torstai 23. huhtikuuta 2009

HS: Joka kolmas somali kokenut rasistisen rikoksen vuoden aikana


Helsingin Sanomat:
Joka kolmas somali kokenut rasistisen rikoksen vuoden aikana
23.4.2009

Euroopan unionin perusoikeusvirasto FRA:
Raportti kyselytutkimuksesta

Helsingin Sanomat:
Pääkirjoitus: Kysely paljasti suomalaisongelman
24.4.2009


Joka kolmas pääkaupunkiseudun somali kertoo joutuneensa viimeksi kuluneen vuoden aikana motiiviltaan rasistisen rikoksen uhriksi.

Osuus on toiseksi suurin EU:n perusoikeusviraston tuoreessa selvityksessä, jossa tarkasteltiin 45:ää EU-maiden vähemmistöä. Kyselyssä tarkasteltuja rikoksia olivat esimerkiksi varkaudet ja luonteeltaan vakava ahdistelu.

Suomen somalit ovat joissakin kyselyn osissa kymmenen eniten syrjintää kokeneen ryhmän joukossa.

Eniten syrjintää kokivat romanivähemmistöt Itä-Euroopassa ja afrikkalaiset eri maissa. Suomen somalit nousivat eniten syrjittyjen ryhmien joukkoon esimerkiksi pankissa tai kaupassa koetun syrjinnän määrässä.

Suomen somalit olivat kuitenkin muiden maiden vähemmistöjä tietoisempia siitä, miten syrjitty voi saada apua. Silti noin 69 prosenttia haastatelluista Suomen somaleista kertoi, ettei tiedä mistä apua saa.

Puolet Suomen somalivastaajista pitää vähemmistöön kohdistuvaa syrjintää laajalle levinneenä. Puolet muista vähemmistöistä piti syrjintää yleisempänä.

Selvitykseen haastateltiin vuonna 2008 EU-maissa 23 500 ihmistä. Suomessa haastateltiin pääkaupunkiseudulla 484 somali- ja 562 venäläistaustaista ihmistä.

Perusoikeusvirasto huomauttaa raportissaan, että tuloksia pitää tulkita varoen haastateltujen ryhmien suurten erojen vuoksi.

---------------------------------------------------

Pääkirjoitus

Jokainenhan tietää, mitä Suomessa ovat maahanmuuttoongelmat. Niillä on tapana tarkoittaa, että maahanmuuttajat tuottavat päänvaivaa, pelkoja, rahanmenoa ja muutoksiin sopeutumisen ikävää pakkoa. Tuoreen kartoituksen valossa Suomessa on kuitenkin myös suomalaisongelma.

EU:n perusoikeusvirasto on ensi kertaa kysynyt kaikissa unionimaissa eräiden perinteisten ja uusien vähemmistöjen edustajilta, miten he tulevat kohdelluiksi. Suomessa - pääkaupunkiseudulla - asuvat somalialaiset näkyvät tässä 27 maan aineistossa yhtenä niistä ryhmistä, joilla on huonoimmat kokemukset.

Koko EU:n alueella etnisistä pääryhmistä eniten syrjimisen havaintoja oli romaneilla, seuraavaksi afrikkalaisilla ja arabeilla. Suomen somalialaiset nousivat joissakin kokemuksissaan lähelle romanivähemmistöjä.

Joka kolmas kertoi joutuneensa kolmen viime vuoden aikana rasismista johtuneen räikeän ahdistelun, päällekarkauksen tai muun rikoksen kohteeksi. Lähes puolet sanoi tulleensa syrjityksi arkielämän tilanteissa. Melkein kolmannes sanoi välttävänsä ahdistelun pelossa tiettyjä paikkoja.

Sen sijaan Suomen somalialaiset ja venäläiset olivat muiden maiden vähemmistöjä vähän paremmin tietoisia siitä, että syrjinnästä kärsiville on tarjolla tukea tai neuvontaa. Useimpiin toisiin haastateltuihin verrattuna Suomen vähemmistöryhmät pitivät harvemmin asuinvaltiotaan yleisesti ottaen syrjivänä.

Selvityksen lukijalle Suomi näyttäytyy siis maana, jossa instituutiot ovat kelvollisia mutta kantaväestö hieman kehittymätöntä.

Haastatteluihin perustuneessa selvityksessä kyse oli henkilökohtaisista kokemuksista, ja niiden yleispätevyydestä voi aina keskustella. Tulosten vähättelyyn ei silti ole syytä yhtään sen enempää kuin muissakaan kyselytutkimuksissa. Nyt ääneen pääsivät ne, joiden näkökulma yleensä jää toissijaiseksi.