Aviisi: Euroopan halki turvaan

Aviisi 4/2010: Euroopan halki turvaan

Ashraf Sahel pakeni sotaa bussilla, avolavalla, kävellen ja kumiveneellä. Lopulta apuun tuli professori Juha Suoranta.

Tampereen yliopiston aikuiskasvatuksen professori Juha Suorannan kirja Piilottajan päiväkirja kertoo epävirallisesti Suomeen tulleen pakolaisen Ashraf Sahelin maan alla piilottamisesta ja auttamisesta.

Sahelin oma tarina on täynnä sotaa ja poliittista kaaosta. Hän syntyi Afganistanissa talebanien sortamaan hazara-kansaan. Kun Ashraf oli pieni lapsi, hänen perheensä joutui pakenemaan talebaneja Pakistaniin. Toisen kerran hän pakeni kotoaan vuonna 2008, kun myös Pakistanissa alkoi olla täysin turvatonta.

"Jos talebanit sieppasivat jonkun, ei ollut toivoa, että hänet nähdään elossa. Siksi perheeni päätti, että minulle ei ole mitään paikkaa, mihin jäädä. He lähettivät minut pois."

Ashrafin oli tarkoitus mennä Iraniin etsimään töitä. Hän ei onnistunut saamaan virallisia matkustusasiakirjoja, joten hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ihmissalakuljettajien kyyti. Rajan ylitys maksoi noin tuhat dollaria.

Pakistanista Iraniin hän matkusti bussissa. Osa rahoista käytettiin rajavartijoiden lahjomiseen. Iranin rajalta matka jatkui juosten ja avopakettiautossa. Iranissa kävi ilmi, ettei sinnekään voinut jäädä.

Kun maan raja oli ylitetty, salakuljettajat ottivat yhteyttä Pakistaniin, että Ashrafin sukulaiset voivat nyt maksaa matkasta salakuljettajien paikalliselle edustajalle. Yhteydenoton ajaksi siirtolaiset lukittiin asuntoon tai kellariin, välillä kahdeksikin viikoksi. Jos kukaan ei olisi maksanut, he olisivat jääneet kellariin. Sama toistui jokaisella valtioiden välisellä rajalla. Rajalla heidät myytiin aina uusille salakuljettajille. Salakuljettajia ei voinut paeta, koska he olisivat voineet ampua. Ruokaa ja juomaa oli tarjolla niukasti.

Iranista Turkkiin matka jatkui avolavalla. Siirtolaiset ylittivät rajan kävellen useita öitä pieniä vuoristoteitä pitkin, joissa oli miinoja.
"Iranin turvallisuuspalvelu näki meidät rajalla ja ampui vuoristosta meitä kohti."

Välillä ihmiset sullottiin samaan kyytiin eläinten kanssa. Turkista Ashraf meloi viiden muun siirtolaisen kanssa Kreikkaan salakuljettajien kumiveneellä.

Kreikassa poliisi otti laittomat siirtolaiset kiinni ja vei vankilaan kymmeneksi päiväksi. Ashraf sai määräyksen poistua maasta 30 päivän kuluessa, eikä hänelle tarjottu missään vaiheessa mahdollisuutta tehdä turvapaikka-anomusta. Hän hakeutui taas salakuljettajien kyytiin, koska pelkäsi poliisin turvautuvan väkivaltaan. Tällä kertaa he matkustivat umpinaisessa autossa.

"Salakuljettajat sanoivat, että jos auto pysähtyy, älkää hengittäkö, koska vartijoilla on laitteita, jotka tunnistavat hengityksen."

Matkan jälkeen Ashrafin perheellä ei ollut enää varaa maksaa salakuljettajille, joten Ashraf matkusti kavereineen junilla läpi Euroopan ilman välikäsiä. Välillä he nukkuivat puistoissa tai asemilla.

"Kuulin että Itävalta, Norja ja Suomi ovat parhaita maita pakolaisille."

Ashraf saapui Suomeen vuoden 2008 kesällä. Hän hakeutui itse poliisiasemalle ja hänet vietiin vastaanottokeskukseen. Kuuden kuukauden odottamisen jälkeen tuli käännytyspäätös Kreikkaan. Dublinin sopimuksen perusteella hänen turvapaikkansa piti ratkaista ensimmäisessä EU-maassa, jonne hän oli saapunut.

Ashraf lähti pois vastaanottokeskuksesta ja pakeni maan alle, tarkemmin sanottuna Tampereen yliopiston professori Juha Suorannan isoisän asuntoon. Suoranta sai peruttua hänen käännytyksensä, sillä hän pystyi todistamaan, että Ashraf oli alaikäinen. Tätä nykyä Ashraf opiskelee Sastamalan ammattikoulussa suomenkielisellä linjalla elektroniikka-asentajaksi ja asuu koulun asuntolassa. Hän ymmärtää jonkin verran suomea, mutta ei vielä juurikaan puhu kieltä.

Ashrafilla ei ole oleskelulupaa, joten hän ei tiedä yhtään, kuinka kauan saa olla Suomessa. Häntä ahdistaa tilanteen epävarmuus, mutta hän haluaisi jäädä Suomeen vaikka koko loppuelämäkseen. Koulunkäynti on mukavaa, vaikka hän ei ole saanut yhtään kaveria luokaltaan.

Ashraf on hyvin kiitollinen Suorannalle avusta, sillä Ashraf olisi muuten joutunut pakenemaan taas rahattomana maasta, ties minne, tai joutunut jopa Kreikassa vankilaan. Hän sanoo pitävänsä Juhaa mahtavana tyyppinä, mutta ei pidä hänen auttamisprosessistaan kirjoitetusta kirjasta Piilottajan päiväkirja.

