tiistai 6. joulukuuta 2016

Aamulehti: Kansanedustaja Lea Mäkipää: ”Olen selvitellyt Kiemungin työsuhteen jatkoa”

Aamulehti: Kansanedustaja Lea Mäkipää: ”Olen selvitellyt Kiemungin työsuhteen jatkoa” 6.12.2016

Kansanedustaja Lea Mäkipää (ps.) on selvitellyt eduskunnan hallinnon kanssa eduskunta-avustajansa Terhi Kiemungin työsuhteen jatkoa.

– Olen selvitellyt asiaa, mutta ei tässä kohtaa ole mitään uutta kerrottavaa, Mäkipää sanoo Aamulehdelle.

Mäkipää huomauttaa, että työsuhteen jatko ei ole hänen päätettävissään, sillä avustajat ovat työsuhteessa eduskuntaan. Hän ei tässä vaiheessa halua arvioida, miten Kiemungin työsuhteen käy.

– Pitää muistaa, että jos sanoisin hänelle, että lähde menemään, se tarkoittaisi silti kahden vuoden palkanmaksua, hän toteaa.

Mutta vieläkö avustajalla on Mäkipään luottamus?

– Kiemunki on avustajana hoitanut kaikki hänelle annetut tehtävät moitteettomasti, Mäkipää vastaa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Kiemunki tuomittiin viime viikolla Pirkanmaan käräjäoikeudessa kolmeenkymmeneen päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomio tuli 27. maaliskuuta 2016 julkaistusta blogikirjoituksesta, jossa muun muassa väitettiin, että islamissa julmuus vääräuskoisia kohtaan on itsestäänselvyys.

Sakoista kertyy maksettavaa Kiemungin tuloilla 450 euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen. Kiemunki on päättänyt valittaa tuomiosta hovioikeuteen.

Aiemmin maaliskuussa jo ennen blogikirjoitustaan Kiemunki kirjoitti Facebookissa loukkaavaan sävyyn muslimilasten virpomisesta. Tuolloin Mäkipää kertoi harkitsevansa Kiemungin erottamista, mutta päätti vaatia häneltä kirjallisen sitoumuksen, että vastaavaa ei enää tapahdu.

Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio sanoi Helsingin Sanomille, että vaikka tuomio saisi lainvoiman, se ei automaattiseti tuo avustajalle potkuja, vaan tilannetta arvioidaan yhdessä edustajan, siis tässä tapauksessa Lea Mäkipään, kanssa.

Kiemunki sai eduskunnan kanslialta jo viime keväänä varoituksen kirjoittelustaan.