maanantai 17. tammikuuta 2011

YLE: Kinnulan pakolaisista päätös ensi maanantaina

YLE Keski-Suomi: Kinnulan pakolaisista päätös ensi maanantaina 17.1.2011

Kinnulan kunnanhallituksen oli tänään tarkoitus käsitellä pitkään vireillä ollutta pakolaisten vastaanottoa. Käsittelyä on kuitenkin siirretty viikolla ensi maanantaihin, jolloin kokoukseen saadaan mukaan asiantuntijoita muun muassa sisäministeriöstä.

Kunnanhallituksen kokouksessa myös Kinnulan valtuutettujen on mahdollisuus esittää asiantuntijoille kysymyksiä.

Päätöksenteko etenee valtuustoon jo viikkoa myöhemmin, sillä pakolaisten vastaanotosta on tehtävä päätös tämä kuun aikana. Kinnula on saanut sisäministeriöltä 30 000 euroa valmistelurahaa, mikä edellyttää päätöksen tekemistä tammikuussa. Esityksen mukaan Kinnulaan olisi tulossa 20-30 pakolaista Kongosta.

Kunnanjohtaja Juha Urpilaisen mukaan Kinnulassa on valmius ottaa pakolaisia vastaan vaikka heti. Jos myönteinen päätös kunnassa tehdään, pakolaisten tulo kestää todennäköisesti kesään saakka.