maanantai 30. huhtikuuta 2012

Etelä-Saimaa: Perussuomalaiset: Ei ulkomaalaispuolueille

Etelä-Saimaa: Perussuomalaiset: Ei ulkomaalaispuolueille 30.4.2012

Muut kuin Suomen kansalaiset eivät saa perustaa puoluetta. Tätä mieltä ovat perussuomalaiset.

Puolue vastustaa jyrkästi lakiesitystä, jonka toteutuessa Suomessa asuvat EU-jäsenvaltioiden kansalaiset sekä islantilaiset ja norjalaiset voivat perustaa puolueen.

Perustuslakivaliokuntaan kuuluva Kimmo Kivelä (ps.) suhtautuu asiaan varauksella.

— Olisi melkoinen hyppäys, jos meille tulisi puolue, jonka ovat perustaneet pääsääntöisesti muut kuin Suomen kansalaiset, Kivelä sanoo.

Samassa valiokunnassa istuva puoluetoveri Vesa-Matti Saarakkala katsoo, että lakiesitys voisi toteutuessaan avata ketsuppipullon korkin.

— Hallituksen esitys perustuu EU-komission näkemykseen yhdenvertaisuudesta ja saattaa olla eräänlainen päänavaus, joten suhtaudun varauksellisesti esitykseen, Saarakkala sanoo.

Puheenjohtaja Timo Soinin puoluesihteeri Ossi Sandvikin allekirjoittamassa lausunnossa ei myöskään hyväksytä muutosesitystä.

— Esitetty puoluelakimuutos on askel kohti yhteistä EU-kansalaisuutta, joka on osa federalistista käsitystä Euroopan Unionista, lausunnossa todetaan.

Euroopan komission mukaan Suomen nykyinen puoluelainsäädäntö on ristiriitainen. Komission mukaan EU:n jäsenvaltion kansalaisilla tulee olla yhdenvertaiset oikeudet suomalaisten kanssa puolueen perustamiseen.