei haluaisi lähteä mukaan uskontokeskusteluihin. Kun yleisöstä kysytään muslimeista mahdollisena uhkana, ei hän kuitenkaan voi olla vastaamatta.
– Onhan se totta, että erilaisissa ongelmatilanteissa lähes aina ovat taustalla muslimit. Kulttuuri ja uskonto ehkäisevät heidän integroitumistaan länsimaiseen kulttuuriin, Halla-aho sanoo.

Svenska Yle: Flyktingar göre sig icke besvär på finländsk ambassad
Svenska Yle: Flyktingar göre sig icke besvär på finländsk ambassad 14.2.2015
Om några veckor öppnar Finland en ny ambassad i Libanon som är det mest flyktingtäta landet i världen. Ambassaden kommer ändå inte att handha flyktingfrågor, som ambassader brukar göra. Utrikesministeriet skyller på sparkrav medan människorättsorganisationer ser att orsaken är en allt större ovilja att hjälpa flyktingar.

12.49
Avainsanat:
Ann-Charlotte Sirén-Borrego,
Kaisa Väkiparta,
Lana,
pakolaiset,
perheenyhdistäminen,
SPR,
Suomen Pakolaisapu,
Syyria,
Turkki
perjantai 13. helmikuuta 2015
Maahanmuuttovirasto: Yhteensä 91 lisäpaikkaa vastaanottokeskuksiin
Maahanmuuttoviraston tiedote: Yhteensä 91 lisäpaikkaa vastaanottokeskuksiin 13.2.2015
Turun ja Rovaniemen vastaanottokeskuksiin lisättiin 12.1.2015 ja 1.2.2015 alkaen yhteensä 80 majoituspaikkaa Suomeen tuleville turvapaikanhakijoille.
Yksin ilman huoltajaa alaikäisenä saapuville turvapaikanhakijoille tarkoitettuihin Espoon ryhmä- ja perheryhmäkotiin on lisäksi tulossa 7 lisäpaikkaa ja Kotkan Koivulan ryhmäkotiin 4 lisäpaikkaa.

14.14
Avainsanat:
alaikäiset turvapaikanhakijat,
Maahanmuuttovirasto,
Rovaniemi,
Turku,
turvapaikanhakijat,
vastaanottokeskus,
Visa Knape
Uusi Suomi: Kova tulkinta: ”Timo Soinikin, hyväksyessään tämän, on rasisti”
Uusi Suomi: Kova tulkinta: ”Timo Soinikin, hyväksyessään tämän, on rasisti” 13.2.2015
Abdirahim Husu Hussein: Timo Soini - Rasisti? (blogi)
Uusi Suomi: Timo Soini vastaa koviin syytöksiin: ”Amatööri”
Abdirahim Husu Hussein: Olen amatööri (blogi)
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 (pdf)
Keskustalainen Abdirahim ”Husu” Hussein käsittelee Puheenvuoro-blogissaan perussuomalaisten maahanmuuttopoliittista ohjelmaa. Hussein tulkitsee, että perussuomalaisten ohjelma on rasistinen ja perustelee näkemystään näin:
- Asiakirjassa kerrotaan, että Perussuomalaiset haluavat eri lakeja ja erilaista viranomaiskohtelua ihmisille riippuen heidän etnisestä taustastaan. Puolue haluaa, että ihmisten elinmahdollisuudet ja perusoikeudet riippuisivat siitä, keitä heidän vanhempansa ovat. He haluavat, että laki ei ole sama kaikille. Se tarkoittaisi myös perustuslain rikkomista tai ainakin sen määrittämistä uudelleen.

Yle: Vuoden arktiseksi maahanmuuttajaksi suurperheen äiti ja opiskelija
Yle: Vuoden arktiseksi maahanmuuttajaksi suurperheen äiti ja opiskelija 13.2.2015
Arktiset maahanmuuttajat -yhdistys on myöntänyt Vuoden arktinen maahanmuuttaja 2015 -tunnustuspalkinnon suurperheen äidille Zainab Mohamedille ja opiskelija Leith Abu Hamdalle. Molemmat palkitut asuvat Rovaniemellä. Zainab Mohamed on kotoisin Somaliasta ja Leith Abu Hamda Palestiinasta.

torstai 12. helmikuuta 2015
Ilta-Sanomat: Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma kuohuttaa – halla-aholaiset ja vasemmistolaiset ottavat yhteen Facebookissa
Ilta-Sanomat: Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma kuohuttaa – halla-aholaiset ja vasemmistolaiset ottavat yhteen Facebookissa 12.2.2015
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 (pdf)
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan.
Helsinkiläinen poliitikko ja vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Veronika Honkasalo kommentoi maanantaina kovin sanoin Facebook-sivuillaan perussuomalaisten maahanmuuttopoliittista ohjelmaa. Hän väittää, että ohjelma sotii perustuslaillisia oikeuksia ja ihmisoikeuksia vastaan ja ettei ihmisten tule olla sen mukaan lain edessä yhdenvertaisia.