"Haluaisin olla tunnettu jostain saavutuksestani, en siitä, että olen tullut laittomasti maahan."


Suoranta auttoi Ashrafia yhden sähköpostin perusteella, jossa hänen entinen opiskelijansa pyysi apua. Nykyisin hän kokee olevansa Ashrafista vastuussa lopun ikäänsä.

"Ihan oikeasti en olisi pystynyt nukkumaan rauhallisesti öitäni, jos olisin vain deletoinut viestin."

Karkotetun turvapaikanhakijan piilottelusta voi saada sakkoja tai ehdollista.

"Ashrafilla kyseessä oli koko elämä. Mun kommunistisukua on poliisit pahoinpidellyt ja vanginnut riittävästi, joten ei mulla ole epäselvyyttä, mitä poliisi tekee tässä maailmassa. En turhaan kunnioita poliisia."

Suoranta ei yllytä ihmisiä isoihin auttamisprosesseihin, mutta toivoisi arjessa olevan enemmän toisten huomioimista.

"Esimerkiksi vanha pappa Salessa pari päivää sitten oli unohtanut lompakkonsa kotiin. Mää onneton en ehtinyt siihen väliin, kun se jo köpötti rollaattorillaan pois."

Suoranta miettii Piilottajan päiväkirjassa ääriavoimesti, mitä yhteistä hänellä on Ashrafin kanssa ja päätyy lopputulokseen, että ei juuri pidä pojasta.

"Luulen, että kirjassa on myös monta kohtaa, jotka ovat ristiriidassa tuon analyyttisen erittelyn kanssa. Monia vaivaa auttamisessa, menenkö liian lähelle ja miten mun yksityisyydelle käy - ja minä jos joku vartioin helvetin tarkkaan yksityisyyttäni. On helpompi ajatella, että paljon voi tehdä ihmisen eteen, vaikkei hänen kaikista ominaisuuksista pitäisikään."

Auttaminen oli Suorannalle siinä mielessä vaivattomampaa, että hänellä oli vapaana isoisältään vapautunut asunto.

"Toki mietin sitä, että jos otan Ashrafin kotiini, hän on heti kiinni, sillä piilottelu vuoti julkisuuteen jo alussa. Hän oli heti tavattaessa kiinniotettava, joten erillinen asunto oli tosi hyvä olla."


Professorin mielestä Suomen pitäisi osoittaa osa kehitysavusta Suomessa asuvien turvapaikanhakijoiden koulutukseen tai suunnata siihen muuta rahaa, sillä nykyisin pakolaiset passivoituvat.

"Meillä on EU yhteisenä työmarkkina-alueena, joten Suomessa koulunsa käynyt voi lähteä muualle, jos ei täältä saa oleskelulupaa. Jos on käynyt Suomessa koulua ja saanut edes alkeellisen ymmärryksen länsimaisesta elämästä, se on aina eteenpäin."

Kun Ashraf sai koulutuspaikan, hänen mielialansa kohosi. Hän ei ole enää niin sulkeutunut kuin kirjan kirjoittamisen aikana.

"Periaatteessa Ashrafin elämä oli mun käsissä ihan alussa ja monta kertaa sen jälkeenkin. Eihän sellaisessa tilanteessa voi olla avoin. Ei voi haastaa auttajaa, että kylläpä sä sanoit rumasti. Se on sellainen ihmissuhde, jota ei saisi edes olla."

Hertta-Mari Kaukonen

---

Liikuttavaa jännitysdraamaa

Kun Piilottajan päiväkirja alkaa, 17-vuotias Ashraf Sahel ollaan käännyttämässä kahden päivän päästä Suomesta Kreikkaan, jossa pakolaisten tilanne on niin huono, että he asuvat jopa kadulla kerjäten. Ongelmallista pojan tilanteessa on, että virallisten papereiden mukaan on epäselvää, onko hän täysi-ikäinen. Professori Juha Suoranta päättää majoittaa ja piilottaa Ashrafin poliiseilta. Alkaa kuukausien taistelu maahanmuuttoviranomaisia vastaan, josta Piilottajan päiväkirja kertoo.

Suoranta kirjoittaa hyvin ja rehellisesti, vaikkakin hän innostuu turhan usein kirjoittamaan maahanmuuttoon liittyvästä teoriasta ja asiakirjoista. Kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin piilottelijoiden arki ja Suorannan omat tunnot. Kirja on monessa kohtaa liikuttava. Piilottelusta muodostuu todellinen jännityskertomus, eikä vielä viime sivuillakaan voi olla varma, miten Ashrafille lopulta käy.

Suoranta jaksaa taistella Ashrafin hyväksi ihmeteltävän paljon, vaikka se vaatiikin uskomattoman monien puheluiden, lomakkeiden ja tapaamisten hoitamista. Kun professori täyttää tunteja lomakkeita ymmärtämättä niistä sanojensa mukaan juuri mitään, herää kysymys, miten turvapaikanhakijoiden pitäisi oikein osata täyttää niitä itse.

Piilottelu uutisoitiin aikanaan laajasti, joten Piilottajan päiväkirjasta on mielenkiintoista lukea poikkeuksellisen uutisen taustat. Kirja herättää paljon ajatuksia siitä, mitä yksi ihminen voi tehdä muiden hyväksi.

Juha Suoranta: Piilottajan päiväkirja.
Professori vs. maahanmuuttovirasto. Like 2010, 142 s.