Pakolainen-lehti 1/2010, pääkirjoitus / Kim Remitz: Lain ja omantunnon välissä
Hyvät ja Huonot ajat vuorottelevat. Taloudellisesti huonot ajat voivat saada aikaan hyviä asioita ihmisten välillä. Toivon, että tänä vuonna ihmiset alkaisivat taas ottaa toisiaan enemmän huomioon.
Suomella on tällä hetkellä muutamaa edellistä vuotta vähemmän rahaa. Senkin vähän voisi käyttää nykyistä järkevämmin. Miksi esimerkiksi jo oleskeluluvan saaneita pakolaisia makuutetaan vastaanottokeskuksissa kuukaudesta toiseen? Kunnat kieltäytyvät ottamasta vastaan pakolaisia tiukkaan taloustilanteeseen vedoten. Miksei pureta sumaa siirtämällä rahat, jotka menevät 500 pakolaisen hoitoon vastaanottokeskuksissa, kuntapaikan tarjoaville kunnille? Ainoa vastaus, jonka eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen keksi Suomen Pakolaisavun helmikuun alussa järjestämässä maahanmuuttopolitiikkaa käsitelleessä seminaarissa, oli että määrärahat ovat eri momenteilla, jolloin niistä ei keskustella eduskunnassa samalla tasolla.
Olisi myös järkevää käyttää turvapaikkaprosessin aika hyödyksi. Suomi ei yleensä tee palautuksia sotaa käyviin maihin ja suuri osa hakijoista jää ainakin joksikin aikaa Suomeen. Laitostunutta ihmistä on vaikeaa myöhemmin kotouttaa. Turvapaikanhakijat tarvitsevat peruskoulutusta esimerkiksi ihmisoikeuksista ja terveydenhoidosta, HIV / Aids-tietoa, ympäristönsuojeluvalistusta sekä ja yleiskuvan siitä, miten suomalainen yhteiskunta toimii. Vanhustenhuolto puhuttaa. Vanhuksista, lapsista ja kotimaan köyhistä tulee tietysti huolehtia. Missään maassa ei kuitenkaan ole ensin huolehdittu kaikkia kotimaan asioita kuntoon ja vasta sitten autettu pakolaisia. Jos huolehdit läheisistäsi ja yhteisestä hyvästä, huolehdit muistakin ihmisistä. Ne Euroopan maat, joilla on ollut humaani pakolaispolitiikka, ovat kuitenkin tällä hetkellä huolissaan. On alkanut kilpajuoksu, ja Pohjoismaissa ikiomat mestaruuskisat. Mikään maa ei halua jäädä sallivammaksi kuin muut, koska pakolaisia ei haluta lisää. Tanska on kiristänyt lakejaan selvästi, Ruotsi tekee entistä valikoivampia turvapaikkapäätöksiä, Norja aikoo ottaa pakolaisten sukuelinten tutkimuksen osaksi iänmääritysprosessia ja Suomi vähentää turvapaikanhakijoiden työnteko-, toimeentulotuki- ja oleskeluoikeuksia.
Eri EU-maissa on monenlaisia turvapaikanhakijaryhmiä. Suomen pääryhmät ovat afgaaneja, somalialaisia ja irakilaisia. EU:n sisältä Suomeen on tullut Bulgarian ja Romanian romaneja. Suurin osa pakolaisista jää kuitenkin lähtömaidensa naapurimaihin. Iranissa ja Pakistanissa on yhteensä yli 2,5 miljoonaa pakolaista Afganistanista. Joka kuukausi Keniaan tulee ainakin 6000 uutta pakolaista Somaliasta. Irakilaiset ovat levittäytyneet Syyriaan ja Jordaniaan. Euroopan sisällä Suomi on paikannut muutaman viikon ylöspidolla Romanian ja Bulgarian huonoa ihmisoikeus- ja sosiaalipolitiikkaa. Toivotaan, että Suomi ja muut Euroopan maat saavat myös painostettua Romaniaa ja Bulgariaa parantamaan vähemmistöjensä oikeuksia. Seuraava pakolaisvirta voi tulla Kiinasta, joka talouden nimissä ei anna arvostella ihmisoikeuspolitiikkaansa.
Kun tavaroiden ja pääoman liikkumista ei haluta estää ja ihmisten liikkumista ei voida estää, Eurooppa tulee muuttumaan radikaalisti. Voi olla, ettei hyvinvointivaltioita kohta ole enää missään. Se oli lyhyt, epäonnistunut kokeilu. Toinen vaihtoehto on, että jatkamme sittenkin taistelua yhdenvertaisuuden puolesta niiden tavallisten turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien kanssa, jotka tänne tulevat. Tavallisten siinä mielessä, että he eivät ihmisinä ole yhtään sen parempia tai huonompia kuin me kantasuomalaiset. Kaikki me tarvitsemme yhtäläisesti turvaksemme perusoikeudet ja ihmisarvoisen elämän.
Kaikki eivät voi tulla Suomeen. Voimme kuitenkin auttaa hätää kärsiviä myös tukemalla kehitystä ja ihmisoikeuksien toteutumista sekä estämällä konfikteja kehitysmaissa. Lakien ja omantunnon välisen aukon voi täyttää kansalaistoiminnalla joko Suomessa tai ulkomailla