Oras Tynkkynen: Faktat faktoina

Oras Tynkkynen: Faktat faktoina 10.1.2011

Maahanmuuttokriitikot eivät säästele sanoja. Esimerkiksi perussuomalaisten Pentti Oinonen väitti eduskunnassa, että “maahamme pyrkivien henkilöiden määrä on ylittänyt moninkertaisesti kantokykymme”. Saman joukkueen Raimo Vistbacka manasi, että “mikäli maahanmuuttopolitiikkaan ei pian saada perustavaa laatua olevaa muutosta, tilanne räjähtää käsiin”.

Kuulostaa huolestuttavalta. Mutta tukevatko faktat värikästä maalailua käsistä riistäytyvästä maahanmuutosta?

Vuoden 2009 lopulla Suomessa asui noin 156 000 ulkomaan kansalaista. Tämä tekee 2,9 prosenttia väestöstä.

Osa maahanmuuttajista on toki saanut Suomen kansalaisuuden, joten he eivät näy tilastoissa ulkomaalaisina. Suomen kansalaisista noin 94 000 on syntynyt muualla. Heistäkin silti puolella äidinkieli on suomi, ruotsi tai saame.

Maahanmuuttokeskustelun kannalta kiinnostavimpia lienevät ne Suomessa vakituisesti asuvat ihmiset, jotka ovat syntyneet ulkomailla ja joiden äidinkieli on jokin muu kuin toinen Suomen kansalliskielistä. Tällaisia henkilöitä Suomessa on vajaat 180 000 eli 3,4 prosenttia väestöstä.

Onko kolmisen prosenttia sitten paljon tai vähän? Sitä voi verrata muiden EU-maiden lukuihin.

Esimerkiksi Itävallassa ulkomaan kansalaisia on noin 10, Saksassa 9 ja Ruotsissa, Tanskassa sekä Norjassa 6 prosenttia väestöstä. Luxemburgissa ulkomaan kansalaisten osuus on peräti yli 40 prosenttia väestöstä.

Ulkomailla syntyneitä on puolestaan Itävallassa 15, Ruotsissa 14, Saksassa 12, Norjassa 10 ja Tanskassa 9 prosenttia väestöstä. Sekä ulkomaan kansalaisten että ulkomailla syntyneiden osuus väestöstä on Suomessa itse asiassa koko läntisen EU:n alhaisin.

Entä mistä paljon puhutut ulkomaalaiset Suomeen oikein tulevat? Venäläisten jälkeen suurin ryhmä ovat virolaiset ja kolmanneksi suurin ruotsalaiset. Jos EU-maiden kansalaisia käsiteltäisiin yhtenä joukkona, se olisi ylivoimaisesti suurin ulkomaalaisryhmä.

Raimo Vistbacka kritisoi myös hallituksen ”vapaamielistä maahanmuuttopolitiikkaa”. Yhtenä osoituksena tästä hän piti turvapaikkahakemusten määrää. Vistbackan mukaan turvapaikkahakemusten tilanne uhkaa karata ”hallitsemattomaksi kriisiksi”.

Ennakkotietojen mukaan turvapaikanhakijoiden määrä väheni viime vuonna yli kolmanneksella. Alaikäisten hakijoiden määrä tippui alle puoleen.

Vistbackan puolustukseksi on sanottava, että samana aikana oleskelulupaa hakevien määrä kasvoi. Hän ei tosin puhunut niistä mitään, vaan nimenomaan turvapaikanhakijoista.

Maahanmuutto yleensäkään ei ole räjähtämässä käsiin, vaan päinvastoin supistunut. Vuonna 2009 maahanmuutto laski edellisvuoteen verrattuna noin 2 400 henkilöllä. Vuoden 2010 kolmen ensimmäisen neljänneksen tietojen perusteella lasku jatkui myös viime vuonna.

Maahanmuutosta – niin kuin kaikesta muustakin – saa olla perustellusti eri mieltä. Vimmaisimpienkin maahanmuuttokriitikkojen olisi hyvä silti tunnustaa pari tosiasiaa:

1. maahanmuuttajien osuus Suomessa on kansainvälisesti verrattuna hyvin alhainen
2. valtaosa maahanmuuttajista on kotoisin kulttuurisesti läheltä toisista EU-maista
3. maahanmuutto ja turvapaikanhakijoiden määrä ovat viime aikoina vähentyneet