maanantai 2. helmikuuta 2015

Yle: Kysely: Enemmistö pellolaisista ei halua pakolaisia

Yle: Kysely: Enemmistö pellolaisista ei halua pakolaisia 2.2.2015

Pellon kunta ei aio ottaa kiintiöpakolaisia tänä vuonna. Enemmistö kyselyyn vastanneista pellolaisista vastustaa pakolaisten ottamista.

Kunnan viime syksynä teettämään kyselyyn vastasi noin 280 pellolaista. Heistä 60 prosenttia vastustaa pakolaisten tuloa kuntaan ja 40 prosenttia kannattaa.

Pellon kunnan elinvoimajohtaja Laura Enbuska perustelee pakolaisista kieltäytymistä myös sillä, että kunnassa on tehty juuri laaja organisaatiouudistus. Hänen mukaansa asiaa voidaan kuitenkin harkita myöhemmin uudelleen. Enbuskan mukaan Pellon kunta on jatkossakin avoin vuoropuhelulle Maahanmuuttoviraston kanssa.

Pellon kunnanhallitus käsittelee asiaa maanantaina.

Kunnanvaltuutettu Esa Rautio (kesk.) teki pakolaisten ottamisesta valtuustoaloitteen viime kesänä. Rautio esitti, että Pellon kunta selvittäisi mahdollisuuden sijoittaa paikkakunnalle 20 kiintiöpakolaista.