perjantai 22. maaliskuuta 2013

Verkkouutiset: Saarakkala on huolestunut kantaväestöön kohdistetusta vihapuheesta

Verkkouutiset: Saarakkala on huolestunut kantaväestöön kohdistetusta vihapuheesta 22.3.2013

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala perää rasisminvastaisella viikolla valtiovallalta toimia kantaväestöön kohdistuvan vihapuheen tunnistamiseksi ja ehkäisemiseksi.

- Vihapuhe-käsitettä ei ole löydettävissä Suomen nykyisestä rikoslaista, vaikka vihapuheen kitkennän on koettu valtiovallan taholta olevan yhteiskuntarauhan säilyttämisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Lähimpänä vihapuheen juridista merkitystä on rikoslainpykälä, jossa säädetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, Saarakkala toteaa.

Hänen mukaansa valtaväestöä kohtaan suunnatun vihapuheen rangaistavuuskynnys on vallitsevan laintulkinnan perusteella korkeammalla kuin, jos kiihotuksen kohde kuuluu tunnistettavaan vähemmistöryhmään.

- Kantaväestön tulkitaan olevan harvoin rikoslain 11 luvun 10 pykälän tarkoittaman suojeluksen tarpeessa, eikä tällöin ole nykyisen oikeuskäytännön mukaan tarkoituksenmukaista rajoittaa sananvapautta kansanryhmää vastaan harjoitettavan kiihotuspykälän varjolla.

Saarakkalan mukaan Suomen nykyinen rangaistuskäytäntö kansanryhmää vastaan tapahtuvasta kiihottamisesta voidaan pitää monella tapaa ongelmallisena.

Perustuslain mukaan ihmiset ovat Suomessa yhdenvertaisia lain edessä, jolloin ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan muun muassa alkuperän, kielen, uskonnon ja vakaumuksen perusteella. Kyseisen pykälän sallimaa yhdenvertaisesta kohtelusta poikkeamista sovelletaankin täysimääräisesti arvioitaessa rikoslain 11 luvun 10 §:n tunnusmerkistön toteutumista.

- Tällöin kuitenkin pitäisi ottaa huomioon se, että vähemmistöryhmät ovat yhtä kykeneviä osoittamaan panettelevaa, solvaavaa tai uhkaavaa viestintää kantaväestöä kohtaan. Mikäli vallitsevaksi oikeuskäytännöksi tulee vähemmistöryhmien kantasuomalaisia vastaan harjoittaman kiihotuksen salliminen, tulevat demokraattisen valtiomuotomme edellytykset uhatuksi. Tämän ilmiön tunnistamista vaikeuttaa tutkimustiedon puute niin sanotusta antisuomalaisesta rasismista, Saarakkala sanoo.

Saarakkala on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen asianomaisen ministerin vastatattavaksi.

Hän kysyy "Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä kantaväestöä kohtaan harjoitetun vihapuheen kitkemiseksi ja onko hallituksella valmiutta harkita rikoslain 11 luvun 10 §:n laajentamista, jolloin vähemmistöryhmien jäseniä koskevasta suosimisesta kyseisen pykälän tunnusmerkistön täyttymistä arvioitaessa luovuttaisiin demokraattisen yhdenvertaisuuden varmistamiseksi?