keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Ilta-Sanomat: Suomen Sisu ilahtunut "asiallisesta julkisuudesta"

Ilta-Sanomat: Suomen Sisu ilahtunut "asiallisesta julkisuudesta" 20.3.2013

Kuohuntaa herättänyt kansallismielinen Suomen Sisu -järjestö kiittelee poikkeuksellisesti saamastaan "asiallisesta julkisuudesta".

Ulkopuolisia mielenosoittajiakin 10. maaliskuuta kerännyt Suomen Sisun vuosikokous, eli Suomen Sisun mukaan kevätsuurkäräjät on järjestäytynyt ja nimennyt yhdistyslain tarkoittaman hallituksensa.

Puheenjohtajaksi valittu kansanedustaja Olli Immonen vastaa lakisääteisten ja sääntömääräisten puheenjohtajatehtävien lisäksi järjestön kehittämisestä.

Varapuheenjohtajat Paula Päivike ja Teemu Lahtinen jakavat operatiivisen johdon vastuita ja kirjuri Suvi Karhu vastaa hallinnollisista asioista. Paikallistoiminnan koordinoinnista vastaa Kristian Viding.

- Suomen Sisu on saanut paljon julkisuutta kevätsuurkäräjiensä seurauksena ja aiemmasta poiketen se on ollut pääsääntöisesti asiallista ja järjestön omakuvan huomioivaa, tiedotti yhdistys keskiviikkona.

Järjestäytymiskokouksessaan Suomen Sisu sanoo hyväksyneensä lähes sata uutta jäsentä ja uusia hakemuksia tulevan koko ajan.

Vuonna 1998 perustettu Suomen Sisu ry luonnehtii olevansa "puoluepoliittisesti sitoutumaton moderni ja maltillinen kansallismielinen yhteistyöjärjestö, joka pyrkii vahvistamaan tervettä kansallista ja kulttuurista itsetuntoa".