19.04
Avainsanat:
Facebook,
Jussi Halla-aho,
maahanmuuttopolitiikka,
perussuomalaiset,
rasismi,
vaalit,
Vasemmistoliitto,
Veronika Honkasalo
Savon Sanomat: Isänmaan etu vaatii rahaa maahanmuuttoon
Savon Sanomat: Isänmaan etu vaatii rahaa maahanmuuttoon 12.2.2015
Maahanmuutosta karsiminen on lyhytnäköistä ja iskee ennen pitkää suomalaisten omaan nilkkaan.

Yle: Vastarintaliike pelottelee monikulttuurisuudella
Yle: Vastarintaliike pelottelee monikulttuurisuudella 12.2.2015
Kansan Uutiset: Uusnatsien salainen keskustelufoorumi leviää sosiaalisessa mediassa
Äärioikeistolainen Vastarintaliike jakaa propagandistisia mainoslehtisiä kotitalouksiin Jyväskylässä. Liike luonnehtii lehtisissään monikulttuurisuutta "haitalliseksi". Vastaavaa liikehdintää ja mainontaa on Jyväskylässä tehty ajoittain aiemminkin. Poliisin mukaan lappuset voivat olla harmillisia, mutta eivät laittomia.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Demari: SDP:n Razmyar pöyristyi perussuomalaisille ja haastaa Jussi Halla-ahon: ”Täynnä asiavirheitä”
Demari: SDP:n Razmyar pöyristyi perussuomalaisille ja haastaa Jussi Halla-ahon: ”Täynnä asiavirheitä” 11.2.2015
Nasima Razmyar: Perussuomalaisten ohjelma täynnä ristiriitoja – Suomi tarvitsee Oivan vaalimanifestin (blogi)
Nasima Razmyar: Oiva vaalimanifesti – maahanmuuttomyönteinen ohjelma (blogi)
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 (pdf)
SDP:n helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas Nasima Razmyar tyrmää perussuomalaisten Maahanmuuttopoliittisen ohjelman. Razmyar kirjoittaa Iltalehden blogissaan, että ohjelma on täynnä asiavirheitä ja osin ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa.

16.08
Avainsanat:
Johannes Koskinen,
Jussi Halla-aho,
maahanmuuttopolitiikka,
Nasima Razmyar,
perussuomalaiset,
SDP,
Suomen Pakolaisapu,
vaalit
Yle: Halla-aho ohjasi kannattajansa vasemmistopoliitikon Facebook-sivuille – ja trolliarmeija hyökkäsi
Yle: Halla-aho ohjasi kannattajansa vasemmistopoliitikon Facebook-sivuille – ja trolliarmeija hyökkäsi 11.2.2015
Helsinkiläinen vasemmistopoliitikko Veronika Honkasalo kritisoi tiistaina perussuomalaisten maahanmuuttopoliittista ohjelmaa ja kehotti poliitikkoja irtisanoutumaan siitä. Tämän jälkeen Jussi Halla-aho (ps.) kehotti omalla Facebook-sivullaan ihmisiä "irtisanoutumaan" Veronikan seinällä. Pian Honkasalon sivuille alkoi tulvia arvostelevia viestejä, joista osa alitti hyvän maun rajat.

14.54
Avainsanat:
Facebook,
internet,
Jussi Halla-aho,
maahanmuuttopolitiikka,
perussuomalaiset,
rasismi,
sananvapaus,
Vasemmistoliitto,
Veronika Honkasalo
Iltalehti: Rikollisten epäillään yrittäneen avata maahantuloreitin Venäjältä Suomeen
Iltalehti/STT: Rikollisten epäillään yrittäneen avata maahantuloreitin Venäjältä Suomeen 11.2.2015
Kaakkois-Suomen rajavartiosto epäilee, että rikollisryhmä yritti avata pysyvän maahantuloreitin Venäjältä Suomeen.
Rajavartiosto on tutkinut kahta törkeän laittoman maahantulon järjestämistapausta, joissa yritettiin viime heinä- ja elokuussa tuoda irakilaisia Imatralle Räikkölän kylään.

Keskisuomalainen: KSML-kysely: Suomalaiset leikkaisivat eniten maahanmuutosta
Keskisuomalainen: KSML-kysely: Suomalaiset leikkaisivat eniten maahanmuutosta 11.2.2015
Suomalaiset haluavat pitää kovasti kiinni omasta vähästään. Tällaisen johtopäätöksen voi tehdä neuvoista, joita kansalaiset ovat tammi–helmikuun vaihteessa antaneet Suomen valtiontalouden tasapainottamista varten.

