perjantai 1. maaliskuuta 2013

HS: Koulutetut maahanmuuttajat kotoutuvat huonosti Helsinkiin

Helsingin Sanomat: Koulutetut maahanmuuttajat kotoutuvat huonosti Helsinkiin 1.3.2013
Uudenmaan liiton tiedote: Helsingin seudulla haasteita kansainvälisten osaajien viihtyvyyden parantamisessa

Koulutetut maahanmuuttajat viihtyvät Helsingin seudulla verrattain huonosti.

Heidän kotoutumistaan hidastaa erityisesti vaikeus löytää ystäviä, mutta myös byrokratia eli hankaluudet oleskelu- ja työluvan sekä asunnon hankkimisessa.

Asia ilmenee Uudenmaan liiton ja yhdeksän muun organisaation tuoreesta, EU:n rahoittamasta kyselystä.

Verrattuna esimerkiksi Turkuun, Tallinnaan ja Tarttoon ulkomaalaiset osaajat sopeutuvat Helsingin seudulle heikosti. Vain Latvian pääkaupunki Riika pärjäsi Helsinkiä huonommin.

Kyselyyn vastasi viime syksynä 771 ihmistä kuudesta eri kaupungista. Helsingin seudulta vastaajia oli 153.

"Suomi tarvitsee koulutettua työvoimaa. On tärkeä miettiä, miten heidät saadaan viihtymään", sanoo projektinjohtaja Christine Chang Uudenmaan liitosta.

Intialaiset Vishal ja Mona Lisa Singh ovat monia vertaisiaan onnekkaammassa asemassa. Singhit muuttivat Suomeen viime kesänä, kun Vishal Singh aloitti apulaisprofessorina Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa. Yliopisto järjesti parille asunnon Töölöstä ja auttoi esimerkiksi lupabyrokratian kanssa.

Nyt Singhit siemailevat tyytyväisinä aamukahvia uudessa kodissaan Leppävaarassa. Singhit pitävät kyselyn tulosta yllättävänä.

"Meillä kaikki on sujunut mutkattomasti", Vishal Singh sanoo.

Singheille liikkuminen kulttuurista toiseen on tuttua, sillä he ovat aiemmin asuneet pitkään Australiassa. Ennen tuloaan Helsinkiin pari kuuli, että suomalaisiin saattaa olla vaikea tutustua.

"Minulla ei ole valittamista. Kollegani yliopistolla ovat hyvin ystävällisiä", Vishal Singh sanoo.

Mona Lisa Singh on ammatiltaan lääkäri, mutta työasiat eivät ole hänelle nyt ajankohtaisia. Parille syntyy lapsi päivänä minä hyvänsä.

"Raskauteni on saanut tuntemattomatkin ihmiset juttelemaan."

Syitä koulutettujen maahanmuuttajien huonoon viihtymiseen lienee Uudenmaan liiton Christine Changin mukaan useita. Hän uskoo, että paljon julkisuutta saanut kielteinen suhtautuminen maahanmuuttoon vaikuttaa.

"Kuinka ihminen voi olla onnellinen, jos hän ei tunne itseään tervetulleeksi?"

Changin mukaan olisi tärkeää, että tulijoille löytyisi heidän koulutustaan vastaavia töitä. Hän itse on kotoisin Taiwanista ja asunut Suomessa noin kuusi vuotta. Tänä aikana hän on ollut työttömänä pariin otteeseen.

"Työvoimatoimistosta minulle on tarjottu kielikurssia ja mahdollisuutta opiskella sairaanhoitajaksi", kansainväliseen politiikkaan erikoistunut filosofian maisteri kertoo.

____________________________________________________

Uudenmaan liiton tiedote: Helsingin seudulla haasteita kansainvälisten osaajien viihtyvyyden parantamisessa

Kansainvälisillä huippuosaajilla on hankaluuksia juurtua Helsingin seudulle kun heitä verrataan Tukholmaan, Tallinnaan ja Tarttoon asettuneisiin. Tämä käy ilmi kyselytutkimuksesta, jossa Itämeren alueen kaupunkiseuduille muuttaneita pyydettiin arvioimaan arjen sujuvuutta, työolosuhteita ja vapaa-aikaa.

Alueen kansainvälisten asukkaiden kotoutumista on lähdetty helpottamaan verkkopilotilla, joka tulee tarjoamaan hyödyllistä tietoa käytännön ohjeista menovinkkeihin. Viiden kaupunkiseudun yhteinen palvelu löytyy osoitteesta expatproject.eu

Expat-projekti esittelee kyselytutkimuksen tuloksia sekä uutta verkkopilottia tänään Helsingin seudun kansainvälisille asukkaille. Paikalla hotelli Presidentissä on myös julkisten palvelujen tarjoajia. Verkon välityksellä yleisö pääsee myös piipahtamaan muilla tutkimusalueilla järjestettäviin tulosten julkistamistilaisuuksiin.

Julkiset palvelut ja sosiaaliset kohtaamiset haasteina Helsingin seudulla

Kansainvälisten asukkaiden kokemuksia Itämeren alueen kaupunkiseuduilla Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Latviassa selvitettiin syksyllä 2012 tehdyssä kyselytutkimuksessa. Tutkimus osoittaa, Helsingin seudulle asettuneiden kokemukset paikallisista olosuhteista olivat lähes kauttaaltaan huonommat kuin vertailualueilla.

Helsingin seudulle muuttaneet kokevat julkiset palvelut osin hankaliksi. Aivan perusasioissa, lähtien asumiseen ja henkilökohtaisiin tietoihin liittyvissä käytännön kysymyksissä, oli tullut vastaan ongelmia. Suomalaiseen elämätapaan juurtuminen koettiin myös hankalaksi. Tulijat toivoivat enemmän sosiaalisia kontakteja, joiden avulla he pääsisivät luontevasti osaksi paikallisyhteisöä.

Kysyttäessä käytännön kokemuksia 35:n arkeen liittyvän seikan osalta, muutama tekijä nosti Helsingin seudun kuitenkin ohi vertailualueiden. Helsingin vahvoja ja myönteisiä puolia olivat turvallisuus, oikeudenmukainen kohtelu, työyhteisöjen sosiaalisuus sekä yleensä Helsingin seudun ainutlaatuisuus asuinpaikkana.

Kyselytutkimukseen osallistui lähes 800 vastaajaa, joista 153 oli Helsingin seudulta.

Verkkopalvelu helpottamaan kotoutumista

Itämeren alueelle asettuvien arkea helpottamaan on käynnistetty verkkopilotti, joka tarjoaa tulevaisuudessa tietoa paikallisista palveluista, käytännön ohjeita arjen pulmiin ja ammatillisiin haasteisiin sekä vinkkejä tapahtumista.

Itämeren kaupunkiseutujen yhteinen portaali on tämän vuoden koekäytössä ja kansainvälisiltä asukkailta toivotaan niin palautetta kuin kehittämisideoita.