tiistai 18. lokakuuta 2011

Ilta-Sanomat: Pidätetyt romanialaiset vaativat kynnysrahaa Helsingissä oleskelusta

Ilta-Sanomat: Pidätetyt romanialaiset vaativat kynnysrahaa Helsingissä oleskelusta 18.10.2011

Romanialaisten jengien väkivaltaisen selkkauksen uhrit väittivät meneillään olevissa poliisikuulusteluissa, että Romanian romanit vaativat heiltä kynnysrahaa Helsingissä oleskelusta.
Oleskelumaksu olisi 1000 euroa.

Syy tähän oli se, että Helsinki on heidän etupiiriään ja muut täällä olevat romanialaiset joutuvat sen vuoksi maksamaan heille, kertoi juttua tutkiva rikoskomisario Petri Juvonen Ilta-Sanomille.

Edelleen pidätettynä olevat seitsemän miestä sanovat puolestaan, että he hakkasivat rautaputkin ja mailoin uhreja sekä vaurioittivat autoa, koska kaksi Romanian "valkolaista" oli nahistellut aikaisemmin heidän kanssaan ja pahoinpidellyt heitä.

Romanialaisten väkivaltaisuus purkautui toissa yönä Helsingin Rautatientorilla.

Poliisi pyrkii nyt saamaan pahoinpitelystä epäillyt syytteeseen karkottaakseen heidät nopeasti maasta.

____________________________________

Ilta-Sanomat: Poliisi varautuu jengisotaan, rikollisjengit taistelevat etupiireistä Helsingissä

Helsingin poliisi on huolestunut ja varautuu ulkomaalaisten jengien välienselvittelyihin, joiden tarkoituksena on ylläpitää jonkinlaisia Helsingin rikollisia etupiirejä.

Keskusrikospoliisissa ollaan tilanteen vuoksi huolestuneita. Poliisin mukaan ilmassa on selviä merkkejä siitä, että jengit seuraavat mm. Tanskan ja Ruotsin jengisodan malleja.

Seitsemän Romanian romania otettiin putkaan ja kuulusteluihin maanantain vastaisena yönä Helsingin Rautatientorilla tapahtuneen välienselvittelyn jälkeen.

Miehet ajoivat takaa maanmiestensä autoa, joka rikottiin ja siinä olleet henkilöt pahoinpideltiin. Syy toimintaan oli, että Romanian "valkolaiset" olivat toimineet romanien etupiirissä, Helsingin keskustassa, jossa harjoitetaan mm. järjestäytynyttä kerjäämistoimintaa.

- Ilmiö on melko uusi Suomen pääkaupungissa. Kerran aikaisemmin romanialaiset ovat toimineet samoin Katajanokalla, kertoi rikoskomisario
Petri Juvonen IS:lle.

Helsingin apulaispoliisipäällikkö Lasse Aapio myöntää, että poliisi aikoo tiukasti puuttua jengitappeluihin, jos niitä alkaa enemmänkin esiintyä.
Kuulustelujen sisällöt tutkitaan tarkoin, kun ne ovat ohi.

- Olemme varautuneet tilanteeseen ulkomaisten esimerkkien valossa jo kuukausia, Aapio kertoo.

_____________________________________


Iltalehti: Joukkotappelun uhrit: Meiltä vaadittiin rahaa

Poliisi on kuulustellut Helsingin sunnuntaiseen joukkotappeluun osallistuneet romanialaiset.

Asianomistajina on kuulusteltu kolmea henkilöä. He kertoivat Romanien romanien vaatineen maksua luvasta oleskella Helsingissä. Poliisin mukaan kertomukset olivat yhdenmukaisia, ja summaksi mainittiin tuhat euroa.

Epäiltyinä kuulustellut seitsemän romania taas kertoivat, että välikohtaus oli kosto viime perjantaina tapahtuneesta yhteenotosta. Pahoinpitelyn uhrien väitettiin uhkailleen tuolloin epäiltyjä. Kaikki epäillyt ovat myöntäneet pahoinpitelyn ja vahingonteon.

Poliisi on yhteydessä syyttäjään, jonka kanssa harkitaan epäiltyjen haastamista oikeuteen. Haastamisen jälkeen Helsingin ulkomaalaispoliisi ottaa asian käsiteltäväkseen mahdollista maasta käännytystä varten.
_____________________________________


MTV3: Romanien joukkotappelun syy selvisi

Helsingin keskustassa Rautatientorilla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sattuneen romanialaisten välisen joukkotappelun syyhyn on saatu selvyyttä.

Pahoinpitelyn uhrit ovat kertoneet Helsingin poliisin kuulusteluissa, että pahoinpitelyn ja auton rikkomisen taustalla olivat Romanian romanien uhreilta vaatimat kynnysrahat Helsingissä oleskeluun. Uhrit olivat kuitenkin kieltäytyneet maksamasta vaadittua tuhannen euron reviirimaksua.

Epäiltynä olevien seitsemän romanin mukaan kyseessä olisi kuitenkin ollut kosto romaneihin aiemmin kohdistuneesta lievästä pahoinpitelystä. Epäiltyjen mukaan uhrit olivat pahoinpitelyn lisäksi uhkailleet heitä sekä yrittäneet tunkeutua heidän autoonsa. Epäillyt eivät puhuneet kuulusteluissa reviirirahoista.

Kaikki epäillyt ovat pääosin myöntäneet pahoinpitelyn ja vahingonteon.

Tutkinnanjohtaja Petri Juvosen mukaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kärjistyneet tapahtumat alkoivat jo viime viikon perjantaina, kun kiinniotettujen välillä oli ollut ensimmäinen yhteenotto Helsingin keskustan alueella. Poliisi hajotti tuolloin tilanteen.

Poliisi on asiassa seuraavaksi yhteydessä syyttäjään, jonka kanssa harkitaan epäiltyjen haastamista oikeudenkäyntiin. Haastamisen jälkeen Helsingin ulkomaalaispoliisi ottaa asian käsiteltäväkseen mahdollista maasta käännytystä varten.

___________________________________________

Poliisitiedote: Romanialaiset kuulusteltu

Poliisi on saanut sunnuntaiaamuiseen välikohtaukseen osallistuneet romanialaiset kuulusteltua.

Asianomistajina on kuulusteltu kolme henkilöä. He kertovat kuulustelussa yhdenmukaisesti siitä, että romanian romanit olivat vaatineet maksua siitä, että he voisivat oleskella Helsingissä. Summaksi on mainittu 1000 euroa.

Epäiltynä kuulustellut seitsemän romania taas kertovat, että kyseessä oli kosto aikaisemmin viime perjantaina tapahtuneesta yhteenotosta, jossa nyt pahoinpidellyt henkilöt olivat uhkailleet epäiltyjä. Kaikki epäillyt ovat pääosin myöntäneet pahoinpitelyn ja vahingonteon.

Poliisi on yhteydessä syyttäjään, jonka kanssa harkitaan epäiltyjen haastamista oikeudenkäyntiin. Haastamisen jälkeen Helsingin ulkomaalaispoliisi ottaa asian käsiteltäväkseen mahdollista maasta käännytystä varten.