Karjalainen: Pitsahäiriköinti paisui, tuhopoltto tärveli ravintolaa - nyt riesana nuorisojoukko
Karjalainen: Pitsahäiriköinti paisui, tuhopoltto tärveli ravintolaa - nyt riesana nuorisojoukko 11.2.2015
Häiriköintimielessä tilatusta pitsasta voi kehkeytyä vyyhti, joka päättyy pitserian vaurioitumiseen tulipalossa, joensuulaisen Pizza Master -ketjun perustajan Ali Girayn, 31, puheista selviää.

Suomenmaa: Paperittomia hoidetaan hyväntekeväisyyden varassa
Suomenmaa: Paperittomia hoidetaan hyväntekeväisyyden varassa 11.2.2015
Hallitus antoi joulukuussa eduskunnalle lakiesityksen, joka velvoittaisi kunnat järjestämään terveydenhuoltopalveluja paperittomille tai paperittomien kaltaisille ulkomaalaisille.
Arvio paperittomien määrästä liikkuu 1 000–3 000 välillä. Nykyisin heillä on Suomessa oikeus vain terveydenhuoltolain ja kansainvälisten sopimusten mukaiseen kiireelliseen hoitoon, jolloin kyseessä on hengenvaara tai oletettu vammautuminen.

tiistai 10. helmikuuta 2015
Yle: Ouluun perustetaan maahanmuuttajaneuvosto
Yle: Ouluun perustetaan maahanmuuttajaneuvosto 10.2.2015
Ouluun perustetaan maahanmuuttajaneuvosto. Sen tehtävänä on muun muassa vahvistaa maahanmuuttajien osallistumista kunnalliseen päätöksentekoon, kehittää maahanmuuttajien saamia palveluita ja edistää kulttuurien vuoropuhelua.

Kansan Uutiset: Avoin kirje Soinille: ”Ohjelmanne on rasistinen”
Kansan Uutiset: Avoin kirje Soinille: ”Ohjelmanne on rasistinen” 10.2.2015
Jussi Förbom: Parahin Timo (blogi)
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 (pdf)
Amnestyn Suomen osaston johtokunnan puheenjohtaja Jussi Förbom pilkkoo blogissaan perussuomalaisten viime viikolla julkaiseman maahanmuuttopoliittisen ohjelman palasiksi ja osoittaa sen palturiksi. Avoimeksi kirjeeksi puheenjohtaja Timo Soinille muotoiltu kirjoitus päättyy tällaiseen yhteenvetoon:
”Ohjelmastanne käy ilmi perussuomalaisten haluavan, että laki ja viranomaiset kohtelevat ihmisiä eri tavalla heidän etnisen taustansa perusteella. Te haluatte, että ihmisten elinmahdollisuudet ja heidän perusoikeuksiensa toteutuminen ovat riippuvaisia heidän etnisestä taustastaan. Te haluatte, että ihmisiä kohdellaan eri tavoin heidän etnisen taustansa, uskontonsa tai maahan saapumiseensa liittyvien menettelytapojen perusteella. Kaiken tämän kieltävät ja tekevät mahdottomaksi Suomen perustuslaki ja Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet. Ja silti te haluatte juuri sitä.”

15.59
Avainsanat:
Amnesty,
Jussi Förbom,
Jussi Halla-aho,
maahanmuuttopolitiikka,
perussuomalaiset,
rasismi,
Timo Soini,
vaalit
Yle: Ikääntyminen ajaa kuntien talouden kuralle
Yle: Ikääntyminen ajaa kuntien talouden kuralle 10.2.2015
Suomen kunnat alkavat olla pulassa vanhenevan väestön vuoksi. Ikääntymisen myötä kuntien rahat hupenevat ja viitisenkymmentä kuntaa on jo taloudellisen kuilun partaalla. Tulevaisuudessa häämöttää kokonaan autioituvia kyliä.

Turun Sanomat: Uudenlaisen maahanmuuttopolitiikan aika
Turun Sanomat: Uudenlaisen maahanmuuttopolitiikan aika 10.2.2015
Luin mielenkiinnolla Arno Tannerin kolumnin puolueiden maahanmuuttopolitiikasta (TS 3.2.). Maahanmuuttoasioita on pitkään käsitelty lähinnä populistista lähtökohdista ja on hienoa nähdä, että keskustelu on siirtynyt asiallisempaan suuntaan.

MTV: TS: Ministeri ja Maahanmuuttovirasto haluavat karkotettavat nopeammin pois
MTV: TS: Ministeri ja Maahanmuuttovirasto haluavat karkotettavat nopeammin pois 10.2.2015
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) ja Maahanmuuttovirasto haluavat nopeuttaa ulkomaalaisten karkotuspäätösten täytäntöönpanoa Suomessa, kertoo Turun Sanomat.
Maahanmuuttovirasto nopeuttaisi erityisesti rikosperusteisia karkotuksia, joita on vuosittaisista karkotuspäätöksistä noin kolmannes.
Tällä hetkellä karkotuspäätöksen täytäntöönpano voi kestää jopa kolme vuotta.

