torstai 12. huhtikuuta 2012

Yle: PS:n enemmistö esittää Hirvisaaren avustajalle potkuja

Yle: PS:n enemmistö esittää Hirvisaaren avustajalle potkuja 12.4.2012
Iltalehti/STT: Eduskuntaryhmä suosittaa potkuja Hirvisaaren avustajalle
Uusi Suomi: Yle: PS-pomo ehdottaa: Eroselle kenkää
Verkkouutiset/STT: Eduskuntaryhmä antaisi hihamerkkejä ehdottaneelle potkut
Uusi Suomi: Perussuomalaiset potkisi – James Hirvisaari miettii

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner ja enemmistö eduskuntaryhmästä toivoo kansanedustaja James Hirvisaaren avustajan työsuhteen lopettamista. Hirvisaari itse pitää avustajansa kiisteltyä blogi-kirjoitusta ulkomaalaisten hihamerkeistä satiirina.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ruohonen-Lerner arvioi blogi-kirjoitusta Yle Uutisille ryhmäkokouksen jälkeen.

Ruohonen-Lernerin mukaan kirjoittelu vahingoittaa puoluetta ja eduskuntaryhmää.

- Odotamme tietysti, että Hirvisaari ottaa tämän vakavasti.

Ryhmässä vilkas keskustelu

Pirkko Ruohonen-Lerner sanoi ennen ryhmäkokousta, että oli ollut asiasta yhteydessä Hirvisaareen. Ehdoton enemmistö oli sitä mieltä, että edustaja Hirvisaari irtisanoo avustajan välittömästi. Hän on tammikuussa aloittanut ja hänellä on edelleen koeaika menossa, joten irtisanominen tapahtuisi hyvin nopeasti.

Ruohonen-Lerner sanoi, ettei tällaista kirjoitusta voi missään tapauksessa hyväksyä. Se on täysin sopimatonta.

- Keskustelu oli vilkas, kuvaili Ruohonen-Lerner.

Hän ei ymmärtänyt lainkaan Hirvisaaren ajatusta, että kyseessä olisi huumori.

- Se on huonoa huumoria. Se ei sovi eduskuntaryhmään eikä se sovi puolueeseen.

Ruohonen-Lerner sanoi, että nyt odotetaan Hirvisaaren toimivan niin kuin puolue on esittänyt.

Hirvisaari ehdotti toimittajille olkavarsinauhoja

Hirvisaari itse oli vähäpuheinen kokouksen jälkeen, eikä vastannut kysymykseen, mitä oli päätetty. Sen sijaan hän sanoi Yle Uutisten toimittajalle, että pitäisi puhua "olkavarsinauhasta kaikille toimittajille, josta ilmenisi puoluekanta."

Avustajan jatkamisesta tai lopettamisesta ei ole päätetty ja keskustelu oli erittäin rakentava ja ilmapiiriä puhdistava, Hirvisaari tyytyi toteamaan.

Kansanedustaja James Hirvisaaren avustaja Helena Eronen ehdotti Uuden Suomen blogissaan hihamerkkejä ulkomaalaisille helpottamaan poliisin työtä. Kirjoitus oli saanut kimmokkeen siitä, kun vähemmistövaltuutetun toimiston edustaja oli Yle Uutisten haastattelussa pohtinut poliisin tapaa kysyä joidenkin ulkomaalaisten henkilöllisyystodistuksia ilman perusteltua syytä.

Avustaja Helena Eronen itse kuvasi YleX:n haastattelussa blogi-kirjoitustaan vitsiksi.

______________________________________

Iltalehti/STT: Eduskuntaryhmä suosittaa potkuja Hirvisaaren avustajalle

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner tyrmistyi kansanedustajan avustajan Helena Erosen kohua herättäneestä blogikirjoituksesta.

- Huonoa huumoria. Näin vakavilla asioilla ei lasketa leikkiä, Ruohonen-Lerner sanoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen torstaina.

