tiistai 11. tammikuuta 2011

HS: Shiiamuslimien kulttuuritila Helsingin Mellunmäkeen

Helsingin Sanomat: Shiiamuslimien kulttuuritila Helsingin Mellunmäkeen 11.1.2011

Islamilainen Resalat-yhdyskunta muuttaa kulttuuri- ja kokoontumistilansa Helsingin Laajasalosta Mellunmäkeen. Uutta kokoontumistilaa, entistä ravintolaa, ei vihitä varsinaiseksi moskeijaksi.

Hankkeen vastustajat järjestivät maanantaina Mellunmäessä mielenilmauksen, joka kuitenkin jäi vaisuksi.

Iranilaissyntyiset Mostafa Nezamdoust ja Tomaj Shabani väittävät, että Resalat-yhdyskunta levittäisi Suomeen "terrorismia". Heidän väitteensä perustuu siihen, että Resalat-yhdyskunta saisi tukea Iranin hallitukselta.

Koska Iran rahoittaa miesten mukaan kansainvälistä terrorismia, he pitävät yhteyttä selvänä. Mitään todisteita kaksikolla ei asiasta ole.

"Muistatko mitä tapahtui Tukholmassa muutama viikko sitten. Ajattele tulevaisuutta Suomessa. Sama tapahtuu myös täällä", Nezamdoust sanoi.

Resalat-yhdyskunnan puheenjohtaja Paula Kemell ihmetteli hankkeen herättämää keskustelua ja miesten väitteitä.

"On yksi ainoa asia, jonka haluan sanoa. Minun isoisäni on kuollut jatkosodassa. Äitini on ollut sotaorpo", Kemell kertoi.

"Isoisäni on kuollut sen takia, että meillä on vapaus tässä maassa harjoittaa mitä uskontoa me halutaan. Täällä on uskonnonvapaus. Täällä on kokoontumisen vapaus. Meillä on sananvapaus. Kukaan ei voi ottaa sitä pois."

Mielenilmausta seurasi eilen pieni joukko mellunmäkeläisiä, joista osa kertoi vastustavansa uutta "moskeijaa". Kukaan ei kuitenkaan myöntänyt vastustavansa islamia, vaan kommenteissa vedottiin pysäköintiongelmiin ja mahdollisiin järjestyshäiriöihin.

Poliisi sen sijaan ei ole lainkaan huolissaan. Resalatin toiminta Laajasalossa ei ole näkynyt millään tavalla poliisin tilastoissa, kertoi Helsingin itäisen poliisipiirin kenttäkomisario Jere Roimu.