maanantai 17. tammikuuta 2011

MTV3: Romanikerjäläiset lähes kadonneet Helsingistä

MTV3: Romanikerjäläiset lähes kadonneet Helsingistä 17.1.2011

Viime kesänä romanikerjäläisiä oli Helsingissä vajaat kolmesataa, nyt enää 28. Luku perustuu Helsingin Diakonissalaitoksen laskelmiin, joita on on pyytänyt Helsingin kaupunki.

Osa romaneista sai viime vuoden lopulla lähtörahan, jonka turvin he pääsivät takaisin kotimaahansa. Helsingin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihän mukaan lähtörahan saaneista romaneista kukaan ei ole tullut takaisin.

- Romaneita on pääkaupunkiseudulla enää 28, ja heistäkin kuusi on juuri ilmoittanut lähtevänsä omalla kustannuksellaan takaisin, sanoo Räihä.

- Romanikerjäläisten määrä on pienin sitten vuoden 2007, jolloin tämä ilmiö alkoi, sanoo Räihä helpottuneena.

Viime kesänä romanit asuivat sankoin joukoin Helsingin Kalasatamassa. Nyt romanit asuvat kaupungin tietojen mukaan yksityishenkilöiden kotona muun muassa Helsingin Malmilla ja Vantaan Martinlaaksossa.

- Kirkollisista piireistä ihmiset ovat tarjonneet romaneille yösijaa hyväntekeväisyysmielessä. Osa romaneista on merkitty talonkirjoihinkin, eli tarkoitus on ilmeisesti olla pidempäänkin, sanoo Räihä.

Kerjäämistä ei hänen mukaansa tällä hetkellä esiinny kovinkaan paljon. Kevättä ja kesää ajatellen kaupunki on tehnyt toimintasuunnitelman. Siihen sisältyy avun koordinointia ja mahdollisten leirien hajottamista heti alkuunsa.

- Jos leirejä alkaa syntyä, puutumme asiaan heti ja kehotamme ystävällisesti siirtymään esimerkiksi leirintäalueelle. Kalasataman lisäksi seuraamme myös niitä paikkoja, joissa romanit ovat eniten kerjänneet Helsingin keskustassa, sanoo Räihä.