tiistai 29. syyskuuta 2015

Ilta-Sanomat: Kaksi turvapaikanhakijaa otti yhteen Lahdessa - poliisia tarvittiin paikalle

Ilta-Sanomat: Kaksi turvapaikanhakijaa otti yhteen Lahdessa - poliisia tarvittiin paikalle 29.9.2015

Lahden Hennalan hätämajoituskeskuksessa tarvittiin poliisin apua tiistai-illalla.
Poliisi sai iltakahdeksan aikaan ilmoituksen, jonka mukaan tunteet kävivät kuumina Lahden Hennalan hätämajoituskeskuksessa. Paikalla oli syntynyt ”jonkinasteista nujakointia”.

Poliisi vei kaksi turvapaikanhakijaa rauhoittumaan poliisiasemalle.