HS/Veronika Honkasalo: Maahanmuuttoa tutkivat eivät enää halua esiintyä julkisuudessa

Helsingin Sanomat, mielipide: Veronika Honkasalo: Maahanmuuttoa tutkivat eivät enää halua esiintyä julkisuudessa 14.3.2010
Helsingin Sanomat, mielipide: Hiljaiseksi herjattu 15.3.2010

Mediassa on vuoden 2008 kuntavaaleista lähtien käyty vilkasta maahanmuuttokeskustelua. Päähenkilöiksi ovat nousseet eri tavoin asiantuntijoiksi tulleet, maahanmuuttoa vastustavat toimijat.

Keskustelun yhteydessä lanseerattiin uusi yhteiskunnallinen analyysilaji, "maahanmuuttokritiikki". Kriitikoiksi itsensä nimesivät nimenomaan ne henkilöt, jotka keskittyivät arvostelemaan pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa ja vaatimaan maahanmuuton rajoittamista.

"Maahanmuuttokriitikoiden" perussanoma on ollut, ettei Suomessa ole ennen heitä uskallettu puhua maahanmuutosta suoraan. Samalla puolustettiin hanakasti sitä, että maahanmuutosta ja sen seurauksista on voitava keskustella kriittisesti ilman, että leimautuu rasistiksi. Tätä näkemystä kannatettiin ylintä poliittista eliittiä myöten.

Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ne lukuisat tutkimukset, joissa suomalaista monikulttuurisuutta on analysoitu kriittisesti jo vuosien ajan. Kriittistä tutkimus on ollut nimenomaan siinä mielessä, että se on tuonut esille esimerkiksi kotouttamiseen liittyviä epäkohtia ja ongelmia. Tutkimusta on tehty sekä toimintoja suunnittelevien että niiden kohteina olevien ihmisten näkökulmista.

Kriittisyys on tutkimuksessa tarkoittanut myös sitä, että ilmiöiden monimutkaisuutta on pyritty ymmärtämään. Kriittisyys ei toisin sanoen ole pohjautunut jonkin ilmiön tai ihmisryhmän vastustamiselle. Sen tavoitteena on ollut tarjota vaihtoehtoja vallitseville ajatusmalleille.

Tutkijoiden näkemykset harvemmin kanavoituvat osaksi mediakeskustelua. Tutkijoiden näkemysten esille tuominen on paljolti heidän oman aktiivisuutensa varassa. Toisaalta toimittajat voivat kokea, että tutkijoilta on hankalaa saada "täsmävastauksia", kun tutkimuksissa pyritään nimenomaan kuvaamaan maahanmuuton ja monikulttuurisuuden moniulotteisuutta ja eri mahdollisuuksia ymmärtää niiden taustalla olevia tekijöitä.

Tutkijoiden näkymättömään yhteiskunnalliseen rooliin on löydettävissä myös muita syitä.

Ensimmäinen liittyy siihen, miten tutkimuksen ja yhteiskunnallisen keskustelun suhde mielletään. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että tutkimuksen tekeminen sinällään on yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista. Näihin näkemyksiin sisältyy ajatus siitä, että tieteen objektiivisuutta haavoittaa tutkijan liian aktiivinen kantaaottavuus.

Nykyisen maahanmuuttokeskustelun kärjistyessä monet maahanmuuton ja etnisten suhteiden tutkijat ovat keskustelleet vakavasti siitä, etteivät "pelkät" tutkimusraportit enää riitä. Nämä tutkijat ovat korostaneet, että polarisoituneen yhteiskunnallisen keskustelun purkaminen edellyttää myös tutkijoilta aikaisempaa voimakkaampaa eettistä ja yhteiskunnallista vastuuta.

