sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Perussuomalaiset Nuoret: Perheenyhdistämisiin 24 vuoden suojaikäraja


Perussuomalaiset Nuoret:
Perheenyhdistämisiin 24 vuoden suojaikäraja
5.4.2009


Perussuomalaiset nuoret ovat järkyttyneitä viime päivinä esiin nousseesta tiedosta, että Suomessakin on harjoitettu alaikäisten tyttöjen naittamista aikuisille miehille.

Aamulehdessä 2.4. julkaistun uutisen mukaan Suomessa on viimeisen vuosikymmenen aikana solmittu avioliittoja alaikäisten tyttöjen ja aikuisten miesten välille islamin lain mukaan. Suomen lain mukaan avioliitto alaikäisen kanssa on mahdollista vain poikkeusluvalla. Suomen lakien mukaan sellaisessa sukupuolisessa suhteessa, jossa täysi-ikäinen on alle 16-vuotiaan kanssa, kyseessä on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

Perussuomalaiset nuoret monien muiden suomalaisten tavoin ovat huolestuneita erityisesti siitä, jos Suomessa jonkin tapakulttuurin perusteella mahdollisesti edistetään lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.

Erään lehtijutun mukaan Suomesta käsin järjestetään avioliittoja, joissa nuoret tytöt toimivat kauppatavarana. Voidaan siis oikeutetusti kysyä, ovatko jotkin yhteisöt uskonnollisen lain ja tapakulttuurin varjolla mahdollisesti edistäneet ihmiskauppaa ja alaikäisten hyväksikäyttöä?

Alaikäisten tyttöjen ja naisten oikeuksien suojelemiseksi Perussuomalaiset nuoret vaativat sisäministeri Anne Holmlundilta ja viranomaisilta nopeita toimia, joilla tutkitaan, harjoitetaanko Suomessa uskonnon varjolla mahdollisesti järjestelmällistä lasten hyväksikäyttöä. Lisäksi vaadimme perheiden yhdistämiseen 24 ikävuoden suojaikärajaa, mikä on jo käytössä Tanskassa. Näin estettäisiin tehokkaasti nuorten tyttöjen Suomesta ulkomaille ja ulkomailta Suomeen tapahtuvat pakkoavioliitot.

Viitteet:

Aamulehti ja MTV3:
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/14-vuotiaan-suomessa-vihkinyt-imaami-13-vuotta-hyva-avioitumisika/138298

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/nuoret-tytot-ovat-kauppatavaraa-suomesta-kasin-jarjestetyissa-avioliitoissa/138329

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/04/850152