torstai 14. maaliskuuta 2013

Yle: Myöntääkö Suomi viisumivapauden Venäjän eliitille?

Yle: Myöntääkö Suomi viisumivapauden Venäjän eliitille? 14.3.2013

Suomi haluaa antaa viisumivapauden Venäjän virkapassien haltijoille. Venäjällä pelätään, että käytännössä viisumivapaus tulee valtaeliitille tavallisen kansan jäädessä viululla soittelemaan.

Suomi haluaa myöntää viisumivapauden venäläisten virkapassien haltijoille. Ulkoministeriön mukaan neuvottelut asiasta EU:n ja Venäjän välillä ovat käynnissä.

Venäjällä virkapassien haltijoiden viisumivapauteen suhtaudutaan kuitenkin ristiriitaisesti. Viisumivapauden pelätään antavan korruptoituneelle virkakunnalle mahdollisuuden matkustaa vapaasti Eurooppaan samalla kun tavallisen kansan pitää yhä hakea viisumia. Virkapasseja pelätään myös myönnettävän asiattomasti virka- ja talouselämän eliitille.

Suomen ulkoministeriöstä vakuutetaan, että Venäjän virkapassikäytäntöjä aiotaan valvoa, jos viisumivapaus virkapassin haltijoille tulee.

- Toki teoriassa voi olla mahdollisuus, että virkapasseja myönnetään väärin. Oikeista käytännöistä kuitenkin sovitaan sopimusneuvotteluissa. Eli Venäjä sitoutuu toimimaan oikein. Väärinkäytöksiin voidaan myös puuttua, ulkoasiansihteeri Kim Kuivalainen vakuuttaa.

Virkapasseja myönnetään virka-asioissa ulkomaille meneville virkamiehille. Venäjällä on venäläistiedotusvälineiden mukaan noin 200 000 virkapassin haltijaa. Nähtävästi vain noin 15 000:lle myönnettäisiin viisumivapus.