Toinen syy, joka saattaa jarruttaa tutkijoita kommentoimasta nykyistä maahanmuuttokeskustelua on se, että jokaisen mediaesiintymisen jälkeen on melko varmaa, että tutkijan näkemyksiä, mutta myös sanoman kannalta epärelevantimpia seikkoja, kuten tutkijan persoonaa, perhetilannetta ja niin edelleen, kommentoidaan maahanmuuttovastaisilla nettipalstoilla. Samaan tilanteeseen ovat joutuneet kansalaisjärjestöjen toimijat ja tuoreimpana esimerkkinä myös maahanmuuttoministeri Astrid Thors.

Voidaan oikeutetusti kysyä, onko ihme, että kynnys mediaosallistumiseen kasvaa. Tutkijat eivät halua laittaa alttiiksi koko persoonaansa tuodakseen esille vaihtoehtoisia tapoja analysoida sitä, mistä monikulttuurisuudessa on kyse.

Vaihtoehtoisten näkemysten esille tuomista ja rasismin vastustamista helpottaisi sellainen yhteiskunnallinen ilmapiiri, joka tuomitsisi hanakammin rasistiset argumentointitavat ja toiminnot. Näin ei suomalaisessa yhteiskunnassa näytä olevan. Vain harva puoluejohtaja on esimerkiksi tuominnut julkisesti Astrid Thorsiin kohdistuneet hyökkäykset. Puolueet eivät näytä uskaltavan sanoutua irti rasismista potentiaalisten äänestäjien menettämisen pelossa.

Polarisoituneella maahanmuuttokeskustelulla on kauaskantoisia seurauksia, ja se vaikuttaa monen ihmisen arkielämään. Siten ei ole yhdentekevää, miten maahanmuutosta, maahanmuuttajista ja monikulttuurisuudesta keskustellaan ja ketkä tätä keskustelua etupäässä ohjaavat.

Veronika Honkasalo
tutkija
Nuorisotutkimusverkosto

________________________________

Helsingin Sanomat, mielipide: Hiljaiseksi herjattu

Kiitos Veronica Honkasalolle tärkeästä puheenvuorosta monikulttuurisuuskeskusteluun (HS Mielipide 14. 3.). Se sattui sopivasti saman päivän lehteen, jossa pääkirjoituksessa kaivattiin poliitikoilta selvempiä kantoja arvokysymyksiin.

Olen monikulttuurisuuskysymysten koulutuksen saanut asiantuntija ja työskentelen koulutukseni ja kokemukseni mukaisessa laillisessa asiantuntijatehtävässä. En ole kansan valitsema poliitikko enkä toimi yhteiskunnallisesti merkittävässä korkeassa virassa. Enkä ole koskaan sellaisille paikoille pyrkinyt.

Nimettömät henkilöt ovat herjanneet minua internetissä valokuvan ja henkilötietojen kanssa. Keskustelu koostuu nimettömistä solvauksista. Kunniaani on loukattu törkeän kunnianloukkauksen kriteerit täyttävällä tavalla.

Tein poliisi-ilmoituksen, mutta tutkintaa ei aloitettu vedoten prosessin kalleuteen. Toisena perusteena oli, ettei asialla ole suurta yhteiskunnallista merkitystä.

Lapsilleni asialla on suurta merkitystä. Miten selittää lapsilleni, että Suomessa saa nimettömänä tehdä nimetylle henkilölle mitä vain, kunhan se tapahtuu internetissä?

Ei, en ole tehnyt mitään väärin; ei, en ole oikeasti mielisairas eikä rikollinen.

Teen edelleen työni, mutta muuten elän kuin lainsuojaton: välttelen kameroita kaikkialla, perheen kaikki puhelinnumerot on muutettu salaisiksi, lapsillani on ehdoton kielto kirjoittaa omassa Facebookissaan mitään, mikä viittaisi perheemme suunnitelmiin ja niin edelleen.

Enkä tietenkään osallistu asiantuntijuusalani avoimeen keskusteluun nimelläni. Mikä onnettominta, en ole satunnainen pelkuri ja ainoa perheellinen. Pelkästään omista työkontakteistani tiedän useita perheitä, jotka elävät samoin.