lauantai 18. huhtikuuta 2009

Uusi Suomi: Halla-aho panttaa ehdokkuutta – tuki jo kasassa


Uusi Suomi:
Halla-aho panttaa ehdokkuutta – tuki jo kasassa
18.4.2009


Helsingin kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahosta tulee mitä todennäköisimmin eurovaaliehdokas.

Halla-ahon valitsijayhdistystä koonneen Juha Mäki-Ketelän mukaan tarvittavat nimet ovat kasassa. Nimiä on 2 448. Ehdokkaan asettamiseen tarvitaan 2000 äänioikeutettua nimeä.

Halla-aho ei ole vielä halukas ilmoittamaan, kenen ehdokkaaksi hän lähtee.

-Olen sitä mieltä, että päätöksiä ei kannata tehdä, jos ei ole mitään kiirettä. Katsotaan nyt huhtikuun lopulle asti. Pidän ovia vähän kaikkiin suuntiin auki, ja annan itselleni miettimisaikaa, Halla-aho kertoo Uudelle Suomelle.

Halla-aho kertoi maanantaina, että kolme puoluetta on pyytänyt häntä ehdokkaaksi.

-Minulle on heidän kanssaan sellainen yhteisymmärrys, että sikäli kuin nämä eivät realisoidu, ei niistä puhutakaan, Halla-aho täsmensi lauantaina.

Halla-aho valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon Perussuomalaisten listoilta, mutta hän ei ole puolueen jäsen.