maanantai 21. syyskuuta 2015

Yle: Irakilaiset varoittavat toisiaan somessa: Älkää tulko Suomeen, täällä on kauheaa

Yle: Irakilaiset varoittavat toisiaan somessa: Älkää tulko Suomeen, täällä on kauheaa 21.9.2015

Suomeen tulleet irakilaiset turvapaikanhakijat levittävät sosiaalisessa mediassa viestiä: Suomeen tuleminen on virhe. Maailmanlaajuisessa, suositussa Facebook-ryhmässä moni harkitsee paluuta Irakiin.

Helsingin keskustassa Narinkkatorilla kuvatussa videossa kolme irakilaista miestä antaa "tärkeitä neuvoja kaikille, jotka miettivät lähtöä".

– Teille, jotka ajattelette lähtöä: ihan totta, älkää! Me mietitään jo paluuta Irakiin. Meitä kaduttaa, että tultiin Suomeen.

– Me oltiin väärässä! Maksettiin kauhea summa ihan turhaan. Irakissa ajatellaan, että Euroopassa on vaikka mitä ihmeellistä. Ihan tavallista täällä on. Älkää kuvitelko, että Eurooppa on jotain ylimaallista, Ali, Kadar ja Ali -nimiset miehet kertovat arabiaksi sunnuntai-iltana julkaistussa kännykkävideossa.

Heidän mukaansa mielikuvat ja odotukset olivat jotain aivan muuta kuin todellisuus, joka valkeni matkalla Euroopan läpi.

– Ihan totta, tilanne Euroopassa on vaikea. Totta kai täällä saa olla turvassa, mutta vessat ovat likaisia, vaatteita ei ole, ruoka on kallista... Vastaanottokeskuksessa on hirveän pienet annokset. Ei niillä jaksa edes lapsi.

– Maanpaossa oleminen on kauheaa nöyryytystä. Täällä ei voi tehdä palkkatöitä. Tänne tuleminen oli virhe.

Panadol maksaa 20 euroa, falafel kahdeksan

Toisessa videossa Mustafa toistelee tulleensa katumapäälle. Hän seisoo Kaarlenkadun vastaanottokeskuksen vieressä Helsingin Kalliossa.

– Irakissa on parempi elää. Siellä on vaarallista, mutta olkoon. Ihan totta, minä aion palata. Kuolen mieluummin kotimaassa, hän sanoo.

– Täällä on nöyryyttävää. Väkeä asuu leireissä teltoissa. Moni käskee Irakissa lähtemään, mutta jo merimatka on vaarallinen. Sitten viedään rahat.

Sekä Mustafan että Alin, Kadarin ja Alin mukaan Suomessa on järkyttävän kallista: tupakka-aski maksaa seitsemän euroa, panadol 20 euroa ja falafel-leipäkin kahdeksan euroa.

– Täällä on ihan kauheaa. Tilanne on hankala. Turvallista täällä on, kaikkea on saatavilla, mutta täällä tukehtuu.

– Unohtakaa puheet oleskeluluvista. Jos on Turkissa niin pysyköön siellä tai palatkoon Irakiin. Jääkää kotimaahan, tarkoitti se sitten kuolemaa tai elämää, haavoittumista... Ainakin olette kotimaassa, hän vetoaa.

"Jäädä vai lähteä – mitä neuvoisitte?"

Videot on julkaistu irakilaisten suositulla Facebook-sivulla, jossa jaetaan vinkkejä Eurooppaan matkustamisesta. Ryhmässä on yli 200 000 jäsentä sekä Irakissa että eri puolilla maailmaa. Moni muukin Suomeen päätynyt epäröi.

– Hei te jotka olette Suomessa. Saavuin eilen alueelle nimeltä Oulu. Se on ihan autiota seutua. Mitä neuvotte minua tekemään? Jäänkö tänne vai lähdenkö jollekin toiselle seudulle? yksi Ouluun päätynyt kysyy päivityksessään.

– Hei, tässä yksi veli Suomessa haluaa palata Irakiin. Mitä neuvoisitte? Pliis.