perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kaleva: Maahanmuuttajia kotoutetaan viemällä heidät puolukkaan

Kaleva: Maahanmuuttajia kotoutetaan viemällä heidät puolukkaan 20.7.2012

Oulussa aletaan tutustuttaa maahanmuuttajia Suomeen luonnon avulla.

Metsähallituksen ja Oulun Diakonissalaitoksen toteuttaman Air-hankkeen tavoitteena on syventää maahanmuuttajien ymmärtämystä uudesta kotimaastaan tutustuttamalla heidät suomalaiseen luontoon.

”Pilottihanke lähti siitä, että meillä ei ollut tarjota maahanmuuttajille tietoa, mitä Suomen luonnossa saa ja voi tehdä”, Metsähallituksen Pohjois-Pohjanmaan luontopalveluiden kehittämispäällikkö Hannele Kytö kertoo.

Luonto on Kytön mukaan luonteva väylä lähestyä suomalaisuutta.

”Metsä on iskostettuna meihin syvälle, oli sitten kaupunkilainen tai maalainen. Myös monet suomen kielen sanat tulevat luonnosta.”

Maahanmuuttajat tulevat usein täysin erilaisesta kulttuurista, täysin eri puolelta maailmaa, ja he tarvitsevat erilaista tietoa Suomen luonnosta verrattuna kantasuomalaisiin tai turisteihin.

”Suomalaisille on itsestään selvää, että puolukkaa voi syödä. Jos ei ole koskaan nähnyt puolukkaa, asia ei enää olekaan yhtä selvä”, Kytö kertoo.
Projekti potkaistaan toden teolla käyntiin lokakuussa, jolloin Oulussa järjestetään ideariihi maahanmuuttajille.


Syksyllä aloitettavilla retkillä on tarkoitus mennä marjaan ja opetella kalastuksen alkeita.

Lue lisää viime perjantain Kalevasta.