sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Turun Sanomat: Rasismi kumpuaa erottelusta

Turun Sanomat: Rasismi kumpuaa erottelusta 22.4.2012

Rasismin tutkija Suvi Keskinen Turun yliopistosta varoittaa, että jo arkinen puhetapa ”meistä suomalaisista” ja ”heistä maahanmuuttajista” voi johtaa maailmankuvan kaventumiseen.

– On aika vaarallisiakin piirteitä siinä, että yleistetään ja tehdään vahvoja erotteluja ja vastakkainasetteluja: ”me” olemme yksi ryhmä ja ”he toiset” toinen ryhmä, Keskinen huomauttaa.

Vaikka erityisesti internetissä käydään kiivasta keskustelua maahanmuutosta, Keskinen näkee merkkejä asenneilmapiirin muutoksesta.

– Ihmiset, jotka suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttovastaisuuteen ja rasistiseen puhetapaan, ovat aktivoituneet aiempaa enemmän, hän sanoo.

Uudessa, loppusuoralla olevassa tutkimuksessaan Keskinen vertailee Suomen ja Tanskan mediassa käytävää maahanmuuttokeskustelua. Tanskassa julkinen keskustelu on ollut vielä Suomeakin kärjekkäämpää, mutta Keskinen arvioi keskustelun jonkin verran muuttuneen hallituksen vaihduttua.

– Puhetavat ovat muuttuneet siten, että Tanskassa puhutaan nykyään enemmän sosiaalisesta eriarvoisuudesta ja taloudellisista kysymyksistä.

Keskinen on yksi juuri julkaistun kirjan Monikulttuurisuuden sukupuoli toimittajista.

Suvi Keskisen haastattelu Turun Sanomien tiedesivulla sunnuntaina 29.4.2012.