perjantai 25. syyskuuta 2015

Iltalehti: Turvapaikanhakijat saapuivat Lahteen - väkijoukko heitteli soihtuja ja huuteli törkeyksiä

Iltalehti: Turvapaikanhakijat saapuivat Lahteen - väkijoukko heitteli soihtuja ja huuteli törkeyksiä 25.9.2015
Yle: Lahden vastaanottokeskuksen liepeillä protesti – yksi sonnustautunut Ku Klux Klan -asuun

Lahden Hennalan hätämajoitukseen tulleet toivotettiin tervetulleiksi törkeillä huudoilla ja soihduilla.

Ensimmäiset bussilliset turvapaikanhakijoita saapuivat Lahteen Torniosta hieman ennen kello yhtä perjantain vastaisena yönä. Illalla Hennalan varuskunnan edustalle kokoontunut häirikköjoukko oli turvapaikanhakijoita vastassa.

Vastaanotto oli aggressiivinen. Bussin kaartaessa kasarmialueelle, portin pielessä päivystänyt joukko alkoi kovan huutelun ja ryhmässä paukauteltiin muun muassa kovaäänisiä savusoihtuja. Pauke herätti huomiota Lahdessa muun muassa kaupunkilaisten Facebook-yhteisössä.

Bussien saapumista oli varmistamassa muutama poliisin yksikkö, Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan. Poliisi vei paikalta yhden henkilön sakotettavaksi Lahden poliisiasemalle. Hän sai sakon soihtujen sytyttelystä.

Muutaman kymmenen henkilön joukkio ei aiheuttanut poliisille suuria toimenpiteitä, vaan toiminta oli poliisin mukaan lähinnä meluamista.

Häiriköt poistuivat nopeasti paikalta ensimmäisen bussin tultua kasarmille. Kello kahden aikaan hätämajoitusyksikön ulkopuolella ei ollut enää ketään.

Aiemmin illalla yksi joukkion jäsen oli pukeutunut Ku klux klan -tyyppiseen valkoiseen kaapuun ja naamioon.

_______________________________________________________


Yle: Lahden vastaanottokeskuksen liepeillä protesti – yksi sonnustautunut Ku Klux Klan -asuun

Turvapaikanhakijoiden tuleville majoitustiloille Hennalan entiselle kasarmille on illalla saapunut Suomen lippuja mukanaan kantava ryhmä, joka protestoi turvapaikanhakijoita vastaan.

Lahteen valmistellaan parhaillaan pikavauhtia turvapaikanhakijoiden vastaanottoyksikköä Hennalan entiselle kasarmille. Alueella iltayhdeksältä käynyt Ylen toimittaja Heikki Ahonen kertoo, että tulevien majoitustilojen luona on parhaillaan ryhmä, joka protestoi turvapaikanhakijoita vastaan.

– Siellä on ryhmä nuoria miehiä, autoineen, moottoripyörineen ja Suomen lippuineen. Yksi heistä on pukeutunut Ku Klux Klan -asuun, kertoo Ahonen.

Ahonen kuvaa tilanteen olevan sinänsä rauhallinen. Ryhmä huutelee iskulauseita megafonilla, mutta on portin ulkopuolella.

– Siellä he megafonilla huutelevat iskulauseitaan ja toivottavat tulevat turvapaikanhakijat tervemenneeksi takaisin kotiinsa.

Ahosen mielestä tämä ei ole ollenkaan tavallista Lahdessa.

– En ole tällaista liikehdintää täällä itse huomannut tämän syksyn aikana, tämä on ensimmäinen kerta, toteaa Ahonen.

Viranomaiset eivät ole vielä puuttuneet tilanteeseen. Mielenosoittajien kertoman mukaan poliisit ovat ajaneet heidän ohiitsensa, mutta eivät ole pysähtyneet.

Yle kertoi aiemmin turvapaikanhakijoiden vastaanottoyksikön perustamisesta Lahteen. Hennalan entiselle kasarmille on tulossa mahdollisesti Suomen suurin yksittäinen turvapaikanhakijoiden vastaanottoyksikkö. Turvapaikanhakijat tulevat Lahteen Tornion järjestelykeskuksesta bussikyydein. Ensimmäiset tulijat ovat saapumassa torstaina iltayöllä.