13.06
Avainsanat:
karkotus,
käännytys,
Maahanmuuttovirasto,
Olli Koskipirtti,
Päivi Räsänen,
rikollisuus,
turvallisuus
maanantai 9. helmikuuta 2015
Kirkko & Kaupunki: Islamisaatio
Kirkko & Kaupunki: Islamisaatio 9.2.2015
Suomalaisessakin kielenkäytössä on alettu käyttää synkin äänenpainoin sanaa islamisaatio. Sillä kai tarkoitetaan jotakin sen suuntaista ilmiötä, että islam saa täällä yhä suuremman sijan, ellei suorastaan ala määrätä jollakin tapaa elämämme tahtia. Tätä pidetään kovin kielteisenä tai peräti vaarallisena kehityskulkuna, joka uhkaa omaa kulttuuriamme ja elämänmenoamme.

HS: Abdirahim Husu Hussein sai Suomen Pen-keskuksen sananvapauspalkinnon
Helsingin Sanomat: Abdirahim Husu Hussein sai Suomen Pen-keskuksen sananvapauspalkinnon 9.2.2015
Yksi palkinto, monta roolia. Tasa-arvo- ja monikulttuurisuusaktiivi, yrittäjä, radiopersoona ja poliitikko Abdirahim "Husu" Hussein (s. 1978) on saanut Suomen Pen-keskuksen tämänvuotisen sananvapauspalkinnon.

MTV: Juutalaisen seurakunnan turvaamiseen määräraha: "Terrorismin uhka meilläkin todellinen"
MTV: Juutalaisen seurakunnan turvaamiseen määräraha: "Terrorismin uhka meilläkin todellinen" 9.2.2015
Helsingin juutalainen seurakunta saa lisätalousarviossa synagogan ja seurantakuntakeskuksen turvallisuuden parantamiseen 100 000 euroa.
Suomen juutalaiset ilmaisivat huolensa turvallisuudestaan hallitukselle avoimella kirjeellä.
- Vaikka Suomessa yleinen turvallisuustilanne on moneen muuhun EU-maahan verrattuna parempi, terrorismin uhka on meilläkin todellinen. Olen tyytyväinen, että uskonnollisia yhdyskuntia koskeviin rakennusavustuksiin oli mahdollista lisätä juutalaiselle seurakunnalle ehdottamani määräraha, toteaa ministeri Päivi Räsänen.

Turkulainen: Mistä työpaikkoja nykyisille maahanmuuttajille?
Turkulainen: Mistä työpaikkoja nykyisille maahanmuuttajille? 9.2.2015
Maahanmuuttajien määrä Suomessa pitäisi kaksinkertaistaa. Näin julisti Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) raportissaan. Siirtolaisuusinstituutin johtaja Ismo Söderlingin mielestä raportti herättää kysymyksiä:
– Selkeydestään huolimatta näkökulma on suhteellisen kapea: raportissa maahanmuuttoa kaivataan lisää, vaikka nykyistenkin maahanmuuttajien työllisyysaste on alhainen, noin 50 prosenttia. Kannattaisi ensin pohtia, miten saamme maahanmuuttajat yleensäkin nopeammin ja pysyvämmin työmarkkinoille.

20.28
Avainsanat:
Ismo Söderling,
maahanmuutto,
maahanmuuttopolitiikka,
Siirtolaisuusinstituutti,
työelämä,
työttömyys
Savon Sanomat: Kuopioon on tulossa tänä vuonna lisää syyrialaisia ja Iisalmeen afgaaneja
Savon Sanomat: Kuopioon on tulossa tänä vuonna lisää syyrialaisia ja Iisalmeen afgaaneja 9.2.2015
Fatemeh Mohammadi ja Tahereh Qasemi käyvät suomen kielen kurssilla grillausaiheista keskustelua. Molemmat saavat muodostettua lauseita ja ymmärtävät, mitä toinen sanoo.
– Toivon, että opin suomea niin hyvin, että pystyn keskustelemaan suomalaisten kanssa, Mohammadi sanoo.

Yle: Kokoomus avaisi portit ulkomaiselle työvoimalle – demariedustaja hämmästelee
Yle: Kokoomus avaisi portit ulkomaiselle työvoimalle – demariedustaja hämmästelee 9.2.2015
SDP:n kansanedustaja Kristiina Salonen sanoo, että EU- ja ETA-maiden ulkopuolisen työvoiman maahantulon säätely on tärkeää säilyttää. Kokoomuksen Anne Holmlund sen sijaan vaatii esimerkiksi maahanmuutossa työvoiman tarveharkinnan poistamista.

15.27
Avainsanat:
Anne Holmlund,
Kokoomus,
Kristiina Salonen,
saatavuusharkinta,
SDP,
työlupa,
ulkomaalaiset
Kansan Uutiset: Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma ”on ristiriitainen ja täynnä virheitä”
Kansan Uutiset: Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma ”on ristiriitainen ja täynnä virheitä” 9.2.2015
Verkkouutiset: Perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelma ristiriidassa perustuslain kanssa
Perussuomalaisten viime viikolla julkaisema maahanmuuttopoliittinen ohjelma on Suomen Pakolaisavun mukaan täynnä virheitä.

