torstai 20. marraskuuta 2008

Ministeri Holmlund Kaupunkien turvallisuus -hankkeen seminaarissa

Sisäasiainministeri Anne Holmlund avasi 20.11.2008 Kaupunkien turvallisuus -hankkeen käynnistysseminaarin Helsingissä. Ministeri Holmlund korosti puheessaan, että kaupunkien turvallisuus vaatii poikkihallinnollista yhteistyötä eri viranomaisten välillä. Ministerin mukaan kaupunkien haasteet ovat moninaiset ja kaupunkien turvallisuutta tuleekin parantaa laaja-alaisesti, niin kodeissa, kaduilla, normaaliaikoina kuin häiriötilanteissa.


Puhe kokonaisuudessaan: puhe


...
Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. Tavoitteen saavuttaminen on viimeisen vuoden aikana tapahtuneen kehityksen johdosta entistäkin haasteellisempaa. Luulen, että kukaan meistä ei pysty tässä vaiheessa varmasti sanomaan, onko viime aikoina tehdyissä väkivallan teoissa kyse tämän hetken ilmiöstä vai ovatko nämä uudet toimintamallit pysyvämpiä. Pidän kuitenkin tärkeänä, että varaudumme myös pahimpaan. Tarkoitan tällä sitä vaihtoehtoa, että suomalainen väkivalta on muuttumassa.
...
Nuoria ei pidä syyllistää eikä leimata. On kuitenkin totta, että vaikka suurella osalla nuorista asiat ovat hyvin, osalla nuorista ongelmat ovat syventyneet ja ne ovat entistä monimuotoisempia. Tämä joukko on määrällisesti varsin pieni mutta se vaikuttaa muiden ihmisten turvallisuuden tunteeseen. Yhä useammin vältetään paikkoja ja alueita, joissa tiedetään näiden nuorien liikkuvan. Ei voi olla oikein, että ihmiset joutuvat välttelemään esimerkiksi liikkumista asemilla tai muilla kaupungin yleisillä paikoilla sen vuoksi, että levottomasti käyttäytyvä nuorisojoukko on ottanut alueen haltuunsa.
...
Häiriökäyttäytyminen koetaan laajasti uhkana. Se on myös yritystoiminnan kannalta ongelma, sillä se aiheuttaa monenlaisia lisäkustannuksia. Huolestuttavaa on myös lisääntyvä vastakkainasettelu kaupungin eri asukkaiden välillä. Mahdollisuuksia vastakkainasettelulle on paljon, esimerkkinä vaikkapa nuoret ja ikääntyneet, maahanmuuttajat ja kantaväestö, hyvin toimeentulevat ja huonommin toimeentulevat.
...