torstai 7. maaliskuuta 2013

Yle: Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyys esillä EU-kokouksessa - Suomi vastustaa

Yle: Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyys esillä EU-kokouksessa - Suomi vastustaa 7.3.2013
Helsingin Sanomat: Räsänen löylytti Bulgariaa ja Romaniaa

Maiden liittymisessä Schengen-sopimukseen Suomea ja Saksaa hiertävät muun muassa korruptio sekä mahdolliset elintasopakolaiset.

Euroopan unionin oikeus- ja sisäministerit kokoontuvat tänään torstaina Brysselissä. Ministerit käsittelevät muun muassa Schengen-alueen avaamista Romanialle ja Bulgarialle. Suomi ja Saksa ovat ilmoittaneet vastustavansa maiden pääsyä Schengen-alueeseen.

Saksa on perustellut päätöstä Romanian ja Bulgarian vaikeilla korruptio-ongelmilla sekä Saksaan mahdollisesti pyrkivillä elintasopakolaisilla.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) toteaa, että Bulgarian ja Romanian sitoumukset korruption torjunnan ja oikeusvaltion kehittämisen osalta ovat vielä keskeneräisiä. Maat tekivät kyseiset sitoumukset Euroopan unioniin liittyessään.

- Komissio antaa loppuvuodesta uuden arvioinnin Romanian ja Bulgarian osalta, jonka jälkeen jäsenmailla on paremmat mahdollisuudet tehdä ratkaisu maiden Schengen-jäsenyydestä, Räsänen sanoo.

Räsäsen mukaan Suomen tiukka linja ei johdu romanikerjäläisistä. Räsänen kuitenkin myöntää, että Romania ja Bulgaria pääsivät liian löysin perustein EU:n jäseniksi.

- Se on tunnustettava. Siinä jäi liian monta kysymystä auki, joita joudutaan nyt jälkikäteen valvomaan, Räsänen toteaa.

_________________________________

Helsingin Sanomat: Räsänen löylytti Bulgariaa ja Romaniaa

Kaksikko suivaantui Räsäsen Schengen-puheista. EU-komissio myllää rajavalvontaa uusiksi.

Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) suora tyrmäys Bulgarian ja Romanian Schengen-jäsenyydelle herätti huomiota kyseisissä maissa keskiviikkona.

Lisää diplomaattista kulmienkohottelua on luvassa tänään torstaina, kun EU:n sisäministerit tapaavat Brysselissä.

Räsänen sanoi keskiviikkona Yleisradiolle ja myöhemmin Helsingin Sanomille, että Bulgaria ja Romania eivät ole kypsiä sisärajatarkastuksista luopuneeseen Schengen-ryhmään.

Suomen kanta ei ole EU:ssa mikään salaisuus. Sitä ei ole kuitenkaan ollut tapana toitottaa julkisuudessa juuri ennen EU-kokouksia.

Kaksikon Schengen-jäsenyyttä vastustavat myös Saksa, Hollanti, Belgia ja Ranska.

"Kyse on poliittisesta pelistä, johon vaikuttaa vastustajamaiden kotimaanpolitiikka", tutkija Yves Pascouau brysseliläisestä European Policy Centre -ajatuspajasta kertoi keskiviikkona.

Hollanti ja Saksa ovat olleet Bulgarian ja Romanian Schengen-jäsenyyden kovaäänisimpiä vastustajia. Nyt myös Suomi on ottamassa näkyvää roolia.

"Ei tässä mistään vetovastuun vaihdosta ole kyse. Suomi tukee Saksan kantaa", Räsänen sanoi keskiviikkona HS:lle.

Räsänen on valmis toivottamaan Bulgarian ja Romanian Schengeniin "mahdollisimman pian, vaikka jo tänä vuonna, jos edistymistä tapahtuu".

Sunnuntaina Saksan sisäministeri Hans-Peter Friedrich tyrmäsi Schengenin laajentumisen.

"Selvää on se, että Bulgarian ja Romanian jäsenyys ei etene ennen Saksan ensi syksyn vaaleja", Pascouau sanoi HS:lle.

Schengeniin kuuluvat maat ovat luopuneet tarkastuksista yhteisillä sisärajoilla. Tavoitteena on helpottaa matkustamista.

Bulgaria ja Romania täyttävät jo nyt Schengenin tekniset vaatimukset. Suomi ja kumppanit haluavat kuitenkin patistaa kaksikkoa kitkemään korruptiota ja järjestäytynyttä rikollisuutta Schengen-jäsenyys porkkanana.

"Perusongelma on se, että Bulgaria ja Romania olivat aikoinaan epäkypsiä EU-jäsenyyteen", Räsänen sanoi.

Bulgarialaisilla ja romanialaisilla on silti EU-kansalaisina oikeus matkustaa, elää ja työskennellä muissa jäsenmaissa.

Samaan aikaan EU-komissio ehdottaa isoa mylläystä unionin rajavalvontaan.

Komissio haluaa, että kolmansista maista tulevat luotettavat matkustajat voisivat hakea erityiseen rekisteriin. Liikematkustajat ja opiskelijat voisivat vierailla EU:ssa nykyistä helpommin.

Suunnitteilla on myös rekisteri, johon kirjattaisiin EU:hun saapuvien kolmansien maiden kansalaisten saapumis- ja lähtöajat sekä -paikat. Nytkyisin rajaviranomaisilla ei ole selkeää kuvaa siitä, ketkä ylittävät oleskeluaikansa ja jäävät EU:hun laittomasti.

EU:n sisäministeri Cecilia Malmström sanoi viime viikolla, että hän uskoo Bulgarian ja Romanian olevan Schengenin jäseniä siinä vaiheessa, kun uudistukset tulevat voimaan neljän viiden vuoden kuluttua.

EU:n sisäministerit neuvottelevat rekistereistä ensimmäistä kertaa tänään torstaina.