lauantai 15. lokakuuta 2011

HS: Vastaanottokeskuksia ei olla sulkemassa

Helsingin Sanomat: Vastaanottokeskuksia ei olla sulkemassa 15.10.2011

"Vuonna 2010 pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanoton kulut olivat noin 100 miljoonaa euroa. Tänä vuonna ne jäävät reiluun 80 miljoonaan ja ensi vuonna mahdollisesti noin 65 miljoonaan.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) oli alkusyksystä jo niin toiveikas, että hän ennusti muutaman vastaanottokeskuksen sulkemista.

Maahanmuuttoviraston mukaan keskusten sulkemisia ei kuitenkaan ole näkyvissä. Vastaanottokeskuksista vastaavan Jorma Kuuluvaisen mukaan palkkausmenoissa pystytään säästämään, kun avoinna olevia paikkoja ei täytetä. Muutoin säästökohteet ovat niukassa.

Vastaanoton kapasiteettia on vähennetty pikku hiljaa, kun turvapaikanhakijoiden määrät ovat pienentyneet. Nykyisissä noin parissakymmenessä keskuksessa käyttöaste on yli 80 prosenttia.

Jonkin verran säästöä syntyy myös käsittelyaikojen tehostamisella.

Nykyisellään pakolainen tai turvapaikanhakija viipyy vastaanottokeskuksessa keskimäärin vajaan vuoden. Toiveena on pudottaa odotusaikaa parilla kuukaudella."