tiistai 22. syyskuuta 2015

HS: Turvapaikanhakijoiden poistamisesta maasta voi tulla iso urakka poliisille – "He poistuvat harvoin vapaaehtoisesti"

Helsingin Sanomat: Turvapaikanhakijoiden poistamisesta maasta voi tulla iso urakka poliisille – "He poistuvat harvoin vapaaehtoisesti" 22.9.2015

Poliisissa pohditaan jo, miten se selviää mahdollisesti edessä olevasta valtavasta pakolaisten käännyttämis- ja saattourakasta kotimaihinsa.

Suomeen tulee nyt turvapaikanhakijoita jopa satoja vuorokaudessa, mutta mahdollista on, että kaikki eivät tule saamaan oleskelulupaa. Poliisin tehtäväksi jää saattaa ainakin osa heistä kotimaihinsa joskus lähitulevaisuudessa.

"Kyllä sieltä on tulossa meille suuri joukko. Aina edullisempaa on, jos päästään nopeasti tekemään se charter-lennolla. Se on halvin keino", sanoo ylikomisario Kaj Wahlman Helsingin ulkomaalaispoliisista, joka koordinoi Suomessa kaikki maasta poistamiset.

"Tulevaa tilannetta on vielä vaikea sanoa. Ruotsi esimerkiksi antaa hylkäävän päätöksen noin puolelle irakilaisista, joten voisin kuvitella, että Suomi tekee suunnilleen samoin", Wahlman sanoo.

Poliisi tekee saattokeikkoja eri puolille maailmaa lähes päivittäin jo nykyisellään, mutta määrä saattaa nousta jyrkästi, jos linja oleskelulupien saannissa on tiukka.

Helpoimmillaan asiakas saatetaan vain raja-asemalle tai laivasatamaan asti, mutta mutkikkaammat ja kalliimmat keikat voivat olla kaukolentoja, joissa asiakas saatetaan lähtömaahansa poliisivartiossa.

Nyt turvapaikanhakijoita on tullut Afganistanista, Irakista, Somaliasta ja Syyriasta.

Suuri kysymys saattokeikoissa on nyt se, miten poliisit riittävät. Poliisi on vastikään sopinut rajavartiolaitoksen kanssa virka-avusta, jossa rajavartijat ryhtyvät avustamaan poliisia saatoilla. Reittilennoilla poliisisaattajia pitää turvallisuuden vuoksi olla aina vähintään tuplasti enemmän kuin saatettavia.

"Jos tämä menee siihen, että koko ajan on viisikymmentä poliisia viemässä, se näkyy jo kenttämiesten ja tutkijoiden määrissä. Silloin pitää priorisoida, mitä tehdään."

Elo- ja syyskuussa poliisi järjesti lentomatkan yhteensä 150 albanialaiselle turvapaikanhakijalle. Siihen tarvittiin kolme charter-lentoa ja kuhunkin koneeseen viisikymmentä poliisia.

Kokonaiskustannukset olivat noin 300 000 euroa.

"Eikä se tähän tule vielä loppumaan, kun alamme saada lisää kielteisiä päätöksiä", sanoo Wahlman.

Kaikki riippuu nyt siitä, mitä Maahanmuuttovirasto tekee. Jos se hylkää turvapaikkahakemuksia, tapaukset tulevat poliisin hoidettaviksi täytäntöönpanokelpoisina maasta poistamisina. Hallinto-oikeuteen voi toki valittaa, mutta jo Maahanmuuttoviraston päätös voi joissakin tapauksissa olla täytäntöönpanokelpoinen.

"He poistuvat harvoin vapaaehtoisesti, mutta se on lisääntymässä", Wahlman sanoo.

Hän toivookin, että mahdollisimman moni lähtisi vapaaehtoisen kotiinpaluun ohjelmaan, jossa lähtijä saa myös raha-apua.

"Meillä on laskettu, mitä yhden henkilön maasta poistaminen maksaa. Se on noin kuusisataa euroa. Kaukolennot ovat tietysti useita tuhansia", Wahlman sanoo.

"Kuusisataa on mielestäni aika kohtuullinen hinta siihen verrattuna, että ihminen jäisi tänne notkumaan vailla minkäänlaista kotoutumista."

Poliisitarkastaja Mia Poutanen poliisihallituksesta ei usko, että ruuhkaa tulee vielä lähikuukausina.

"Nyt jää nähtäväksi, kuinka paljon he saavat myönteisiä ja kielteisiä päätöksiä", hän sanoo.

Hänkin luottaa siihen, että hakijat valitsevat vapaaehtoisen, tuetun poistumisen.

"Poliisin suorittama maasta poistaminen on aina viimeinen vaihtoehto. En ainakaan vielä arvioisi, että ne vaikuttaisivat poliisin normaaliin työhön."

Tästä on kyse
- Viisi yleisintä turvapaikanhakijoiden lähtömaata vuoden ensimmäisellä puoliskolla olivat Irak, Somalia, Albania, Venäjä ja Afganistan.
- Myönteisen päätöksen sai noin puolet irakilaisista, afganistanilaisista ja venäläisistä hakijoista. Somaleista sen sai 72 prosenttia, albanialaisista ei kukaan.

Fakta
Lähes puoli miljoonaa tullut tänä vuonna
- Eurooppaan on tullut tänä vuonna meriteitse 473 887 siirtolaista. Matkalla kuolleita tai kadonneita on 2 812.
- Suomeen on saapunut 12 471 turvapaikanhakijaa, viime vuonna 3 651.
- Eurooppaan tulijoista noin 40 prosenttia tulee Syyriasta, Suomeen tulleista suurin osa Irakista, Somaliasta ja Afganistanista.
- Suomeen jätetyistä turvapaikkahakemuksista hyväksyttiin noin 40 prosenttia (heinäkuuhun asti).
- Suhteessa väkimäärään eniten turvapaikkahakemuksia jätettiin viime vuonna Ruotsiin, Unkariin, Saksaan ja Turkkiin.
Lähteet: IOM, BBC, Migri