Ilta-Sanomat: Palkka 1 986 e/kk - tähän työhön on vaikea saada suomalaisia
Ilta-Sanomat: Palkka 1 986 e/kk - tähän työhön on vaikea saada suomalaisia 9.2.2015
Työelämä: Puolet Helsingin siivous- ja kiinteistöaloille työllistyneistä on maahanmuuttajia.
SUOMI tarvitsee Elinkeinoelämän valtuuskunnan eli Evan tammikuun lopussa julkaistun analyysin mukaan vuosittain 34 000 nettomaahanmuuttajaa.

14.01
Avainsanat:
maahanmuuttajat,
Pekka Myrskylä,
Topias Pyykkönen,
työelämä,
työvoimapula,
ulkomaalaiset
HS: Suomi ottaa tänä vuonna 300 pakolaista enemmän kuin oli tarkoitus
Helsingin Sanomat: Suomi ottaa tänä vuonna 300 pakolaista enemmän kuin oli tarkoitus 9.2.2015
Verkkouutiset: RKP tyytyväinen pakolaiskiintiön nostoon
Suomi nostaa pakolaiskiintiötään.
Hallitus päätti maanantaina, että Suomi ottaa tänä vuonna 300 pakolaista enemmän kuin oli tarkoitus. Tähän asti Suomen kiintiö on ollut 750 pakolaista, mutta myös viime vuonna vakiokiintiötä nostettiin väliaikaisesti 300:lla.

lauantai 7. helmikuuta 2015
Yle: Isis koetaan uhkaksi myös Suomessa – onko pelolle aihetta?
Yle: Isis koetaan uhkaksi myös Suomessa – onko pelolle aihetta? 7.2.2015
Vaikka ääri-islamistisella Isis-järjestöllä ei ole suoranaisia syitä kohdistaa terrori-iskuja Suomeen, moni kokee silti pelkoa sen vuoksi myös täällä.

perjantai 6. helmikuuta 2015
Sisäministeriö: Maahanmuuttopolitiikan tavoitteena turvallinen, osallistava ja oikeudenmukainen Suomi
Sisäministeriö: Maahanmuuttopolitiikan tavoitteena turvallinen, osallistava ja oikeudenmukainen Suomi 6.2.2015
Sisäministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö julkaisivat 6. helmikuuta katsauksen Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikasta tällä vaalikaudella. Raportissa tarkastellaan maahanmuuttopolitiikkaa ja kotoutumisen edistämiseksi tehtyä työtä kuluneen neljän vuoden aikana, sekä ennakoidaan tulevien vuosien kehitystä ja tarpeita.

16.17
Avainsanat:
kotouttaminen,
kotouttamislaki,
Lauri Ihalainen,
maahanmuutto,
maahanmuuttopolitiikka,
Päivi Räsänen,
turvapaikanhakijat
Kaleva: Pitseriasukua epäillään yrittäjien painostuksesta Oulun seudulla - "Muistuttaa mafioita"
Kaleva: Pitseriasukua epäillään yrittäjien painostuksesta Oulun seudulla - "Muistuttaa mafioita" 6.2.2015
Keskusrikospoliisi tutkii laajaa ulkomaalaistaustaisiin pitseriayrittäjiin kohdistuvaa rikoskokonaisuutta.
Se epäilee, että useita pitserioita Oulun seudulla pyörittävä maahanmuuttajataustainen suku yrittää estää uusien pitseriayrittäjien perustamisen lähialueelleen.

9.54
Avainsanat:
Joensuu,
Jyväskylä,
Lappeenranta,
maahanmuuttajat,
Oulu,
poliisi,
rikollisuus,
Rovaniemi,
Tampere,
Turkki,
työelämä
torstai 5. helmikuuta 2015
Aamulehti: "Kotiseutumatkailua ja jihad-turismia": Tällainen on Soinin puolueen maahanmuutto-ohjelma
Aamulehti: "Kotiseutumatkailua ja jihad-turismia": Tällainen on Soinin puolueen maahanmuutto-ohjelma 5.2.2015
Demarinuoret: Perussuomalaisten vaalitaktiikka perustuu rasismiin ja vihanlietsontaan
Hbl/STT: Sannfinländarna vill krympa flyktingkvoten
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 (pdf)
Demarinuoret ottivat torstaina kantaa perussuomalaisten tuoreeseen Maahanmuuttopoliittiseen ohjelmaan. Demarinuorten mielestä ohjelmasta löytyy huolestuttavia piirteitä, jotka ovat omiaan lietsomaan vihaa ja pelkoa. Aamulehti tutustui perussuomalaisten ohjelmaan ja nosti esiin kolme siinä mainittua pointtia.

