lauantai 4. huhtikuuta 2009

Aamulehti: Islam-yhteisöistä tulossa saarekkeita Suomen sisälle


Aamulehti:
Islam-yhteisöistä tulossa saarekkeita Suomen sisälle
4.4.2009


Islamilaisten yhteisöjen eristäytyminen valtakulttuurista on näkyvissä myös Suomessa. Koraania sananmukaisesti tulkitsevia muslimeja on pieni vähemmistö, mutta se on ottanut tehokkaasti nykyaikaisen median haltuunsa.

Uskonnollisesti tiukat saarekkeet toimivat usein internetissä, jossa jaetaan oikeaoppista tietoa uskonnon harjoittamisesta ja arjen ongelmista, esimerkiksi moniavioisuudesta.

Islamin tutkijan Marko Juntusen mukaan muslimiradikalismia ei Suomessa ole havaittavissa, mutta merkkejä uskonnollisesta aktivoitumisesta näkyy.

- Nettisivustojen arabiankielisillä sivuilla on sellaisia painotuksia, joita ei suomeksi tule ilmi. Niissä hyvin voimakkaasti idealisoidaan Mohammedia ja hänen lähipiiriään, Helsingin yliopistossa työskentelevä Juntunen kuvaa.

Nuoret tienhaarassa

Nuorilla muslimeilla on länsimaissa yhä useammin kaksi elämäntapaa: joko radikalisoitua tai länsimaistua. Suurin osa valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon.

- Islamin sisällä on hyvin erilaista suhtautumista uskontoon. Tilanne on jännittynyt, sillä yhteisössä on yllättävän paljon uskonnon jättäneitä, jotka eivät voi puhua julkisuudessa asioista, Juntunen sanoo.

Yleensä vain kaikkein vakaumuksellisimmat muslimit kiinnittyvät uskonnollisiin yhteisöihin. Heitä on Juntusen mukaan reilu kymmenesosa Suomen muslimeista.

Irakista Suomeen tulleen Husein Muhammedin mukaan valtaväestö tekee karhunpalveluksen maltillisille muslimeille puuhatessaan islaminuskoisille erivapauksia. Vähemmistöjen pitäisi saada perehtyä valtaväestön elämään.

Muhammed kertoo esimerkin Helsingin koulujen jakamasta oppaasta, jossa kerrotaan, miten kouluissa tulisi järjestää muslimilasten liikunta sekä musiikin ja kuvaamataidon tunnit.

- Järjestelyt ovat todella kummallisia. Oppaassa sanotaan, että koska islamin "puhtaimmat lähteet" kieltävät ihmisen kuvaamisen, pitää sallia lasten olla piirtämättä ihmisten kuvaa.

- On yltiösuvaitsevaisia ihmisiä, joiden tavoitteet ovat varmasti ihan hyviä. Yhtä hyvä on, että muslimit tietävät joulusta ja saavat kuulla suvivirren. Muslimeista ei tule sen takia kristittyä, eikä kristityistä muslimia.

Järjettömiä ohjeita

Hän huomauttaa, että islamin äärilaita kieltää myös musiikin kuuntelun.

- Ohjeet ovat järjettömiä. Suurimmalla osalla muslimeita ei ole mitään vaikeuksia osallistua normaalisti tunneille. Pieni vähemmistö haluaa kohtuuttomasti rajoittaa oppimista.

Muhammed pitää naurettavina imaami Chehab Khodrin kommentteja lapsivaimoista. Khodr on sitä mieltä, että 13-vuotias tyttö voisi olla kypsä vaimoksi (AL 2.4.).

- Tällaisen asian kanssa kuuluu olla tiukka. Suomessa on 18 vuoden ikä, eikä siitä ei ole mitään syytä poiketa.

Muhammedin mielestä poikkeusjärjestelyissä on pari isoa ongelmaa. Yksi on se, että maahanmuuttovastaiset ryhmät käyttävät imaamien lausuntoja argumentteina muslimeita vastaan.

Toinen vaara piilee siinä, että jyrkemmät muslimit pyrkivät valtaväestön tuella houkuttelemaan myös maltillisia eriytymään.

Toni Viljanmaa