Sanna Ukkola kirjoittaa Ilta-Sanomien verkkosivuilla, että maahanmuuttoasioista puhuvia ja kirjoittavia häiritään verkon kautta. Ukkolan mukaan Jussi Halla-ahon tukijat ovat suunnitelleet häirikköpuheluita ja Halla-aho itse on pyytänyt lähettämään roskapostia IS:n toimitukseen. Osmo Soininvaara on joutunut moderoimaan blogiaan törkyviestien takia. Panu Höglund pitää Halla-ahon tukijoiden häirintää omalla blogillaan organisoituna.
Ilta-Sanomat: uutinen
20.11.2008 9:32: image
Maahanmuuttoasioista julkisuudessa puhuvat ihmiset kertovat joutuvansa jatkuvasti kohtaamaan häirintää ja uhkailuja.
- Olen saanut jopa tappouhkauksia, netissä levitellään kaikenlaista sontaa. Joka kerta kun puhun maahanmuutosta julkisuudessa, tulee raivoisa palauteryöppy, eräs tutkija kertoo.
Kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara (vihr) kertoi joutuneensa nyt ensimmäistä kertaa moderoimaan blogiaan häiritsevien törkyviestien takia kirjoitettuaan maahanmuutosta. Runsaasti roskapostia on saanut myös professori J.P. Roos, joka on käsitellyt maahanmuuttoasioita blogissaan Uudessa Suomessa.
Perussuomalaisten tulevan valtuutetun, Jussi Halla-ahon tukijat ovat esimerkiksi viime päivinä suunnitelleet Halla-ahon nettiblogissa häirikköpuheluita maahanmuuttoasioista kirjoittaville toimittajille. Halla-aho on itse pyytänyt vieraskirjansa kävijöitä lähettelemään roskapostia IS:n toimitukseen hänestä julkaistun uutisen jälkeen. "Spam and destroy", tuleva kaupunginvaltuutettu kirjoitti.
- Halla-ahon tukijoiden häirintätoiminta blogillani on koko kahden ja puolen vuoden ajan ollut niin jatkuvaa ja taukoamatonta, että se on todennäköisesti organisoitua. Muuten en kykene sitä selittämään, kertoo iirin kielen asiantuntija Panu Höglund.