22.26
Avainsanat:
Jan Sundberg,
Joona Räsänen,
kiintiöpakolaiset,
maahanmuuttopolitiikka,
monikulttuurisuus,
perussuomalaiset,
SDP,
vaalit
Salon Seudun Sanomat: Jeesuksen oppi takaisin!
Salon Seudun Sanomat: Jeesuksen oppi takaisin! 5.2.2015
Vaadin kristinuskoa takaisin Suomeen. Haluan että Jeesuksen saarnaama lähimmäisenrakkauden oppi saatetaan uudelleen voimaan. Suomi on palautettava henkisesti takaisin muuhun Eurooppaan.
En tiedä missä vaiheessa kaikki alkoi. Yhtäkkiä vain alettiin puhua siitä, että maahamme tunkee ”elintasopakolaisia”. Ruvettiin osoittamaan sormella somaleja, väitettiin että he etupäässä rötöstelevät ja nostavat sosiaalitukia samalla kun suomalainen kantaväestö nääntyy nälkään verotaakkansa alla.

11.31
Avainsanat:
Italia,
Juha Ruusuvuori,
maahanmuuttokriittisyys,
Maahanmuuttovirasto,
oleskelulupa,
pakolaiset,
Ruotsi,
siirtolaisuus,
Syyria,
turvapaikanhakijat,
työvoimapula,
vaalit
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Yle: Monikulttuurisuus lisää uskontojen välistä kanssakäymistä: "Kun on tietoa, ei ole tilaa ennakkoluuloille"
Yle: Monikulttuurisuus lisää uskontojen välistä kanssakäymistä: "Kun on tietoa, ei ole tilaa ennakkoluuloille" 4.2.2015
Epämuodollinen vuoropuhelu uskontojen välillä on lisääntynyt, arvioivat uskontokuntien edustajat. Yhteistyötä on pyritty rakentamaan myös muodollisempia reittejä pitkin uskontokuntien vuoropuheluryhmissä.

Satakunnan Kansa: Opiskelijatytön surmasta epäilty vangittiin – puhuu afgaanikieltä
Satakunnan Kansa: Opiskelijatytön surmasta epäilty vangittiin – puhuu afgaanikieltä 4.2.2015
Satakunnan käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona porilaisen 17-vuotiaan opiskelijatytön surmasta epäillyn 25-vuotiaan miehen.

Svenska Yle: Maahanmuuttajat pelastivat Helsingin bussikuskipulasta
Svenska Yle: Invandrare räddade Helsingfors från busschaufförsbrist 4.2.2015
Nykyään Helsingin bussikuskipula on muisto vain. Tästä kiitos kuuluu Helsingin Bussiliikenteelle, joka alensi kuskien kielitaitovaatimusta ja rekrytoi henkilökuntaa ulkomailta.

Helsinki,
kielenopetus,
kielitaitovaatimus,
työelämä,
työvoimapula,
ulkomaalaiset
Ilta-Sanomat: Onko lapsestasi kasvamassa rasisti? - 9 neuvoa siihen, miten opetat häntä arvostamaan kaikkia
Ilta-Sanomat: Onko lapsestasi kasvamassa rasisti? - 9 neuvoa siihen, miten opetat häntä arvostamaan kaikkia 4.2.2015
Jos tyttäresi tai poikasi käyttää rasistisia nimityksiä toisista ihmisistä, yritä vaikuttaa häneen omalla esimerkilläsi.

Yle: Satakunnan ensimmäinen halal-kauppias: "Myös suomalaiset kiinnostuneita"
Yle: Satakunnan ensimmäinen halal-kauppias: "Myös suomalaiset kiinnostuneita" 4.2.2015
Koraanin säännöstön mukaan teurastettua naudan tai esimerkiksi lampaan lihaa kutsutaan halal-lihaksi. Kauppias uskoo, että myös suomalainen asiakaskunta on kiinnostunut halal-kulttuurista.

MTV: Vihaviestit puhuttavat: "Maahanmuuttokriittisyys eri asia kuin rasismi"
MTV: Vihaviestit puhuttavat: "Maahanmuuttokriittisyys eri asia kuin rasismi" 4.2.2015
Vihapuhe on sananvapauden vakava kääntöpuoli, pohtivat kaupunginvaltuutettu ja sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Nasima Razmyar ja Perussuomalaiset Nuoret -järjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.
Huomenta Suomessa keskusteltiin vihapuheesta Razmyarin saaneiden uhkaviestien tiimoilta. Razmyar kertoi saaneensa parisataa vihaviestiä, joista on nostanut esimerkiksi muutamia. Vihaviestit koskettavat Razmyarin puheita, maahanmuuttoa ja rasismia.