Eronen oli ehdottanut Uuden Suomen blogissaan pakollisia hihamerkkejä ulkomaalaisille. STT:n haastattelussa hän selitti ehdotustaan mustaksi huumoriksi, mutta myönsi, että oli tehnyt arviointivirheen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän enemmistö suositti, että kansanedustaja James Hirvisaari irtisanoisi avustajansa välittömästi. Tammikuussa tehtävässä aloittanut Eronen on vielä koeajalla, joten työsuhde on ryhmäjohtajan mukaan purettavissa nopeasti.

Blogikirjoitus nousi uutiseksi ulkomailla

Ruohonen-Lerner sanoi, että kirjoitus vahingoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmää ja puoluetta. Hän odottaa, että Hirvisaari ottaa ryhmän selkeän enemmistön suosituksen vakavasti.

Hirvisaari ei itse suostunut kommentoimaan asiaa kokouksen jälkeen. Hän ihmettelee omassa blogissaan asiasta noussutta "älämölöä".

Hirvisaaren mielestä avustajan teksti on "täyttä pakinaa ja satiiria, jossa hyväntahtoisesti ja hauskasti ruoditaan yhteiskunnassa vallitsevaa hysteeristä ilmapiiriä", mutta "toimittajantollot" ymmärsivät satiirin tahallaan väärin.

Erosen blogikirjoitus noteerattiin myös Suomen rajojen ulkopuolella. Venäjällä monet lehdet ja radiokanavat uutisoivat hihamerkkiehdotuksesta nettisivuillaan, ja myös muun muassa ruotsalainen Dagens Nyheter kertoi Erosen tekstistä.

Esimerkiksi iso venäläinen talouslehti Kommersant otsikoi, että perussuomalaiset haluavat merkitä venäläiset sirpillä ja vasaralla ja että kansanedustajan avustaja keksi, miten poliisin työtä voidaan helpottaa. Lehti siteerasi myös Erosen blogin kohtaa, jossa todetaan, että merkki voisi olla muslimeilla puolikuu ja amerikkalaisilla hampurilainen.

Niin Kommersant kuin uutistoimisto Interfax kertoivat, että eduskunta-avustajan kirjoitus julkaistiin "nationalistisessa nettiportaalissa".

_______________________________________

Uusi Suomi: Yle: PS-pomo ehdottaa: Eroselle kenkää

Perussuomalaisten kansanedustajan James Hirvisaaren tulisi erottaa avustajansa Helena Eronen, sanoo eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.) Yleisradion mukaan.

Ruohonen-Lerner kommentoi asiaa eduskunnassa tänään.

- Suosittelin Hirvisaarelle, että hän erottaisi avustajansa. Toivon, että avustajan työsuhde lopetetaan, totesi Ruohonen-Lerner Ylelle.

Eronen kirjoitti Uuden Suomen blogissaan satiiriseksi tarkoitetun kirjoituksen, jossa hän ehdotti hihamerkkejä ulkomaalaisille helpottamaan poliisin työtä.

Uusi Suomi poisti kirjoituksen asiattomana. Asiasta seurasi kuitenkin kansainvälinen mediakohu.

Kansanedustaja James Hirvisaari puolusti Erosta tänään blogissaan voimakkaasti. Uusi Suomi tavoitti torstaina iltapäivällä Hirvisaaren, joka lupasi kommentoida asiaa uudelleen vielä tänään.
_______________________________________

Verkkouutiset/STT: Eduskuntaryhmä antaisi hihamerkkejä ehdottaneelle potkut

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän enemmistö toivoo, että kansanedustaja James Hirvisaari irtisanoo avustajansa Helena Erosen tämän kohua herättäneen kirjoittelun vuoksi.

Eronen ehdotti Uuden Suomen blogissaan pakollisia hihamerkkejä ulkomaalaisille. Myöhemmin hän selitti ehdotustaan mustaksi huumoriksi ja myönsi, että oli tehnyt arviointivirheen.

Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoo, että tällainen kirjoittelu vahingoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmää ja puoluetta. Hän odottaa, että Hirvisaari ottaa ryhmän enemmistön suosituksen vakavasti.

Hirvisaari ei itse suostunut kommentoimaan asiaa eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen. Hän on kirjoittanut omassa blogissaan, että toimittajat ymmärsivät Erosen satiirin tahallaan väärin.

Ryhmäjohtaja ei ymmärrä tällaista puolustelua.

– Se on huonoa huumoria. Näin vakavilla asioilla ei lasketa leikkiä, Ruohonen-Lerner sanoi.

__________________________________________

Uusi Suomi: Perussuomalaiset potkisi – James Hirvisaari miettii

Kansanedustaja James Hirvisaari (ps.) ei ole vielä tehnyt päätöstä avustajansa Helena Erosen jatkosta. Hirvisaari kertoo Uudelle Suomelle aikovansa ensin keskustella Erosen kanssa.

–Helenalla on koeaika, joka pian päättyy. Emme ole vielä ehtineet keskustella jatkosta. Haluan kuulla Helenan näkemyksiä tämän päivän uutisoinnista, yritän järjestää tapaamisen hänen kanssaan huomiseksi, Hirvisaari viestittää sähköpostitse.

Hirvisaari on puolustanut Erosen kohuttua blogikirjoitusta satiiriseksi. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän enemmistö ei ilmeisesti ollut samaa mieltä. Ryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner kertoi iltapäivällä Ylelle, että eduskuntaryhmä suositteli Hirvisaarelle tämän avustajan työsuhteen lopettamista ”välittömästi”.

Ruohonen-Lernerin mukaan Hirvisaaren odotetaan ottavan suositus vakavasti. Eduskuntaryhmä ei voi erottaa kansanedustajan avustajaa.

James Hirvisaari toteaa, että hänen kantansa ei ole muuttunut aamusta. Tuolloin hän katsoi blogissaan, että Erosen satiiri ymmärrettiin tahallisesti väärin.

–”Nerokkaat” toimittajat väittivät uutisoinnissaan, että Helena on ihan oikeasti ehdottamassa hihamerkkejä ulkomaalaisille ja miksei suomalaisillekin heidän tunnistamisekseen. Samaan tapaan uutisoitiin väärin viime kesänä siitä, että Jussi Halla-aho muka ehdottaa ihan oikeasti tankkeja Kreikan kaduille, Hirvisaari kirjoitti blogissaan.

Hirvisaari kertoo paheksuvansa lehtiä, jotka ovat uutisoineet "pakinasta totuutena".

Pirkko Ruohonen-Lernerin mukaan kirjoitus oli poliittiselle toimijalle sopimaton ja huumorina huonoa.

Helena Eronen itse on todennut haastatteluissa, että kirjoitus oli epäonnistunut vitsi. Uusi Suomi ei torstaina iltapäivällä tavoittanut Erosta kommentoimaan eduskuntaryhmän suositusta.

Eronen esitti tekstissään, että eri kansallisuuksien edustajat voisivat alkaa käyttää erilaisia hihamerkkejä poliisin työn helpottamiseksi. Teksti ei vaikuta ainakaan kokonaisuutena tosimielellä kirjoitetulta, mutta maahanmuuttokriittisyydestään tunnetun puolueen edustajan kirjoittamana se on helppo tulkita myös toisin.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Niinistö totesi aiemmin tänään Uudelle Suomelle, että poliittisen toimijan ei kannattaisi harjoittaa satiiria, jonka voi ymmärtää väärin.

–Jos perussuomalainen on mahdollista ymmärtää väärin, niin hänet ymmärretään, Niinistö väittää.

Uuden Suomen ylläpitämässä Puheenvuoro-palvelussa kukin bloggaaja vastaa itse teksteistään. Uusi Suomi voi kuitenkin poistaa asiattomiksi kokemiaan tekstejä palvelusta. Uusi Suomi poisti Helena Erosen tekstin Puheenvuoro-palvelusta jo ennen uutisjuttujen julkaisua.