maanantai 23. helmikuuta 2015

Kansan Uutiset: Pakolaisapu: Suomi luo tietoisesti uuden paperittomien siirtolaisten ryhmän

Kansan Uutiset: Pakolaisapu: Suomi luo tietoisesti uuden paperittomien siirtolaisten ryhmän 23.2.2015

Eduskunta käsittelee tiistaina ehdotusta ulkomaalaislain muuttamiseksi.

Hallitus esitti syksyllä vapaaehtoisen paluun vakiinnuttamista ulkomaalaislakiin. Suomen Pakolaisavun mukaan vapaaehtoisesta paluusta kieltäytyviltä evätään oleskelulupa ja heidät käytännössä pakotetaan maan alle.

Eduskunta käsittelee esitystä tiistaina.

– Suomi luo tietoisesti uuden paperittomien siirtolaisten ryhmän. Konfliktialueilta paenneet ihmiset, joita ei voida palauttaa, jätetään yhteiskunnan ulkopuolelle, sanoo Pakolaisavun viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta.

Nykyisen lainsäädännön mukaan kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija saa Suomesta tilapäisen oleskeluluvan, jos häntä ei voida poistaa maasta. Monet valtiot eivät suostu vastaanottamaan henkilöitä, jotka ovat jättäneet kotimaansa hakeakseen länsimaista turvaa.

– Jos ihmisellä on vaihtoehtona jäädä Suomeen ilman papereita tai palata turvattomaksi kokemiinsa oloihin Afganistaniin, Irakiin tai Somaliaan, hän kyllä jää tänne. Lakiesitys perustuu oletukselle, että vain poikkeuksellisesti valittaisiin paperiton oleskelu, Väkiparta sanoo.

Kevytkarkotus tulossa

Hallintovaliokunta perustelee lakiesityksen tarvetta uskottavalla lupajärjestelmällä, joka vähentää ihmiskaupan ja ihmissalakuljetuksen kannustimia. Mietinnössä todetaan myös, että lakiesityksen mahdollisena vaikutuksena on paperittomien riski tulla hyväksikäytetyksi ihmiskaupassa tai harmaassa taloudessa.

Hallintovaliokunta puoltaa myös niin sanotun kevytkarkotuksen lisäämistä lakiin. Se tarkoittaa, että tilapäisellä oleskeluluvalla oleva henkilö voitaisiin karkottaa kahdeksan päivän varoitusajalla, mikäli tilanne kotimaassa muuttuu.

– Säädöksellä romutetaan vahva vakiintunut ero käännytyksen ja karkottamisen välillä. Tilapäisellä oleskeluluvalla oleskelevien henkilöiden oikeussuoja heikkenee merkittävästi, Väkiparta toteaa.