keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Yle: Tutkija: Avoin oikeudenkäynti karistaa Breivikin karismaa

Yle Uutiset: Tutkija: Avoin oikeudenkäynti karistaa Breivikin karismaa 18.4.2012

Terrorismin ja ääriliikkeiden tutkija Teemu Sinkkonen uskoo, että Norjan joukkosurmaaja Anders Behring Breivik on yksinäinen susi, vaikka pyrkiikin antamaan kuvan kuulumisestaan isompaan joukkoon. Sinkkonen arvioi, että Breivikillä on lähinnä hiljaisia kannattajia pienissä piireissä. Hän myös uskoo, että avoin oikeudenkäynti vie mystiikkaa Breivikin ympäriltä, sillä oikeudessa Breivik nähdään tavallisena ihmisenä.

[...]

Sinkkosen mukaan ainakaan toistaiseksi ei ole varsinaisia merkkejä äärioikeistolaisen terrorismin kasvusta. Hänen mukaansa äärioikeistolaisuus on perinteisesti pyrkinyt käyttämään perinteisiä politiikan muotoja, ja sen piirissä on ollut lähinnä järjestäytymätöntä väkivaltaa.

Sinänsä mielenkiintoisena ilmiönä muun muassa Breivikin tapauksessa Sinkkonen pitää sitä, että vihan kohde on tietyllä tavalla siirtynyt maahanmuuttajista, jotka halutaan pois, poliittiseen eliittiin, joka on mahdollistanut maahanmuuttajien tulon. Breivik kutsuu tätä eliittiä kulttuurimarxistiseksi eliitiksi.

Tämä näkemys ei Sinkkosen mukaan ole mitenkään poikkeuksellinen, vaan näkemystä esiintyy suomalaisessakin keskustelussa. Puhutaan eliitin salaliitosta ja puhuja asettaa itsensä uhrin asemaan kokien, ettei saa ääntään kuuluviin.

- Vedotaan jopa sananvapauteen, kun ei saa käyttää rasistisia ilmauksia, tai niihin puututaan tai niitä kritisoidaan, tutkija toteaa.

Sinkkonen ei pidä mahdottomana ajatusta, että tämän suunnan toimijat organisoituisivat. Hän huomauttaa, että yleensä ääriliikkeet vahvistavat toisiaan, eli jos on äärivasemmistolaisuutta tai islamistista terrorismia, vastaliikkeenä nousee helposti toista ideologista äärilaitaa edustava ryhmä.