13.44
Avainsanat:
internet,
maahanmuuttokriittisyys,
Nasima Razmyar,
perussuomalaiset,
rasismi,
sananvapaus,
SDP,
Sebastian Tynkkynen,
vihapuhe
Yle: Paperittomien klinikka on löytänyt asiakkaansa Turussa
Yle: Paperittomien klinikka on löytänyt asiakkaansa Turussa 4.2.2015
Turussa vajaat kaksi vuotta toiminnassa ollut paperittomien klinikka antaa terveydenhoitopalveluita sosiaaliturvan ulkopuolella oleville ulkomaalaisille. Palvelua käyttävät etenkin raskaana olevat.

tiistai 3. helmikuuta 2015
Yle: Pankkitilien sulku haittaa maanmiesten lahjoituksia kehitysmaihin
Yle: Pankkitilien sulku haittaa maanmiesten lahjoituksia kehitysmaihin 4.2.2015
Viranomaisten tiukentunut kontrolli kansainvälisissä rahansiirroissa vaikeuttaa myös tavallisten kehitystysmaiden perheiden arkea. Esimerkiksi monet pankit sulkevat tilejä rahanpesuepäilyjen pelossa.

Yle: Porissa adressi ulkomaalaisten lääkärien takia – kielimuuri pelottaa
Yle: Porissa adressi ulkomaalaisten lääkärien takia – kielimuuri pelottaa 3.2.2015
800 allekirjoittajaa vaatii kaupunkia kiinnittämään huomiota Pihlavan terveysaseman ulkomaalaistaustaisten lääkärien kielitaitoon. Porin kaupunki on ollut hyvin tyytyväinen lääkärien työhön.

Suomenmaa: Maahanmuuttaja ei ole vain talouden numero
Suomenmaa, pääkirjoitus: Maahanmuuttaja ei ole vain talouden numero 3.2.2015
LINKEINOELÄMÄN valtuuskunnan EVA:n uuden raportin mukaan Suomi ei selviydy ilman maahanmuuton merkittävää lisäämistä. Raportin mukaan väestö ikääntyy, ja työikäisten määrä vähenee nopeaa vauhtia.
Selvityksen mukaan Suomeen tarvitaankin noin 34 000 uutta maahanmuuttajaa vuosittain. Maahanmuuton pitäisi siten miltei kaksinkertaistua nykyiseltä noin 18 000 muuttajan tasolta.

Iltalehti: Demaripoliitikko julkaisi saamaansa törkypostia - "Poistu maastamme"
Iltalehti: Demaripoliitikko julkaisi saamaansa törkypostia - "Poistu maastamme" 3.2.2015
SDP:n eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Nasima Razmyaria on uhattu todella rajuilla viesteillä.
Razmyar julkaisi eilen Iltalehden blogissaan liudan saamaansa törkypostia. Viesteissä afganistanilaissyntyistä ja vuoden pakolaisnaiseksi aikanaan valittua Razmyaria solvataan estoitta.
- Nasima ole hyvä ja poistu maastamme. Kukaan ei jää kaipaamaan, yhdessä kevyimmästä päästä olevassa viestissä ilmoitetaan.
SDP:n eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Nasima Razmyaria on uhattu todella rajuilla viesteillä.
Razmyar julkaisi eilen Iltalehden blogissaan liudan saamaansa törkypostia. Viesteissä afganistanilaissyntyistä ja vuoden pakolaisnaiseksi aikanaan valittua Razmyaria solvataan estoitta.
- Nasima ole hyvä ja poistu maastamme. Kukaan ei jää kaipaamaan, yhdessä kevyimmästä päästä olevassa viestissä ilmoitetaan.
klo
11.31
Avainsanat:
maahanmuutto,
Nasima Razmyar,
perussuomalaiset,
sananvapaus,
SDP,
vaalit,
vihapuhe
maanantai 2. helmikuuta 2015
Yle: Kysely: Enemmistö pellolaisista ei halua pakolaisia
Yle: Kysely: Enemmistö pellolaisista ei halua pakolaisia 2.2.2015
Pellon kunta ei aio ottaa kiintiöpakolaisia tänä vuonna. Enemmistö kyselyyn vastanneista pellolaisista vastustaa pakolaisten ottamista.
Kunnan viime syksynä teettämään kyselyyn vastasi noin 280 pellolaista. Heistä 60 prosenttia vastustaa pakolaisten tuloa kuntaan ja 40 prosenttia kannattaa.

Yle: Närpiön kiskontatuomio pysyi ennallaan hovissa – ei ollut ihmiskauppaa
Yle: Närpiön kiskontatuomio pysyi ennallaan hovissa – ei ollut ihmiskauppaa 2.2.2015
Ihmiskauppasyyte kaatui ensin käräjäoikeudessa, ja nyt myös hovioikeus katsoi, että tuomittu syyllistyi törkeään kiskontaa, ei ihmiskauppaan. Yksi hovioikeuden tuomari jätti eriävän mielipiteen asiassa.

Yle: Iisalmi sopimassa 20 pakolaisen vastaanottamisesta
Yle: Iisalmi sopimassa 20 pakolaisen vastaanottamisesta 2.2.2015
Kaupunginhallituksen käsiteltävänä on vastaanottosopimus seuraavalle kahdelle vuodelle.
Iisalmen kaupunginhallitus päättää tänään pakolaisten vastaanottamisesta. Vuosille 2015–2017 ulottuvan pakolaisten vastaanottosuunnitelman sopimuksella kaupunki sitoutuu ottamaan 20 kiintiöpakolaista ja järjestämään heille kotoutumista edistäviä palveluja.
Pakolaisten saapumisajankohdaksi on toivottu elokuuta, jotta perheiden kouluikäiset lapset voisivat heti aloittaa koulunkäynnin.

Helsingin Uutiset: Turvapaikanhakijalle jättilasku – hajotti paikkoja Metsälässä
Helsingin Uutiset: Turvapaikanhakijalle jättilasku – hajotti paikkoja Metsälässä 2.2.2015
Turvapaikkaa Suomesta hakenut mies joutuu korvaamaan liki 10 000 euron vahingot riehuttuaan Metsälän vastaanottokeskuksessa Helsingissä.
Vuonna 1986 syntynyt mies tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa viideksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä vahingonteosta. Helsingin hovioikeus ei muuttanut tuomiota.

Pohjalainen: Liioiteltua puhetta vierastyövoimasta
Pohjalainen, pääkirjoitus: Liioiteltua puhetta vierastyövoimasta 2.2.2015
Libera: Matti Virén: EVA maahanmuuttajien asialla
Työttömyys kasvaa kymmenillä tuhansilla joka vuosi, mutta samaan aikaan Suomeen pitäisi saada tuhansia ulkomaisia työntekijöitä lisää. Erityisesti elinkeinoelämää näyttää murehduttavan se, riittääkö harmaantuvassa maassa työvoima.
Asiassa näyttää olevan ristiriita, sillä laaja työttömyys on tällä hetkellä jopa 450 000 ihmistä, jos tilastoihin otetaan mukaan työnhakijat ja erilaisissa työvoimahallinnon palveluissa olevat.

15.21
Avainsanat:
huoltosuhde,
maahanmuutto,
Olli Sorainen,
Pekka Myrskylä,
Topias Pyykkönen,
työelämä,
työttömyys,
työvoimapula
MTV: Matka Somaliasta Suomeen vei hengenvaarasta toiseen
MTV/STT: Matka Somaliasta Suomeen vei hengenvaarasta toiseen 2.2.2015
Sadia maksoi ihmissalakuljettajille 10 000 dollaria pääsystä Eurooppaan.
– Kukaan ei saa tietää, kuka olen, hän aloittaa.
Puhelu tulee jostain päin Suomea. Linjan toisessa päässä on nuori somalinainen, kutsumme häntä Sadiaksi. Hänen oikeaa nimeään emme tiedä.

14.34
Avainsanat:
ihmissalakuljetus,
Italia,
Libya,
Pakolaisneuvonta,
Piritta Raivio,
Somalia,
Sudan,
turvapaikanhakijat
MTV: Imaami Anas Hajjar: Ääriajatukset eivät synny tyhjästä
MTV: Imaami Anas Hajjar: Ääriajatukset eivät synny tyhjästä 2.2.2015
Huomenta Suomessa vieraana olleen tutkijan Atte Kalevan ja Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaamin Anas Hajjarin mukaan nuorten radikalisoitumista ei tule kieltää.
- Ei sitä voi eikä kannata kieltää. Taisteluihin lähtevät ovat useimmiten nuoria, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa, Hajjar sanoo.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Lapin Kansa: Tulijat lisäävät työpaikkoja
Lapin Kansa, pääkirjoitus: Tulijat lisäävät työpaikkoja 1.2.2015
Suomeen tarvitaan vuosittain 34 000 maahanmuuttajaa eli noin kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Tämä johtuu työvoiman jatkuvasta supistumisesta. Näin viestittää Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva.
Evan vaatimuksen voi pikaisesti tyrmätä toteamalla, että Suomessa on työttömiä liikaa omastakin takaa eikä tulijoita tarvita. Raporttiin kannattaa kuitenkin perehtyä, sillä vaatimukselle on kunnon perustelut.

Etelä-Suomen Sanomat: Suomi tarvitsee lisää äänestäjiä
Etelä-Suomen Sanomat: Suomi tarvitsee lisää äänestäjiä 1.2.2015
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho on vaatinut perussuomalaisilta maahanmuuttokysymysten nostamista vaalien kärkiteemaksi. Halla-ahon mielestä puolue välttelee maahanmuuttokriittisyyttä.

15.11
Avainsanat:
Jussi Halla-aho,
maahanmuutto,
maahanmuuttokriittisyys,
perussuomalaiset,
turvapaikanhakijat,
työvoimapula,
vaalit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)